Kunpa muistaisin...

Jos saan pidettyä kaiken tasapainossa, on olo siedettävä, käytös suunnilleen kohdallaan ja elämä ookoo. Ongelma onkin se tasapainoilu. On niin monta tekijää, joiden yhteisvaikutuksesta hyvä olo syntyy:

• Riittävä uni: 7,5 h yössä, josta vähintään 1 h ennen keskiyötä. Aivan minimissään siis.
• Oikeanlainen ravinto: vain vähän hiilareita, tarpeeksi lihaa ja kasviksia, ei yhtään karkkia. Ravintolisäksi kalaöljyä ja B12-vitamiinia.
• Liikunta: tunnin välein peppu ylös penkistä ja lihaskuntoharjoituksia kehiin. Perusteellinen venyttely 3-5 kertaa päivässä. Kunnon treenit 2-3 x viikossa. (Tämä viimeinen on tällä hetkellä täysin mahdotonta.)
• Tasaista eloa: ei liikaa erityisohjelmaa, retkiä tai vastaavia.
• Piristettä: ei liikaa tasaista eloa! Mukavaa tekemistä ja vaihtelua.
  
• Ulkoilu: kunnon lenkki 2-3 kertaa viikossa.
  
• Sosiaalinen elämä: ei liikaa, muttei myös liian vähän.
  

Näitä kun yrittää jonglöörata jonkinlaiseen järjestykseen, ei enää jääkään aivoaikaa yhtään millekään muulle kuin omasta olosta huolehtimiselle. Oikeastiko normoilla nämä menevät ihan itsestään putkeen eikä tarvitse joka hetki olla miettimässä, onko elämä tasapainossa?

Jos tasapaino lipsahtaa, on seurauksena kauhea aivopöhnä, rikkoutuneet ystävyyssuhteet, nolo käytös, masennus tai maanisuus.

Ole ikäisesi

Edellisen postauksen jälkeen Addinainen meni ja teki tismalleen sen, mitä addilta voi odottaakin. Perusteltuaan ensin perinpohjaisesti epäsopivuutensa toimistotyöhön Addinainen hakeutui töihin - toimistoon. Tekemään tismalleen sitä työtä, mitä on vannonut, ettei enää ikinä tee. Firmassa, johon vannoi, ettei enää ikinä mee.

Pari kuukautta sitten nimittäin valaistuin. Olen 37-vuotias kahden lapsen äiti, joka vinkuu ja valittaa, kun ihan joka päivä pitäisi mennä töihin. HALOO?!? No totta kai pitää! Elanto täytyy ansaita. Roolimalli täytyy antaa. Ja jotain muutakin tekemistä täytyy ihmisellä olla kuin venyä ja vanua pitkin kämppää päivät pitkät. Jos yksi työllistymismalli ei toimi, niin tehdään sitten herttileijaa jotain muuta, joka toimii! Ja miten niin ei ole aikaa? No se on voi voi; jopa hörhöimmät kaverini ovat onnistuneet ylläpitämään hörhöyttä samalla, kun ovat nousseet uraportaita yhä vaikeampiin, aikaavievempiin ja mielenkiintoisempiin tehtäviin ja asemiin, ja joka tapauksessa perheen ja lasten on oltava ensimmäisellä sijalla.

Hain siis satavarmaksi katsomaani työpaikkaa ja sainkin sen. (Jos en olisi saanut, olisin varmaan tappanut itseni masennukseen, koska se olisi tarkoittanut koko oikean työurani olleen marginaalista ja/tai harhaa. Jos ei tätä työtä, niin en sitten olisi varmaan saanut mitään työtä.) Työ osoittautui jättipotiksi: asiakasprojekti, johon minut pykättiin, sijaitsee aivan kotimme lähellä, ja työympäristö on kuin suoraan addin toiveunista. (Ehkä kerron siitä enemmän tulevissa postauksissa.) Jos otan lounaan jälkeen puolikkaan Dexen, en nukahda edes kello 14 palavereissa ja energiaa riittää iltaan asti. Joka päivä en tarvitse edes sitä lääkettä. Saan oppia uutta jatkuvasti ja palkka tippuu silti tilille tasaisesti kuukausittain (kunhan muistaa hoitaa verokortin työnantajalle, köh).

Joskus sielunsa myyminen kannattaa. Joskus sen voi vaihtaa entistä ehompaan ja saada vaihdossa hyvitystä.

PS. Entäpä se viime postauksesta tuttu tie? Se on nyt kodin lähellä sijaitseva tie, jossa kuljen risteyksen läpi poispäin kodista esim. kävelylle tai ajelulle. On kesä, puut viheriöivät, kukat kukkivat ja linnut laulavat, ja alkuiltapäivän aurinko helottaa kultaisena. Tien mutkat ja notkot ja mäet kutsuvat.