Otin juuri lääkkeen, en siksi, että "minulla on ADHD", vaan siksi, että väsyttää valvotun yön jälkeen.
Minulla ei mene oikein hyvin juuri nyt. Lapset ovat ihania etc etc., mutta avioliitto taitaa kyllä alkaa vedellä viimeisiään. Painukoon h.ttiin koko Kalle, joka ei luota minuun ja siihen, että kyllä minunkin tavallani ne asiat hoituvat. Ei minusta tarvitse aina anaaliretentiivisesti yrittää kontrolloida kodin kaaosta, vaan voi vähän heittää lonkaltakin. Täydentäisimme hienosti toisiamme, mutta olen väsynyt siihen, että parempi puoliskoni ei anna minun edes pitää kuria lapsille puuttumatta asiaan, tai pukea niille vaatteita tai antaa ruokaa ilman hänen valvovaa tuijotustaan. Olen väsynyt siihen, että kaiken pitäisi olla omalla paikallaan aina, kun sitä ei käytetä; kaikki pitäisi muistaa, ja muistaa tehdä juuri oikein ja optimaalisen kätevästi; ja jos unohdat, sinulle muistutetaan asiasta "hienovaraisesti" ("Laitanko tän maidon jääkaappiin tästä pöydältä?" No älä laita, anna sen vaan mennä pahaksi siinä.) tai vähemmän hienovaraisesti (kokoamalla parisänkyyn unohtuneet lastenkirjat kasaksi minun puolelleni sen sijaan että laittaisi ne yöpöydälle). Lisäksi kaikki on hirveää säätöä, ettei toinen vain laittaisi kodin ja perheen ylläpitoon jouleakaan enemmän energiaa kuin toinen.
Voisin muuttaa Turkuun lasten kanssa. Siellä on halvemmat asunnot. Kun ei tuosta taistelulajiharrastuksestakaan tule lasta eikä paskaa.
1 kommentti:
Kuulostaa ihan tutulta kinaamiselta. Ei tarvitse olla addi (tai mistä minä nyt sen tiedän, kun ei ole testattu ;D)ollakseen hajamielinen tai vähemmän innostunut siivoamiseen. Kuka tahansa voi unohtaa maitopurkin pöytään ja lasten lelut voivat vallata salakavalasti koko huoneiston.
Tehän olette juuri saaneet toisen lapsen, ja kestää aikansa ennen kuin kumpikin löydätte takaisin normaaliin arkeen. Toivottavasti jaksatte toisianne siihen saakka. :)
Lähetä kommentti