2.4.06

The Meaning of H

Olin jo jossain vaiheessa aikeissa muuttaa blogin kuvaukseksi "...saa AD(H)D-diagnoosin...", koska mielestäni olen klassinen inattentiivinen, aikaansaamaton addi. No tulipa sekin todistettua vääräksi. Tajusin vasta tänään, että paitsi lääkkeen vaikutuksen alaisena myös tavallisina hyvinä päivinä olen aina touhunnut kuin viimeistä päivää. "Kun kerrankin saa aikaiseksi." Ei niin, että olisin varsinaisesti sohvaperuna häröinäkään päivinä, silloin vain aloitan kaikkea enkä saa päätökseen, tai pelaan kompulsiivisesti tietokoneella, tai jotain muuta periaatteessa aktiivista. Niin että olen minä sitten ihan puhdasverisesti hyperaktiivinen, eikä tämä hitsin Concerta tunnu siihen auttavan pätkääkään. En osaa vain olla ja rentoutua vaikkapa kirjan tai nyt edes TV:n parissa.

Tänään saatu aikaan:
  • pesty ja laitettu kuivumaan kaksi lastia pyykkejä
  • silitetty metrin vuori pyykkiä
  • siivottu 5 vanhaa lastia pyykkiä komeroihin pölyyntymästä
  • siivottu keittiötä
  • järjestelty kuusi hyllymetriä tilaa uusiksi
  • istutettu rairuohot
  • askarreltu Siirin kanssa
  • kokattu kohtalaisen vaativa ateria
  • viety roskia, joista osa komerossa joulusta asti odottaneita paketointiroskia
Olen tänään rentoutunut valehtelematta totaaliset 20 minuuttia, joista 10 vietin aamulla koneella ja 10 illalla Siirin kanssa lattialla leikkien.

Tänään ei ollut niin kova nälkä kuin aiemmin; keho taitaa tottua tähän. Hyvä, sillä näin jo sieluni silmissä pyörtyileväni jatkuvasti ympäriinsä kun lisään parin viikon kuluttua annostusta ohjeiden mukaisesti 36 mg:aan. Päätä sen sijaan särki. Ja takahampaita. Olo oli vielä kireämpi kuin eilen.

Kello hipoo kahdeksaa ja mietin, pitäisikö lähteä salille soolotreenaamaan. Toisaalta olen kuolemanväsynyt. (Kumma juttu...) Toisaalta pääsin treeneihin vain kerran tällä viikolla. Taidan kuitenkin vain ottaa kirjan ja käpertyä lukemaan. Soldiers of the Faith odottaa. Sovitaan niin, että minä vain mokasin tämän päivän energian suuntaamisen (mikä on aivan totta) ja yritän päästä salille joko huomenna myöhäistreeneihin tai keskiviikkona ihan kunnollisiin.

Ei kommentteja: