16.5.07

Kummat korvat

Minulla on vikaa paitsi korvien välissä, myös korvissa. Ensinnäkin korvani reagoivat aerobiseen rasituksen ja ulkoilman yhdistelmään alkamalla sattua aivan helvetillisesti. Yhtäjaksoinen (ei sykkivä) kipu ylettyy todella syvältä korvan sisältä aivan korvalehdelle asti. Vielä jokin aika sitten luulin, että korvia paleli ja että ne särkivät sen takia. Muutama kuukausi sitten satuin kuitenkin iltahölkällä koskemaan kipeää korvaa paljaalla kädellä, ja se olikin jääkylmän sijasta hehkuvan kuuma! Parin hölkkäkerran tunnustelun ja pohdinnan jälkeen olin valmis toteamaan, että erilainen sää, lämpötila ja tuuli eivät vaikuta korvien sattumiseen lainkaan, mutta että hikoileminen vaikuttaa! Ulkoilmassa juostessani en yleensä hikoile mitenkään noroina, mutta sisätilassa kyllä; kun pysähdyin ulkolenkilläni ja pistin itseni hikoilemaan (hengittämällä syvään tavallaan ihon kautta ulos - vaikea ja hassu selittää), kipu laantui ja pysyi poissa kun jatkoin juoksua.

Toinen kummallisuus korvissani on se, että kun jännitän tai olen väsynyt tai kireä, alkavat äänet kuulostaa oudoilta ja korvat tuntuvat siltä kuin niissä olisi tärykalvojen sijasta vanerilevyt. Äänet kuuluvat, mutta puhetta ei ymmärrä, sitä ei edes kuule puheena vaan mölinänä. Olen nykyään oppinut rentouttamaan leukaperät niin, että korvat tavallaan aukeavat.

Asiasta melkein toiseen: Sekä Concerta että vähemmässä määrin Dexedrine tuntuvat minulla kurkussa, jonne tulee lääkkeen ottamisen jälkeen sellainen "odottavanihana nieleskelyfiilis". (Tajuaako näistä postauksista kukaan ylipäänsä mitään? :) Concerta pisti jopa takahampaat särkemään. Teoriani on, että niiden ottaminen rentouttaa kaulan ja leuan alueen lihaksistoni ja parantaa verenkiertoa aivoissa.

EDIT: Celia, voiko vaikku aiheuttaa kipua urheillessa? :-O Ihan satavarmasti minulla on tällä hetkellä korvatulehdus, mutta se on ollut vasta viikon pari. (Joo joo, menen lääkäriin, jos saadaan rahaa ja/tai jaksanviitsinuskallan soittaa ajanvaraukseen.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko näyttänyt tärykalvojasi lääkärille tai terveydenhoitajalle? Oletko kysynyt lääkäriltä oireistasi?

Sinulla saattaa olla vaikkua korvassa. Hartian-, kaulan- ja leuanseudun lihasten jännittäminen aiheuttaa ainakin päänsärkyä.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikku voi aiheuttaa helvetillistä kipua ihan milloin vain. Pari kesää sitten sain vaikkuongelman sukelleltuani meressä. Korva tuli kipeäksi, kun kostunut vaikku turposi korvakäytävässä ja painoi tärykalvoa. Kärvistelin kipuineni monta päivää ennen kuin uskoin, että pitää mennä korvahuuhteluun terveydenhoitajalle. Urheilu ei tullut mieleen, kun korvaa kivisti niin kamalasti. En myöskään kuullut kunnolla, sillä sitä vaikkua oli päässyt kertymään aika lailla.

Jos sinulla on korvatulehdus, mene heti paikalla lääkäriin. Minä lupaan pitää sinua kädestä, ainakin näin virtuaalisesti. :)