Addinaisen muotokuva

Hahmo on ystävällisesti esitellyt minut Kiltin tytön blogissaan. Nyt iski sitten ramppikuume ja velvollisuuden taakka. Kuvitella, minulla on lukija... ja se lukija odottaa minun pystyvän päivittämään tätä blogia! Apua.

Kun tätä asiaa ajattelee ihan vieraiden ihmisten kannalta, niin on kai paikallaan kertoa hieman itsestäni. Tässä siis nopea karikatyyri.

Ääriviivat
Olen päälle kolmekymppinen nainen pääkaupunkiseudulta. Perheeseen kuuluu myös alle 3-vuotias tytär, mies, sekä kaksi harmaata kissaa. Omaan akateemisen koulutuksen ja jopa FM-tutkinnon. En pärjännyt kahdeksasta-viiteen -työelämässä, joten nyt olen freelancer ja kotiäiti. Harrastan kirjallisuutta (lähinnä faktasellaista tällä hetkellä), hieman leffoja, sekä erästä taistelulajia. Kirjoitan jonkin verran itse.

Varjostusta
En "uskonut" ADHD:iin (miten se edes taivutetaan?!?) pitkiin aikoihin, tai paremminkin en pitänyt sitä minään tautina, mikä pitäisi parantaa. Kävin kuitenkin (huvin vuoksi, kavereita tapaamassa) eräällä luennolla selvittääkseni, onko tyttärelläni ADHD-oireita. Kävelin luennolta ulos silmät ympyriäisinä, pää melkein nyökyttelystä irronneena, ja totesin ystävälleni, että ei Siirillä sitä varmaan ole mutta minulla varmaan on. Elämä loksahti paikalleen.
"Tautini" muoto on sekalainen: siinä on sekä inattentiivisia piirteitä (ei saa mitään aikaan, vaipuu haaveiluun ja sisäiseen maailmaansa) että hyperaktiivisia (impulsiivinen koheltaja).

Tausta
Olen lähtöisin "omituisesta" kodista; lapsena tuntui aina siltä, että vanhempani ja minä olimme jotenkin erilaisia. Silti vanhempani suorittivat täyden työuran ja hoitivat minut, leikkaushoitoa tarvinneen sairaan lapsen, siinä sivussa. Ei mitään tietoa, onko heillä ollut ADHD-taipumusta - en ihmettelisi, ainakin se selittäisi joitain seikkoja molemmista, mutta kovasti piilevänä taipumus on sitten ollut. Sen tiedän, että isän puolella ovenkarmeihin kävely on sukuvika!