Ootsä tyhmä?

Minä en oikeasti ole tyhmä. Kyllä minä keksin ja tajuan ja osaan ja opin. Olen vain vähän hidas ja kömpelö, enkä joskus oikein ymmärrä, mitä minulle puhutaan. Enkä osaa hahmottaa isoja asiakokonaisuuksia kovin nopeasti; no itse asiassa se vie minulta joskus vuosia. Niin ja en myöskään muista oikein mitään. Ja unohdankin tosi paljon.

...mikäs se kysymys olikaan?

Joulukalenteri

Kannattaa addinkin muistaa, että jos aikoo tehdä lapsille joulukalenterin, ei työn dedistä kannata määritellä marraskuun viimeiselle päivälle. Eikä silloin kannata hävittää sitä muovipussia, johon oli piilottanut kalenteriyllätykset.

Noh, tuli siitä kuitenkin ihan mallikas kalenteri, josta lapset tykkäävät. Myöhästelyn ansiosta keksinkin hyvän ja joustavan ratkaisun: kalenteri on naru ja 24 pyykkipoikaa, ja joka aamu narulle ilmaantuu uusi pussi roikkumaan. Nyt voin tehdä kalenterityötä pikkuisen kerrallaan vaikka joka ilta (peruspusseja on valmiina n. tusina, ja ne pitää vielä koristella ja sitoa kiinni) ja voin valita kullekin päivälle kokonsa ja tyylinsä puolesta sopivan pussin.

Näkö normaali

Tajusin vasta hiljattain, että ilmeisesti ei ole normaalia, jos silmät rentouttaessaan näkee kaiken kahtena. Ei siis kuten taittovirheessä, joka minulla on myös ja esim. kuu näkyy aina vähän kahtena, vaan niin, että kun päästän silmää ohjaavat lihakset rennoiksi, näen esimerkiksi tämän tietokoneen kursorin kahtena, ja niillä näyttää olevan välimatkaa n. 10-15 cm.

Vähän sama kuin tajusin vasta aikuisiällä, miksi kliinisen masennuksen tunnusmerkistö lukion psykologian kirjassa kuvasi mielestäni ihan normaalia arkifiilistä. Niin ja kesti sekin vuosia tajuta, että normoilla on (ilmeisesti) joku sellainen automaatti, ettei heidän tarvitse tietoisesti ajatella jotain muistettavaa asiaa koko aikaa vaan se palautuu heidän päähänsä oikealla hetkellä ihan muuten vaan.

Kuinkahan paljon vastaavia normaaleja epänormaaleja juttuja minusta sitten oikein löytyykään?

Linkkivinkki

www.comeunity.com:in ADHD/ADD-sivuilta löytyy paljon tietoa ADHD:sta englannintaitoisille.

Maalari maalaa taloa

Käytimme tyttöjen kanssa vessan maalauksesta vuosi sitten jääneet maalit nukkekodin pintaremonttiin. Tuli ihan hieno, kun ottaa huomioon, että pääasialliset maalarit ovat 3- ja 4-vuotiaita.

Tarinan opetus ei kuitenkaan ole älä ikinä heitä mitään pois, vaan jos olisit tehnyt tämän silloin kun sitä tulit ajatelleeksi, eivät maalit olisi olleet klönttisiä eivätkä maalipurkit olisi jättäneet ruosterenkaita vessan lattiaan.

Mikä se on

...kun ei ole masentunut, vihainen eikä väsynyt, mutta tavarat lentävät käsistä, kieli ei väänny lauseisiin eikä varsinkaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, ei saa mitään tehtyä kun aloittaa koko ajan uusia asioita ja hirvittävät pakkoajatukset valtaavat mieltä? Vastaus: onnellisen addin PMS.

Kesti vähän aikaa tajuta, missä mennään, kun ei ollut sitä tavallista lyijyistä väsymystä ja masennusta kuvioissa lääkkeiden tehon kadottua. Nyt mennään ilmeisesti maanisessa, onnellisessa vaiheessa.

Saisko olla päivällistä...?

Vihannesten mädäntyminen nestemäisiksi jääkaapissa pitäisi kieltää lailla. *Ick.* Imin sieniliinalla ainakin desin verran ruskeanharmaata limanestettä jääkaapin pohjalta. *Double ick.*

Opi pysymään paikallasi, nainen!

Pohdin tässä, että miksi joinain päivinä väsyttää niin turkasesti, paljon enemmän kuin joinain toisina päivinä. Ja miksi väsyttää enemmän silloin, kun molemmat lapset ovat koko päivän kotona, kuin silloin, kun Siiri on aamupäivän tarhassa?

Selitys lienee uskomattoman yksinkertainen. Väsyneimpiä päiviä ovat treenien jälkeiset päivät, jolloin edellisestä illasta on siis vietetty salilla n. 3h. Ja kahden lapsen kanssa kotona tulee ihan fyysisesti liikuttua enemmän kuin yhden, varsinkin kun se toinen on hyperaktiivinen Siiri (ei, hänellä ei ole ADHD:ta, on muuten vaan vilkas tapaus).

Jos nyt aletaan askelten määrässä laskemaan, miten paljon liikun päivässä, veikkaan tuloksen näyttävän jotain tuplasti tai triplasti normaali-ihmisen askelmäärää, koska kas kummaa, olen hyperaktiivinen enkä malta olla tekemättä asioita jatkuvasti. (Äitini purskahti nauramaan, kun kerroin keksineeni lihaskuntoharjoitteita hiekkalaatikon reunalla suoritettavaksi - "Ettei sekuntiakaan menisi hukkaan, vai?" oli hänen kommenttinsa. Osui ja upposi. Mummoni oli samanlainen häärääjä.) Onko siis ihme, että väsyn? Siivouslistaanikin ystäväni kommentoi, että ei hän vain jaksaisi sitä kaikkea yhdessä illassa. Itse asiassa minä jaksan, ei tee tiukkaakaan. Ei tee tiukkaa myöskään yli 90 neliön kämpän imurointi yhtä soittoa mukaanlukien sohvat yms. Tai 10 tunnin (!) joulusiivousrupeama. Onko tämä hyvä asia? Noooo... se on hiinä ja hiinä. Sillä kyllähän minä väsyn, en vain huomaa sitä itse.

Mutta jos en tee mitään, tuskastun! Aaargh! Tiedättehän käsitteen tenttisiivous? Eli tentin lähestyessä sitä tekee mitä vain paitsi opiskelee, ja yleensä jossain vaiheessa tarttuu luudanvarteen. Tämä on täysipäiväinen, ympärivuotinen tenttisiivoussyndrooma!

Huonosti käyttäytyvät addit

Lapsiaddien arvellaan usein olevan huonon kasvatuksen tulos; toisaalta kuvitellaan, että AD(H)D on huonojen vanhempien selittelyä kasvatuksen epäonnistuttua.

Vaikka AD(H)D:n syntymekaniikkaa ei tunnetakaan, on ylläolevat havainnot/harhat helppo selittää muutenkin: tietynlainen kotielämä pahentaa addin oireita. Jos ympäristössä on ylenmäärin ärsykkeitä, tulee mundiksestakin helposti häirittävä, mutta tällaisen ympäristön vaikutus addiin on vielä paljon suurempi. Hiilihydraatteihin, sokereihin ja rasvoihin pohjaava ruokavalio tekee kenestä vain hyperaktiivisen, saati sitten muutenkin hyperin addin. Epäjohdonmukainen, epäempaattinen kasvatustyyli on myrkkyä kenelle vain... jne. (Ja tietysti addivanhemmat ovat juuri niitä epäjohdonmukaisia, epäempaattisia vanhempia!)

Addi saattaa hyvissä kotioloissa olla lähes oireeton, kun taas huonoissa olosuhteissa oireet saattavat paisua valtaisiin mittasuhteisiin. Huonoissa oloissa saattavat myös addin ns. terveet sisarukset oireilla, vaikka ehkä lievemmin. Joka tapauksessa AD(H)D itsessään on välittäjäaineongelma eikä ympäristön aiheuttama tila.

Addin tietokone

Addin tietokone on pois päältä silloin, kun sen pitäisi olla päällä, ja päällä yhä silloin, kun se olisi pitänyt jo kauan sitten sulkea.

Addin tietokoneen selaimessa on miljoona linkkiä suosikeissa/kirjanmerkeissä, eikä addi ei koskaan löydä niistä haluamaansa. Jos addi on fiksu, hänellä on erillinen kansio välttämättömille linkeille, jotka eivät saa joutua hukkaan, kuten sähköposti. Aina välillä addi eksyy päiväkausiksi selaamaan läpi linkkejään, joista suurin osa johtaa tasan kerran nähdyille sivuille ja ovat näin ollen ihan uusia tuttavuuksia kun niihin palaa vuoden, parin, kolmen vuoden tauon jälkeen. Kirjanmerkeissä on myös tusinan verran foorumeita, nettiyhteisöjä tai sähköpostilistoja, joihin addi unohtaa osallistua ja/tai joilla hän on nolannut itsensä niin pahasti, ettei kehtaa enää näyttää siellä naamaansa.

Addin tietokone jumittaa, koska virustentorjuntaohjelmisto on saamattomuudesta vanhentunut, muitakaan ohjelmistoja ei ole päivitetty ja kovalevy on täynnä ylimääräistä roskaa, jota addi ei ole saanut siivottua pois.

Addin tietokone on täynnä keskeneräisiä projekteja sisältäviä kansioita.

Addin tietokone on harrastuslinkkien ja -materiaalin aarreaitta.

Addin tietokoneessa on aina auki vähintään seitsemän ikkunaa ja Windowsin tehtäväpalkki on vähintään kahden, joskus kolmen "ikkunapainikkeen" korkuinen.

Kun ei pidä yhteyttä

Kun ei pidä yhteyttä ystäviinsä eikä saa aikaiseksi kirjoittaa niitä pitkiä meilejä, jotka haluaisi kirjoittaa, ei meilin vihdoin lähetettyään pitäisi hämmästyä tai harmistua, kun ko. ystävät eivät pidä kiirettä vastaustensa kanssa. Eikä kannata miettiä, mahtaako sähköposti toimia kunnolla - kyllä se toimii, oma pää vain falskaa.

Lääkesekoilua

Kun viimeksi kerroin lääkehuolistani, oli yksityinen apteekki (kutsutaan sitä vaikka Nysä-Apteekiksi) juuri onnistunut hankkimaan minulle vielä pienen määrän Dexedrinejä. Tarina kuitenkin jatkuu.

Tilasin reippaana addina ajan Herra Neurolle jo heti parin viikon kuluttua viimeistenkin lääkkeiden loputtua. Jutustelimme niitä näitä, hän mainitsi lääkityksen vähentämisen olevan tietenkin tähtäimenä ja promoveerasi nokkaunien kätevyyttä väsymyksen vähentäjänä. No daaa, mutta kun minä haluaisin välttyä ottamasta kaksia nokkaunia päivässä, kun on nuo lapsetkin mistä pitäisi huolehtia, ja joskus taas ehkä maybe työkin! (Kerroin Herra Neurolle oudosta reaktiostani Provigiliin, ja kuten minäkin, hän kovasti hämmästeli miksi rotevaa jenkkisotilasta kaksi päivää valvottava lääke saa minut nukahtamaan - aivokemiani on kuulemma uniikki.) Sain uuden reseptin ongelmitta, marssin sen kanssa heti Yliopiston Apteekkiin ja se siitä.

Tai niin luulin. Seuraavana päivänä minulle soitettiin YA:sta ja kysyttiin, että mitäs tämä nyt on kun edellinenkin erityisluvallinen resepti on vielä täyttämättä. "?!?!?!?" kakoin hämmentyneenä. Kävi ilmi, että kommunikaatiossa Nysä-Apteekin kanssa oli tapahtunut jokin häikkä: reseptissä on kyllä vielä vaikka kuinka monta erää jäljellä ja ilmeisesti olikin ollut puhe vain silloisesta kuukausierästä. Puolen tunnin kuluttua minulle soitettiin samalla asialla Nysä-Apteekista. Sovimme niin, että syön normaalilla tavalla loppuun NA:ssa olevan reseptin ja soitan sitten YA:iin, joka pistää erityislupahakemuksen vetämään. (Kun nyt luen tuota, niin on pakko todeta, ettei se ihan vastaa käsitystäni lääkäreiden ja apteekkien keskinäisestä roolijaosta ja lääkkeiden jakamisen periaatteista...) Niillä pitäisi olla joku erityinen edunvalvoja addeja ja muita mielipuolia varten.

Sehän on Addinainen!

Nettiin on tekeillä loistava tietopaketti ADHD:sta. Löysin sieltä ihan selvän kuvauksen itsestänikin: http://adhd.bluwiki.org/go/AD/HD-vaikeudet. Eipä sitä juuri selvemmin voi sanoa.

Raportti käynnistä Herra Neurolla ja reseptipelleilyistä joskus kunhan ehdinjaksankykenen...

Se elää

Lista, meinaan. Olemme noudattaneet sitä nyt jo monta päivää ja silloinkin, kun ei ole tehnyt mieli. Hyvä me!

Sen listan juju muuten on osin siinäkin, että sitä ei ole mitoitettu yhdelle illalle, vaan yhdelle vuorokaudelle. Näin tulee tehtyä päivänkin aikana enemmän, ja kun aloittaa tekemään, on helpompi jatkaa ja listaamattomatkin asiat hoituvat.

Hyviä uutisia lääkerintamalta

Se parjattu yksityinen apteekki oli sittenkin saanut minulle ne reseptin viimeiset Dexet. Huraa! Pisteet kotiin kyllä apteekille ja sen henkilökunnalle.

Tarinan opetus on sitten varmaan, että sittenkin kun on pakko soittaa neurologilta aika, niin älä soita, koska kyllä elämä kannattelee?!?

Tyytyväinen!

Totesimme yhdessä Kallen kanssa, että ajankäyttömme on mennyt ihan pöperöksi. Ei kahden lapsen vanhemmilla oikeasti ole viittä tuntia omaa aikaa joka ilta! Tämä on kuitenkin ollut tilanne. Kun lapset ovat painuneet nukkumaan, syöksyy meistä kumpikin tietokoneensa tai TV:n ääreen tai ottaa kirjan käteensä, ja istuu sitten siinä kuin tatti kunnes on aika mennä nukkumaan, jolloin katsahtaa kelloon, toteaa "minuutti vielä" ja lykkää nukkumaanmenoa kahdella tunnilla. Sillä välin pyykit homehtuvat koreissa, kämppä on kuin räjähdyksen jäljiltä, ruoantähteet kuivuvat kiinni tiskeihin, kärpäset perustavat edistyneitä sivilisaatioita hedelmäkoriin ja perunamuusi aloittaa hitaan mutta varman etenemisen kohti ulko-ovea ja vapautta. Kun viimein alamme siirtää vegetoituneita peppujamme kohti sänkyä, joudumme käyttämään ainakin tunnin akuuteimpien ällötilanteiden korjaamiseen.

Nyt teimme listan asioista, joiden pitää olla kondiksessa, ennen kuin illan oma aika alkaa kummallakaan puolisolla:

• kissat on ruokittu
• erääntyvät laskut on maksettu
• likaiset astiat on laitettu tiskikoneeseen (tai täysi kone on käynnissä ja mahtumattomat ovat tiskipöydällä)
• Päivän Huone on siivottu
• keittiön tasot on raivattu ja pyyhitty
• lelut on kerätty pois
• likapyykit on laitettu pyykkikoriin
• märät ja kuivat pyykit on laitettu paikalleen
• seuraavan päivän ohjelma on mietitty
• keskeneräiset asiat on saatettu loppuun
• roskat on ainakin valmisteltu aamuista viemistä varten
• Päivän Pähkinä on suoritettu
• kissanvessat on putsattu
• kellariin tms. vietävät asiat on viety

(Päivän Pähkinä on jokeritehtävä, jonka saa itse valita listasta; esim. imurointi, palaneen lampun vaihtaminen, auton käyttäminen katsastuksessa jne.)

Toistaiseksi tuntuu toimivan! Eilen sain ensimmäistä kertaa kuukausiin taiteltua pyykkienkuivaustelineen sivuun. Tänään meillä on pitkästä aikaa siistiä jo toista päivää ja pyykkikorista pursuaa ulkopuolelle asti vain pari pyyhettä. Muy bien.

Piristeet + kuumetauti

Huomio kaikki addit: Älkää syökö piristeitänne kuumeisena tai muuten taudissa. Ainakaan Addinainen ei silloin mitenkään malta olla paikallaan ja toipua! Vaikka fyysisesti olo olisi kuin lattialaatalla, niin pääkoppa vilistää ja mieliala on korkealla. Sitten tulee pyykättyä ja kokattua, askarreltua lasten kanssa ja vaikka mitä. Oikea lähestymistapa olisi tietenkin iskeä pennuille video telkkariin ja käpertyä sohvannurkkaan teekupin ja kirjan kanssa.

Heinäkuu on syvältä

eli: Miksi Dexedrine-reseptiä Ei Koskaan Tule Viedä Yksityiseen Apteekkiin

Lähiapteekilta jäi viimeksi toimittamatta yksi paketti Dexejä, koska niitä ei ollut tarpeeksi; yksityiset apteekit tilaavat Dexeä tukusta tarpeen mukaan ja se on hidasta. Apteekista luvattiin soittaa, kun viimeinenkin paketti saapuu. Kun arvioitu aika meni umpeen eikä soittoa ollut kuulunut parin viikon jälkeenkään, kävin tiedustelemassa tilannetta. Kävi ilmi, että lääkettä oli tilattu, mutta se oli loppunut tukusta. Farmaseutin mukaan koneen tarjoamaa toimitusaika-arviota "viikolla 31" ei kannattanut uskoa, koska jos lääkettä ei aiemmin ollut, niin tuskin sitä olisi silloinkaan. Eli kaikista maan yksityisistä apteekeista ja niiden käyttämästä tukusta on Dexet loppu. Yliopiston Apteekilla sitä on, mutta yksityiset apteekit eivät saa ostettua sitä sieltä omia asiakkaitaan varten. Reseptini on ja pysyy ko. yksityisessä apteekissa kunnes se on täytetty, sitä ei voi ottaa ulos ja mennä hakemaan viimeistä laatikkoa YA:sta.

Mitä siis pitää tehdä? Maanantaina on soitettava lääkäriasemalle ja kysellä aikaa Herra Neurolle (joka lienee lomalla). Täytyy selvittää, voidaanko minulle kirjoittaa uusi resepti ja hakea sillä uusi erityislupa, vaikka edellisessä reseptissä on vielä lääkettä jäljellä.

Hip huraa.

Kiitos rohkaisukommenteista

Kai minä sitten jatkan täällä valittamista :) Tuli muuten mieleen, että jos joku arvaa henkilöllisyyteni väärin, niin se on todella epäoikeudenmukaista sitä kohtaan, joksi Addinaista kuvitellaan.

Nyt alkaa lauserakenne rakoilla pahan kerran, menkäämme nukkumaan.

Apuva, apuva, aaapuuva!

Lääkkeet loppu! Vituttaa!

Heinäkuu on sitten ihanaa aikaa. Dexet on loppu, pitäisi soittaa Herra Neurolle ja varata aika uuden reseptin saamiselle... mutta kun en jaksaviitsiuskalla kun en tiedä onko hän lomalla nyt, tai onko koko klinikka lomalla. Sillä välin selviän kofeiinitabuilla, äyskimisellä ja päivätorkuilla.

Olisi mahdotonta listata kaikki ne asiat, mitkä pitäisi tehdä, mutta jotka roikkuvat ja roikkuvat. Otetaan vain kaksi esimerkkiä: vaatehuone on niin täynnä rompetta, että sinne ei enää fyysisesti pääse sisään hakemaan vaatteita. Ja Outlook muistuttaa joka kerta käynnistettäessä erään meilin kirjoittamisesta ilmoittaen tämän taskin olevan 23 weeks overdue.

Olen vielä hengissä

Tänne kirjoittelu ei vain enää innosta, kun jo kaksi ihmistä on kertomansa mukaan tunnistanut minut. En voi oikein purkaa ongelmiakaan, kun en ole enää anonyymi ja mietin vain, mitä ne minut tunnistaneet ihmiset minusta oikein ajattelevat :(

Taittovirhe ja ADHD

Science Dailyssä vuonna 2000 julkaistun artikkelin mukaan lasten taittovirheellä ja ADHD:lla on yhteys. Lapsilla, joilla on todettu taittovirhe, diagnosoidaan artikkelin mukaan ADHD noin kolme kertaa useammin kuin muilla lapsilla. Samoin ADHD:sta kärsivillä on yli kolme kertaa useammin taittovirhe kuin muilla.



Tutkijat eivät ota kantaa siihen, aiheuttaako taittovirhe ADHD:ta tai päinvastoin, vai onko kyseessä tilanne, jossa taittovirhe diagnosoidaan virheellisesti ADHD:ksi tai päinvastoin.



ScienceDaily: Opthalmologists Discover Relationship Between Eye Condition And Attention Deficit Hyperactivity Disorder

Nuolaisin ennen kuin tipahti

Eilisiltaisesta syömättömyydestä huolimatta olin aika väsynyt aamulla, joten ei se sitten ihan pelkkää yöllistä ruoansulatusta ole tämä väsymys. Pärjäsin päivän yhteensä kolmella dexellä (yleensä otan viisi), mutta äyskin ja tiuskin kyllä lapsille aikalailla.

Tänä iltana en jaksa välittää huomisesta, vaan syön Lumipanttereita. Treenaaminen käy aika raskaaksi, kun ei oikein ole aikaa syödä (!).

Celialle tiedoksi, että korvalääkäriin on tarkoitus mennä, kunhan ehdin. Ja saan rahaa. Ja muistan. Ja viitsin. Ja niin edelleen. ;)

Ei voi olla totta

Siis tätäkö tää nyt onkin tämä mun niinsanottu addiuteni: yösyömisen aiheuttamaa väsymystä?!? Olen viime aikoina lakannut syömästä iltakuuden jälkeen paitsi poikkeustapauksissa pieniä määriä (kuten jos en ehtinyt syödä illallista ennen salille lähtöä), ja olen aamuisin ihan järkyttävän pirteä ja täysipäinen. Olen sitkeästi ottanut lääkkeet varmuuden vuoksi, ja tuloksena on ollut nyt jo kaksi todella unetonta yötä. Taidan yrittää tänään pärjätä ilman iltapäivälääkitystä niin katsotaan, miten homma etenee.

Huomautettakoon, että olen aina syönyt iltaisin about niin paljon kuin on sallittu, paitsi erään pitkän laihdutuskuurin aikana jolloin minulla olikin aina luvattoman hyvä fiilis.

Kummat korvat

Minulla on vikaa paitsi korvien välissä, myös korvissa. Ensinnäkin korvani reagoivat aerobiseen rasituksen ja ulkoilman yhdistelmään alkamalla sattua aivan helvetillisesti. Yhtäjaksoinen (ei sykkivä) kipu ylettyy todella syvältä korvan sisältä aivan korvalehdelle asti. Vielä jokin aika sitten luulin, että korvia paleli ja että ne särkivät sen takia. Muutama kuukausi sitten satuin kuitenkin iltahölkällä koskemaan kipeää korvaa paljaalla kädellä, ja se olikin jääkylmän sijasta hehkuvan kuuma! Parin hölkkäkerran tunnustelun ja pohdinnan jälkeen olin valmis toteamaan, että erilainen sää, lämpötila ja tuuli eivät vaikuta korvien sattumiseen lainkaan, mutta että hikoileminen vaikuttaa! Ulkoilmassa juostessani en yleensä hikoile mitenkään noroina, mutta sisätilassa kyllä; kun pysähdyin ulkolenkilläni ja pistin itseni hikoilemaan (hengittämällä syvään tavallaan ihon kautta ulos - vaikea ja hassu selittää), kipu laantui ja pysyi poissa kun jatkoin juoksua.

Toinen kummallisuus korvissani on se, että kun jännitän tai olen väsynyt tai kireä, alkavat äänet kuulostaa oudoilta ja korvat tuntuvat siltä kuin niissä olisi tärykalvojen sijasta vanerilevyt. Äänet kuuluvat, mutta puhetta ei ymmärrä, sitä ei edes kuule puheena vaan mölinänä. Olen nykyään oppinut rentouttamaan leukaperät niin, että korvat tavallaan aukeavat.

Asiasta melkein toiseen: Sekä Concerta että vähemmässä määrin Dexedrine tuntuvat minulla kurkussa, jonne tulee lääkkeen ottamisen jälkeen sellainen "odottavanihana nieleskelyfiilis". (Tajuaako näistä postauksista kukaan ylipäänsä mitään? :) Concerta pisti jopa takahampaat särkemään. Teoriani on, että niiden ottaminen rentouttaa kaulan ja leuan alueen lihaksistoni ja parantaa verenkiertoa aivoissa.

EDIT: Celia, voiko vaikku aiheuttaa kipua urheillessa? :-O Ihan satavarmasti minulla on tällä hetkellä korvatulehdus, mutta se on ollut vasta viikon pari. (Joo joo, menen lääkäriin, jos saadaan rahaa ja/tai jaksanviitsinuskallan soittaa ajanvaraukseen.)

Väsynyt väsymykseen

Mielenkiintoisia huomioita väsymysaamuista:

• Jos nukun yöllä enemmän kuin 7 tuntia, olen väsyneempi kuin jos nukun alle 6 tuntia.
• Jos syön illalla paljon, olen aamulla väsynyt ja huonotuulinen. Mitä enemmän ruokaa ja mitä enemmän siinä on kaloreita ja hiilareita, sitä pahempi olo ja mieli aamulla.
• Ilman tyynyä nukuttuani herään virkeämpänä.
  
  

Liikuttakaa lapsianne

Jos teoriani on oikea, niin mitä sitten pitäisi tehdä niiden vanhempien, joiden lapsilla todettu tarkkaavaisuushäiriö on samaa perua kuin minun? Mitä pitäisi tehdä tällaisen tarkkaavaisuushäiriön syntymisen estämiseksi? No, tässä jotain, mitä tulee mieleen. (Nämä ovat siis ihan minun omia maallikkoajatuksiani, älkää ottako evankeliumina.)

Lapsi tarvitsee monipuolisia liikkumis- ja asentokokemuksia syntymästä lähtien. Suosittelen kantamaan vauvaa koko ajan sitterissä pökötyttämisen sijaan. Kantoliinaa voi käyttää jo aivan pieni ja sama liina menee käytössä taaperollakin. Kannetut lapset oppivat muita aikaisemmin kävelemäänkin ja samalla kehittyy perusturvallisuus kun saa olla äidin/isin lähellä niin paljon kuin sielu sietää (aiheesta lisää esim. Kantoliinakanavalla), eikä pelkokaan sitten ole viemässä sitä aivoenergiaa.

Kasvaessaan lapsi tarvitsee monipuolisia virikkeitä. Tämä ei tietenkään tarkoita television tölläämistä tai edes jokapäiväisiä leffareissuja, vaan tavallista puuhastelua kotona, kävelyretkiä, uimassa käymistä, kavereilla kyläilyä, askartelua, vapaata leikkiä yksin ja kavereiden kanssa etc., mitä nyt turvalliseen arkeen kuuluu. Metsässä kävely on kuulemma yksi kuntouttavimmista AD(H)D-lasten harrastuksista: tasapaino kehittyy epätasaisessa maastossa, ympärillä on paljon intensiteetiltään matalia ärsykkeitä, ja metsässä puuhatessa kehittyy luovuuskin paremmin kuin valmiilla leluilla leikkiessä. Lapselle ei pidä tietenkään lappaa ylenmäärin virikettä ennen kuin hän itse sitä hakee.

Tarvittaviin virikkeisiin ja oppimiskokemuksiin kuuluvat myös haaverit: polvet naarmuilla, pää ruvella, huuli halki, hyttysenpistot verille raavittuna - tämähän on ollut lasten normaali olotila vuosituhannet :) Nykyään on vallalla kulttuuri, jossa lasta varjellaan pieneltäkin kivulta tai epämukavuudelta, jopa henkiseltä paineelta. Miten kipua tai painetta oppii sietämään, ellei sitä koskaan koe? (Juu, tämä on vaikea asia äiti-ihmisen hyväksyä. Kun oma kolmivuotiaani kiipeää taitavasti korkealle, suljen silmäni ja yritän olla sanomatta "Varo ettet putoa".)

Lapselle pitää opettaa kurinalaista toimintaa. On asioita, jotka on vain hoidettava, oli se hauskaa tai ei; koska jos niitä ei hoida, käy huonosti tavalla, joka ei ole ilmeinen lapselle mutta jonka vanhemmat ymmärtävät. Esimerkiksi koulua käydään ja läksyt tehdään; sänky pedataan; soittotunnille mennään jne. (Jokaisella perheellä on tietysti omat juttunsa, joista ei neuvotella.) Lapsen on opittava oma tapansa sietää tilanteita, joissa ei ole hauskaa. Kohtuus tietysti tässäkin, ja jos lapsi tarvitsee apua niin autetaan; esim. lukivaikeudet tai koulukiusaus ovat koulunkäynnin esteitä, jotka täytyy poistaa tai kiertää.

Lapsen kanssa on keskusteltava ja kuunneltava loppuun takeltelevatkin lauseet ja selitykset. Näin lapsi paitsi oppii, että ponnistelu ja epätäydellisyys on sallittua, myös pidentää keskittymisensä maksimiaikaa.

On huolehdittava lapsen riittävästä, säännöllisestä yöunesta ja ruokailusta sekä muutenkin perusturvallisuuden luomisesta säännöllisen päivärytmin avulla. Näin lapsi lepää ja syö tarpeeksi, ja nämä ovat aivojen(kin) kehittymisen kaksi perusedellytystä. Lisäksi hän tuntee konkreettisesti elämänsä raamit ja pystyy peilaamaan uusia asioita niiden kautta, sen sijaan, että uudet asiat valuisivat hänen ylitseen kaaoksena.

(Kommentit, korjaukset ja lisäykset erityisen tervetulleita tällä kertaa! :)

Katse napaan päin

Olen taas lueskellut netistä sitä sun tätä ja minulla on taas lisää teoriaa aiheesta Miksi Olen Tällainen.

Tarkkaavaisuushäiriöisillä (lapsilla) on usein kyse siitä, että jokin muu asia tarvitsee enemmän huomiota kuin keskivertoihmisellä. Pitkällinen liikkumattomuus (joko omavalintainen tai pakotettu) lapsena heikentää lihaksia ja tasapainoaistia sekä vaikeuttaa liikkeiden ja ruumiin asennon tunnistamista, jolloin pelkkä pystyssä pysyminen tuottaa matalan tason "vaikeuksia": ihminen itse ei sitä tajua, mutta hän joutuu käyttämään fyysiseen toimintaan normaalia enemmän juuri sitä tiedostamatonta prosessointikapasiteettia, jota tarvittaisiin ärsykkeiden suodattamiseen. Suodattamaton ärsyketulva puolestaan johtaa muihin ongelmiin (katso aiempi kirjoitus). Lisäksi paikallaanolo usein korreloi ärsykejoukon rajallisuuden tai yksipuolisuuden kanssa, jolloin ärsykkeiden prosessointikyky ei edes kehity samoin kuin mundiksilla.

Matala lihastonus johtaa myös epätasapainoon kehon ojentaja- ja koukistajalihasten välillä niin, että koukistajat ovat selvästi ojentajia vahvempia. Tämän vuoksi ihmisen on helpompi roikuttaa päätä lattiaa tai kirjaimellisesti omaa napaa kohti! Orientaatio on siis kohti omaa itseä eikä kohti maailmaa. Tämä johtaa tapaan olla huomioimatta muuta maailmaa yhtä paljon kuin omaa sisäistä maailmaa.

Itse jouduin vauvana pysyttelemään paljon paikallani ja tapa jäi päälle lapsenakin: inhosin fyysistä ponnistelua ja jopa kaikkea fyysistä toimintaa, ja olin onnellisin makoillessani sängyssä kirjan parissa tai fantasialeikkejä leikkien. Lihaskunto oli siis ihan pohjalukemissa ja vaikka mieleni sai virikkeitä, puuttuivat ne kropaltani tai ainakin ne olivat aika yksipuolisia.

Yksi jännä juttu tukee yllä esitettyjä spekulaatioitani: Kävellessäni katseeni oli aina kohti maata. Kun olin toisella tai kolmannella luokalla matkalla kouluun, tajusin kuin salamana kirkkaalta taivaalta, että hei - päätä voi pitää pystyssä ja katsoa muutakin kuin asfalttia! Että ei tarvitse olla erityistä syytä katsoa ylös, vaan pää voi olla pystyssä ihan perusasentona. Muistan tilanteen kuin eilisen päivän: kuinka kevään auringonpaiste oli kultainen ja ilma pehmeän lämmin, kuinka ruusupensaiden alla oli lunta, kuinka taivas oli yhtäkkiä avara ja sininen, ja ihmettelin, miksi niin päättäväisesti aina tuijotin harmaaseen asfalttiin. Siitä päivästä aloin muistutella itseäni katsomaan ylös eikä alas.

Väsymys ja tarkkaamattomuus tuntuvat minulla olevan kovin sidonnaisia syömiseen ja ruokaan; toki ne ovat muillakin, mutta elimistöni tuntuu olevan jotenkin superherkkä kalorimäärän ja hiilihydraattimäärän ja ties minkä suhteen. (Tämä vastaakin asiaa kysyneelle nimimerkki D:lle :) Syy on juurikin se ongelma, jonka vuoksi olin sairaalahoidossa vauvana: vatsan alueen ongelmat ja ne korjanneet leikkaukset tekevät ruoansulatuksesta keskimääräistä vaikeampaa, mikä käyttää sitä alitajuista kapasiteettia.

Provigil-raportti, osa 2

En ottanut sitten arkena Provigilia, koska en uskaltanut riskeerata sellaista pöhnää lasten kanssa kolmisin ollessani. Nyt lauantaina aloitin sitten yhdellä kokonaisella pillerillä. Se ei auttanut, ja otin toisen. Sitten ei enää nukuttanut, mutta piristävä vaikutus oli todella toisenlainen kuin dexeillä: pää oli pumpulissa ja keskittyminen oli todella vaikeaa.

Hmm, ilmeisesti vialla on siis muutakin kuin väsymys. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia...?

Ensimmäinen Provigil-päivä

Tänä aamuna otin sitten ensimmäinen Provigilin. Aloitin varovasti puolikkaalla pillerillä. Kun alkoi nukuttamaan niin maan peevelisti, otin sen toisen puolikkaan. Nukutti yhä enemmän. Ikinä en ole ollut niin lähellä nukahtamista suihkussa seisoessani kuin tänä aamuna. Koko pää tuntui pumpulisen sekavalta ja oli kuin aivot olisivat koko ajan hakeneet sitä "nukahtamispulssia" vastalauseistani huolimatta ("Mä seison! Nyt on päivä! En tahdo nukkua! Jos nukahdan niin kaadun!").

Kävin torkuillakin, mutta nukahtamisesta ei ollut minkäänlaista apua. Vähän ennen puoltapäivää annoin periksi ja otin kolme Dexedrineä, ja vähitellen sumu alkoi hälvetä. Lopullisesti piristyin vasta, kun otin kaksi dexeä lisää iltapäivällä ennen visiittiä appivanhempien luo.

Huomenna ajattelin ottaa heti aamulla yhden Provigilin, jos ei auta niin toisen perään, ja jos sekään ei tepsi yhtään niin sitten unohdan koko moskan. Harmi vain, että se oli tosi tyyris lääkesatsi.

Väsymyksen teemaviikko

Nyt on tapetilla väsymys. Ensinnäkin olemme olleet kaikki flunssassa koko viikon ja lapset kränäävät yötä päivää - kirjaimellisesti: viimekin yönä Siiri heräsi kolmisen kertaa kiukuttelemaan. Lasten sänkyjen siirtäminen lastenhuoneeseen alkaa näyttää yhä houkuttelevammalta...

Myös Herra Neuron kanssa puhuttiin väsymyksestä. Hän totesi, että ilmeisesti päiväväsymys on minulla hyvin dominoiva oire. Kävimme läpi mahdollisia huonon yöunen syitä (siis muitakin kuin lapset) ja suljimme pois levottomat jalat ja uniapnean. Lopuksi hän määräsi minulle Dexedrinen lisäksi Provigiliä; sitä käytetään väsymyksen hoitoon esim. Parkinsonin taudin yhteydessä. Lääkäri totesi, että jos Provigil toimii minulla, niin stimulantit voidaan ehkä lopettaa kokonaan.

Tiuskea rakki

Edellisestä kirjoituksesta unohtui tietysti jotain. Hyvä vanhempi on kärsivällinen, minä taas äkkipikainen. Väsyneenä tiuskin lapsille tosi helposti, jos he "viivyttelevät" jonkin asian hoitamisessa. Kaikkihan tietävät, miten hyödyllistä se on, jos kolmivuotiaalle huutaa naama punaisena: "Laita nyt se haalari päälle, ennen kuin sisko ihan sulaa!!!!!!!!!!!!!!" Kun kolmivuotiaathan pukevat sillä tavalla, että jutellaan, laitetaan jalka haalarin lahkeeseen, jutellaan, laitetaan toinen jalka, leikitään ja hihitetään, laitetaan käsi, huomataan että unohtui käydä vessassa, otetaan haalari pois, käydään vessassa, laitetaan yksi jalka haalariin jne...

Mielialakin heittelee euforiasta synkkiin alhoihin, mikä ei anna lapsille kovin hyvää mallia itsehillintään. Tosin tähän dexet oikeasti taitavat auttaa, tai auttoivat, sillä tasaisempi tunne-elämä jatkui myös täysin lääkkettömänä aikana. Ne auttavat myös terveellisemmin kuin e-pillerit aikanaan; ne Wanhan Ajan Pillerit ("Näitä se sun äitiskin söi," heitti lääkäri ne määrätessään) tekivät minusta kyllä tasaisen, mutta masentuneen.

Kiitos muuten kommenteista! On rohkaisevaa tietää, että ei ole yksin :)

Addin kasvatushaasteet

Olen hyvästä vanhemmuudesta samaa mieltä kuin suurin osa "kunnon" vanhemmista ja varmaan myös asiantuntijoista. Hyvä vanhemmuus vaatii johdonmukaisuutta, reiluutta, kurinpitoa, kurinalaisuutta, luotettavuutta, kuuntelemista, itseluottamusta ja tilanteen tajua.

(Joko arvaatte, miksi hyvä vanhemmuus on addille haastavaa? :)

Se sekatyypin ADHD, joka minua riivaa, on osalle potilaista (kuten minulle) määritelmällisesti juuri sitä, että olen epäjohdonmukainen, laiska, ilman itsekuria, epäluotettava, empatiaan kykenemätön ja tilanteisiin sopeutumaton. Itseluottamus ja itsetunto kärsivät sitten siitä, että näitä juttuja ei hallitse.

On vaikeaa olla johdonmukainen, kun yön aikana ehtii unohtaa, mitkä säännöt loi edellisenä päivänä jossain tilanteessa. Esimerkiksi siinä, saako Siiri kekkuloida aamuisin ilman sukkia vai käsketäänkö kylmät varpaat sukkien sisään. Tai siinä, saako iltapalaa ottaa lisää. Tai saako saunassa paukuttaa saavia rumpuna ja kuinka paljon ja kuinka kovaa. Sitä ei kerta kaikkiaan muista.

On vaikeaa olla kuunteleva ja empaattinen ja omata tilanteen tajua, kun ei yksinkertaisesti ymmärrä muita ihmisiä.

On vaikeaa selittää lapsille, miksi on esimerkiksi mentävä treeneihin tai siivota, kun usein laistaa velvollisuuksistaan itsekin. On vaikeaa sekin, että käskee lapset siivoamaan, kun siitä seuraava tappelu ja jankuttaminen ovat niin vaivalloisia ettei sitä kukaan jaksa vaan mieluummin elää sotkussa.

On vaikeaa luottaa itseensä vanhempana, kun ei muista pestä lasten hampaita aamulla, on joskus meinannut laittaa esikoisensa pihalle ilman kenkiä, on unohdellut antaa välipalaa kunnes lapsi asiasta huomauttaa, lähtee säännöllisin väliajoin baanalle ilman kännykkää, avaimia tai rahoja, saati sitten varavaippaa ja ruokalappua, hävittänyt lasten neuvolakortit (nii-in, missähän ne mahtavat nytkin seikkailla...?), unohtanut lääkäriajat ja kampaajat ja vierailut ja ylipäätään kaiken muunkin ihan koko ajan.

Kyllä vanhemman ADHD on lapselle sekä psyykkinen että fyysinen riski!

Päälääkärille

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sain lopultakin tilattua ajan Herra Neurolle Dexedrine-reseptin uusimista varten. Homma on roikkunut tehtävälistalla jo ainakin viisi kuukautta, siitä lähtien, kun hain apteekista viimeisen lastin lääkkeitä. Onneksi Herra Neuron vastaanotolle pääsee hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

Miksi sitten viivytellä, jos kerran tietää, että pitäisi? Paitsi tietysti sitä, että addin nyt on yleensäkin vaikeaa saada mitään aikaan... Tässä tapauksessa soppaa hämmentää vielä muutama yksityiskohta.

• En ole ihan vakuuttunut, että tämä on mitään puhdasta ADHD:ta. Jos sellaista on edes olemassa. Ongelma tuntuu olevan ennemminkin siinä, että olen aina väsynyt. Kun syön lääkkeitä, olen pinnallisesti pirteä, mutta koska en lääkkeitä syödessä pysty nukkumaan, kytee väsymys jossain pinnan alla. Väsymystä helpottaa pipon löysääminen: kun en yritä niin kovasti kontrolloida kaikkea ja annan vaan mennä, niin olo helpottuu heti. Jos taas ongelma ei ole jatkuva väsymys, niin sitten se on todennäköisesti lapsuuden laitostumisen seuraus, missä tapauksessa pelkän yksittäisen oireen lääkitseminen voisi olla jopa haitallista.
• Jos menen sinne selittämään, että Dexedrine hoitaa vain väsymyksen pois lyhyellä tähtäimellä, niin Herra Neuro ehdottaa lääkkeen vaihtamista. En jaksaisi nyt sopeutua uuteen lääkkeeseen, kun dexet kuitenkin auttavat hieman (no okei, paljonkin) ja on uusi perheenjäsen ja kaikkea.
• En ole vakuuttunut Herra Neuron kyvystä ja kiinnostuksesta paneutua mihinkään ongelmaan aivoissani, mitä hän ei pysty selvästi rajaamaan ja lääkitsemään. Pahoittelen tätä epäluottamuslausetta, varsinkin jos sattumalta kyseinen herra lukee tätä blogia, mutta tosiasia on, että näen Herra Neurossa hyvin vanhan, eläkeputkea odottavan neurologin, jolle on oikeastaan ihan sama, millä potilaat haluavat päänsä ja elämänsä sekoittaa, koska hän luottaa siihen, että elämä kantaa kuitenkin. Mitään pitkällisiä tutkimuksia hän ei jaksa eikä viitsi enää hoitaa.
• Mihin hitsiin minä laitan lapset lääkärireissun ajaksi? Sain nyt sovittua ajan iltapäivälle, joten toivottavasti Kalle ehtii töistä kotiin siihen mennessä.
  

Kallen palattua tällä viikolla töihin olen pääsääntöisesti ottanut aamulla kolme pilleriä ja kerran iltapäivällä kaksi lisää. Aamun lääkkeet kantavat minut toistaiseksi läpi koko päivän, mutta jos en ota niitä, olen väsymyksissäni erittäin huonotuulinen. Lääkkeet vaikuttavat parhaiten, jos ne ottaa ennen kuin ylipäätään alkaa tiuskia lapsiraukoille. Aina välillä tulee päiviä, jolloin kaikki päivän aikana otetut lääkkeet alkavat vaikuttaa kertaheitolla joskus myöhään iltapäivällä ja koko päivän kestänyt totaalinen kooma päättyy silmänräpäyksessä pirtsakkaan toimeliaisuuden puuskaan.

ADHD-konsertti

14.3. pidetään Jäähallissa "adhd-konsertti", sanoo ilmoitus Hesarissa. Mitähän siitäkin tulee. 9 artistia, joista 4 myöhästyy ja 2 unohtaa saapua paikalle. Loput 3 paikkaavat heitä; yksi epäonnistuu surkeasti, mutta kaksi vetää elämänsä keikan, jossa kaikki toimii ja soitto kulkee. Ikävää on vain se, että yleisö ei jaksa keskittyä esitykseen.

Raikas elämä

Nyt sen olen päättänyt: aloitan raikkaan elämän, johon ei kuulu alkoholia! Hoolista ei seuraa mitään hyvää. Seuraavana aamuna vain väsyttää ja vituttaa ja on huono olo, ja treenit menevät ihan pipariksi kun lihaskoordinaatio on mitä on ja tavallisimmatkin tekniikat pitää opetella uusiksi. Ja juhlan (juomisen) itsensä aikana se on todettu monesti, että osaan pitää hauskaa ja nolata itseni totaalisesti aivan selvinpäinkin.

Olen pitänyt lakkoja aiemmin; Siirin tuloon valmistautuessa pidin kokonaisen Synnittömän Syksyn ilman tupakkaa (silloin poltin satunnaisesti) ja alkoholia. (Seksistä sen sijaan en luopunut.) Synnitön Syksy loppui siihen, kun tarve siihen loppui. Eräänä päivänä tuli vain sellainen olo, että pastaaks tässä, ei ole syytä olla juomatta koska humalaa ei tee mieli. Nyt kuitenkin lopetan, kerrasta poikki, enkä palaa enää pullolle.

Päätös oli hieman vaikea tehdä juuri nyt, sillä pari päivää sitten ostimme juuri uuden punkkutötsän kaappiin. Nyt Kalle saa vain hörppiä sitä itsekseen, minä ostelen hedelmämehuja itselleni.

Piirrän kuvan raikkaasta elämästäni joskus kun kello ei ole näin paljon. Tarttee mennä petiin.

Ei saa taas aikaan edes tehtävälistaa

Kaikkea turhanpäiväistä tulee väsättyä tosi paljon. Samoin tulee syötyä paljon namia. Sen sijaan rästissä olevia maileja, soittoja, tekstareita sun muita ei tule suoritettua; siivous (hah) junnaa; sivustot on päivittämättä vaikka pitäisi uudistaa; kotosalla ei tule treenattua; ja niin päin pois ja niin päin pois. Jos sitä ei ole pakko tehdä, Addinainen tekee. Jos se olisi välttämätöntä tehdä, Addinainen laistaa.

Mitä hittoa mä teen tälle asialle?!?

Outo väsymys

Väsymystilani tänään on ollut tosi outo. Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin, ymmärrettävästi, väsyneenä. Puolitoista kuppia kahvia, kolme maksamakkaranäkkäriä ja jugurtti eivät parantaneet oloa lainkaan. Tiuskin ja äyskin Kallelle ja lapsille. Otin kolme pilleriä, eivätkä nekään auttaneet, olo pysyi samanlaisena. Kävimme asioilla, tiuski ja äyski jatkui. Palasimme kotiin ja söimme jauhelihakastiketta couscousin kanssa, minä ilman couscousia - ja halleluia! piristyin haarukallinen haarukalliselta, mieliala nousi, sumu hälveni päästä ja kärsivällinen, hyväntuulinen Addinainen nousi taas pintaan. Tuntui aivan kuin kymmeneltä otetut lääkkeet olisivat alkaneet vaikuttaa vasta lounaan myötä.

Nyt olen kyllä taas ihan tiutau nukutettuani lapsia ja yritettyäni itse lepäillä tunnin verran. En vaan päässyt ylös sieltä peiton alta, oli niin ihanaa olla lämpimässä ja nautiskella hyvästä mielestä ja hyvästä olosta. Onneksi Kalle on vielä kotona, niin että hän oli Siirin kanssa ja minä sain pötköttää Veeran kera.

Addin siivouspäivä

Addin puoliso tulee töistä kotiin ja löytää keskeltä olohuoneen lattiaa mopin, tyhjän ämpärin ja imurin. Ikkunaverhot on kasattu keittiön pöydälle ja ovat nyt täynnä paahtoleivänmurusia. Sohvan selkämykselle on kerätty pitkä rivi tummia sukkia. Eteisessä on kaksi mattoa rullalla ja niiden päällä mattopiiska; matot tuoksuvat raikkaalta. Hella on puhdas, mutta muilta osin keittiö on saman lian peitossa kuin aamullakin. Makuuhuoneessa lattian sisältö (pyykit, matot, päiväpeitto etc.) on kasattu juuri vaihdettujen lakanoiden päälle vuoteeseen. Yhden lipaston laatikot on vedetty ulos ja kasattu lattialle pinoon. Työhuoneessa on kaksi isoa mustaa jätesäkkiä. Addia itseään ei näy missään.

Mitä on tapahtunut?

Moppi, ämpäri ja imuri sekä tyhjennetty lattia viittaavat siihen, että addi aikoi ensin imuroida ja sitten mopata; tyhjä ämpäri kertoo, ettei moppaukseen asti päästy. Addi aikoi myös pestä ikkunat, mutta ei tehnyt niin, koska jäi kiillottamaan hellaa. Makuuhuoneessa addi halusi vaihtaa lipaston paikkaa, tyhjensi sen, löysi paljon parittomia sukkia jotka hän laittoi sohvalle riviin parittaakseen ne, mutta työ jäi kesken, koska hän päätti heittää pois reikäiset yksilöt. Saman tien hän kävi läpi muidenkin kaappien sisältöjä ja heitti ylimääräistä tavaraa mustiin säkkeihin. Jossain vaiheessa addi muisti moppauksen, totesi, että kämpässä ei ole parketin pesuun tarvittavaa tököttiä, ja lähti sitä ostamaan.

Jatkan pk-seudulla :)

PMS on taas hellittänyt ja järki palannut. Celia puhui todella viisaasti siinä kommentissaan vuodatukseeni liittyen. Silloin kun harmittaa jokin asia, niin se on minulle heti maailman tärkein asia jonka pielessä oloa ei voi sietää sekuntiakaan, ja auta armias jos jokin estää minua korjaamasta sitä niin j...lauta mähän tapan itteni s...na! Ja sitten se menee taas ohi. Ennen tunsin itseni tosi typeräksi tässä jälkipyykkivaiheessa. Nykyään ajattelen vain, että a) en ole vastuussa hormoneistani ja b) se, että PMS-vaiheessa kiukuttelen jostain, ei tarkoita, ettenkö olisi oikeassa niin tehdessäni.

Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että Kalle on hyvä, kunnollinen mies, ja kunnioitettava sikäli että jaksaa minun kanssani elää ja olla. Minä en jaksaisi. Jos olisin naimisissa itseni kanssa, olisin ottanut eron jo heti seksihuuman haihduttua. Tosin en menisikään naimisiin itseni kanssa, vaan kiertäisin näin hullun tyypin kaukaa.

Lausuntoja

Tämä blogi ei tule koskaan spekuloimaan aiheesta "miten Addinaisen koskaan annettiin adoptoida". Tämä blogi ei tule ottamaan minkäänlaista yleisen tason kantaa adoptioon. Tämä blogi ei ylipäätään käsittele lastensaantia. Tämä blogi käsittelee Addinaisen elämää vain ja ainoastaan ADHD:iin liittyvien asioiden osalta. Jos haluatte lukea adoptioaiheisia blogeja, sopii mennä Blogilistan Adoptio-kategoriaa selaamaan.

Vastineeksi K:lle (täydentäen Celian loistavaa puolustuspuhetta) totean, että Addinainenkin kiukuttelee - siitä huolimatta, että on adoptiovanhempi, mutta vain osin siksi, että on addi. Sen todellisuuden kanssa sopii opetella elämään tai lopettaa blogin lukeminen.

Sinäkö se ooooot...

Nyt se sitten tapahtui - minut on tunnistettu tästä blogista. Ehkä joku on tunnistanut aikaisemminkin, mutta ensimmäistä kertaa tieto siitä tavoitti minut. Tunnistaja on ihminen, jonka tunnen ensisijaisesti netitse ja aivan toisista piireistä, mutta löysi minut koska on itsekin addi. Hupaisaa - jos olisi pitänyt nimetä henkilö, joka mielestäni vähiten todennäköisesti osoittautuisi addiksi, niin se olisi juuri tämä tyyppi.

Koska tämä henkilö, kutsutaan häntä vaikka Hertaksi, on sähköpostipimennossa, vastailen hänen tekstarikysymykseensä ja -kommenttiinsa tässä julkisesti - saattavathan nämä jutut kiinnostaa muitakin.

"Miten olet saanut vastauksia ja apua?" kysyy Hertta. Etsimällä, vastaa Addinainen. Olen selannut nettiä iltakaupalla ja lukenut kaikkea, mikä vähänkin sivuaa keskittymishäiriöitä, laitostumista (nii-in, nytpä tiedätte senkin, miksi laitoslapsuuden vaikutukset kiinnostavat minua tuplasti tai triplasti enemmän), ylivilkkautta, aivokemiaa, stressin vaikutuksia, ruokavalion vaikutuksia etc. etc. Varsinaista apua sain vain ADHD-aikusten sivuston kautta löytämältäni lääkäriltä lääkkeiden muodossa.

Hertta ei ole aikonut kertoa sairaudestaan yleisesti. En minäkään, lähipiirissä meinaan. Ystäville olen kertonut, ystävyydestähän voi irtisanoutua halutessaan, mutta suku ei tiedä. Jäin pohtimaan kovasti sitä, miksi näin oikeastaan on; kyseessähän on sairaus. Kertoihan minulle eräs tuttavakin aivan luontevasti keskellä kauppakeskusta, että oli sairastunut masennukseen. (Niitä masentuneitakin pulpahtelee nyt ovista ja ikkunoista!) Arastelen kuitenkin sitä suvun reaktiota: tiedettiinhän se että toi nainen on hullu, ja nyt se nappailee amfetamiineja. Tai että ei se mikään sairaus ole, otat ittees niskasta kiinni ny. ADHD:sta liikkuu niin kummallisia käsityksiä että oksat pois, ja lisäksi se nähdään lastentautina.

Kun Hertta saa postinsa toimimaan, kyselen häneltä, miten hän päätyi hakemaan diagnoosia ja lääkitystä (sillä eihän sitä taida nykyisissä oloissa saada, ellei tiedä, mistä hakea), ja/vai oliko diagnoosi shokki. Ja miten lähipiiri suhtautuu. Olen kovasti utelias!

Hyvä yö

Viime yönä itkin pari tuntia ja nukuin kolme. Päivällä en ehtinyt nukkua, kun piti tehdä töitä. Tänään menin puoleltaöin nukkumaan. Kahdelta Siiri ilmoitti, että pisut on tulleet housuun ja sänkyyn. Nyt neljältä olen yhä valveilla. Huomenna pitää palauttaa työ yhdeksään mennessä.

Alan olla siinä tilassa, että viiltelyfantasiat laukkaavat päässäni. Ei niin, että kuitenkaan oikeasti alkaisin viiltelemään itseäni, sehän sattuu perkele.

En ole Turussa

Aloin jo aamulla pakata hammasharjaa, mutta ikävä kyllä erään työn hankala deadline pakotti hyllyttämään suunnitelmat paosta. Todennäköisesti tämä on hyvä asia.

Kalle on kuin mitään riitaa ei olisi ollutkaan ja yrittää sillä tavalla sovitella. (Ainoa tapa, mitä hän osaa.) Ei kiinnosta. Miksi minua kiinnostaisi palata "normaalitilaan" miehen kanssa, joka ei luota minuun, ei ole minusta innostunut eikä pidä minua ihmisenä, jonka elämää haluaisi keventää pienilläkään teoilla?

Eniten tietenkin sääliksi käyvät lapset. Mitä ero tekisi Siirille, joka on kirkas ja kova ja hauras kuin lasi? Entä Veeralle, jota tuskin tunnemme, mutta joka muistuttaa pehmoista, lämpöistä, helposti karkaavaa palloa?

Ei näin

Otin juuri lääkkeen, en siksi, että "minulla on ADHD", vaan siksi, että väsyttää valvotun yön jälkeen.

Minulla ei mene oikein hyvin juuri nyt. Lapset ovat ihania etc etc., mutta avioliitto taitaa kyllä alkaa vedellä viimeisiään. Painukoon h.ttiin koko Kalle, joka ei luota minuun ja siihen, että kyllä minunkin tavallani ne asiat hoituvat. Ei minusta tarvitse aina anaaliretentiivisesti yrittää kontrolloida kodin kaaosta, vaan voi vähän heittää lonkaltakin. Täydentäisimme hienosti toisiamme, mutta olen väsynyt siihen, että parempi puoliskoni ei anna minun edes pitää kuria lapsille puuttumatta asiaan, tai pukea niille vaatteita tai antaa ruokaa ilman hänen valvovaa tuijotustaan. Olen väsynyt siihen, että kaiken pitäisi olla omalla paikallaan aina, kun sitä ei käytetä; kaikki pitäisi muistaa, ja muistaa tehdä juuri oikein ja optimaalisen kätevästi; ja jos unohdat, sinulle muistutetaan asiasta "hienovaraisesti" ("Laitanko tän maidon jääkaappiin tästä pöydältä?" No älä laita, anna sen vaan mennä pahaksi siinä.) tai vähemmän hienovaraisesti (kokoamalla parisänkyyn unohtuneet lastenkirjat kasaksi minun puolelleni sen sijaan että laittaisi ne yöpöydälle). Lisäksi kaikki on hirveää säätöä, ettei toinen vain laittaisi kodin ja perheen ylläpitoon jouleakaan enemmän energiaa kuin toinen.

Voisin muuttaa Turkuun lasten kanssa. Siellä on halvemmat asunnot. Kun ei tuosta taistelulajiharrastuksestakaan tule lasta eikä paskaa.

Raskaushormonit ja ADHD?

celia oli odottanut minun pohtivan joskus otsikon mukaista kysymystä. Täytyyhän sitä lukijoiden tahtoa kunnoittaa :) Vaikka kyseessä oli ado-odotus, niin täytyy sanoa, että hormonaalisesti se muistutti vähintäänkin etäisesti bio-odotusta.

Siiriä odotettiin yhteensä semmoinen kolmisen vuotta, ja se aika oli yhtä vuoristorataa jopa minun mielialojeni normaaliin, volatiiliin vaihteluun verrattuna. Mentiin minuutissa kiukusta ja epätoivosta vaaleanpunaiseen odotusonneen ja taas takaisin kymmenen minuutin kuluttua. Oli pakokauhua, kärsimättömyyttä, pelkoa, välillä rauhaa ja onnea, ja sitten taas sätkyttelyä. En todellakaan tajua, miten Kalle jaksoi elää kanssani, varsinkin viimeisinä kuukausina kun nimeämistä odotettiin. Keskittymiskyvyn rippeetkin olivat tipotiessään, sohin ja sekoilin kuin heikkopäinen.

Veeran prosessi oli seesteisempi, olihan meillä jo Siiri kotona ylläpitämässä lapsiperheen arkea (kuulemma bioraskaana olevatkin välillä unohtavat "uusintakierroksilla" edes olevansa raskaana), mutta kun loppuvaiheessa odotimme päivästä toiseen hakumatkaa tapahtuvaksi tyyliin ensi viikolla, aloin kypsyä tosi totaalisesti elämään yleensä. Sen huomaa tämänkin blogin päivitystahdin taantumisesta! Hormonit taisivat lähteä liikenteeseen tässä hieman jälkijunassa.

En nyt tiedä, liittyykö tämä mitenkään celian ajatuksiin, mutta tämmöisiä tuli mieleen.

Terveisiä Kiinasta

Selvisimme kaikki hengissä kahden viikon Kiinan-reissusta ja perheemme jopa kasvoi. Niin, se on se suuri salaisuuteni: kävimme noutamassa kuopuksen kotiin :) En uskaltanut hiiskahtaa tästä mitään, ennen kuin saimme tytön virallisesti omaksemme - pelkäsin, että jos paljastun dexejä nappailevaksi sekoboltsiksi, menee koko adoptio pipariksi. Homma on nimittäin niin, että kotiselvitystä tehtäessä minulla ei vielä ollut lääkitystä; lääkärintarkastuksessa kun kysyttiin, onko minulla säännöllistä lääkitystä, vastasin "ei", koska sitä vasta kokeiltiin; ja sen jälkeen... no, Kiinassa ei mistään ADHD:sta mitään tiedetä, kotiselvitys oli kirjoitettu lääkkeettömästä itsestäni joka oli huomattavasti lääkittyä itseäni sekoboltsimpi ja silti kuulemma OK, joten päätimme olla hämmentämättä soppaa ja jätimme koko jutun mainitsematta. Paitsi että sitten oli tosiaan oltava hakumatka ilman, sillä rajalla "huumeista" kiinni jääminen olisi ollut varmaan fataalia adoptioprosessin kannalta.

Nyt meillä on sitten kaksi lasta. Esikoinen Siiri (3,5 v, myös Kiinasta) on aivan loistava isosisko, kärsivällinen ja huomaavainen ja mustasukkaisuudessaankin kohtuullinen - siskoa ei olla lyöty tai satutettu ei kerran kertaa, ei edes haukuttu, ja vain kaksi kertaa on käsketty viemään sisko takaisin Kiinaan ja silloinkin sellaisella "jos sanon näin pahasti, niin mitä nuo tekevät" -ilmeellä eli sitä ei lasketa. Kuopus, kutsutaan häntä vaikka Veeraksi, on 2-vuotisuhmassaankin aivan suunnattoman suloinen ja rakastettava ja ihana ja tämä koko elämä on kerta kaikkiaan unelmien täyttymys!

Niin, se lääkitys - en ole vieläkään aloittanut sitä uudelleen. Kysyttäessä Kalle sanoi, ettei ole huomannut minussa mitään hirveän suurta eroavaisuutta lääkkeen lopettamisen jälkeen. Itsellänikin on tunne, että jotain minussa on muuttunut lääkejakson ansiosta/aikana: olen yhä se verraten kärsivällinen, ymmärtäväinen äiti, jonka löysin sisältäni lääkityksen ansiosta. Päivätorkkujen ja kahvin avulla selviän iltaan asti mainiosti. Toisaalta tässä on koko ajan ollut poikkeustilanne päällä hakumatkan ja sopeutumisen aloittamisen takia, ja poikkeustilanteissahan minä aina tsemppaan tosi hyvin. En myöskään ole käynyt salilla lääkitystauon aikana. Epäilemättä aloitan lääkityksen taas jossain vaiheessa. Sitä odotellessa nautiskelen elämästä ilman unettomuutta ja neljän tunnin välein piippaavaa kännykkää.