15.2.07

Raikas elämä

Nyt sen olen päättänyt: aloitan raikkaan elämän, johon ei kuulu alkoholia! Hoolista ei seuraa mitään hyvää. Seuraavana aamuna vain väsyttää ja vituttaa ja on huono olo, ja treenit menevät ihan pipariksi kun lihaskoordinaatio on mitä on ja tavallisimmatkin tekniikat pitää opetella uusiksi. Ja juhlan (juomisen) itsensä aikana se on todettu monesti, että osaan pitää hauskaa ja nolata itseni totaalisesti aivan selvinpäinkin.

Olen pitänyt lakkoja aiemmin; Siirin tuloon valmistautuessa pidin kokonaisen Synnittömän Syksyn ilman tupakkaa (silloin poltin satunnaisesti) ja alkoholia. (Seksistä sen sijaan en luopunut.) Synnitön Syksy loppui siihen, kun tarve siihen loppui. Eräänä päivänä tuli vain sellainen olo, että pastaaks tässä, ei ole syytä olla juomatta koska humalaa ei tee mieli. Nyt kuitenkin lopetan, kerrasta poikki, enkä palaa enää pullolle.

Päätös oli hieman vaikea tehdä juuri nyt, sillä pari päivää sitten ostimme juuri uuden punkkutötsän kaappiin. Nyt Kalle saa vain hörppiä sitä itsekseen, minä ostelen hedelmämehuja itselleni.

Piirrän kuvan raikkaasta elämästäni joskus kun kello ei ole näin paljon. Tarttee mennä petiin.

3 kommenttia:

HeidiR kirjoitti...

Hyvä päätös! Kannustan! Absolutistina terveys säilyy ja rahat säästyy. Tai rahoille keksii uusia tuhlauskohteita.

Itse olen ollut absolutisti yli vuoden. Olen korvannut rentoutuksen kaipuun luonnossa liikkumisella ja meditaatiolla. Seksikin on kyllä ihan hyvä keino.. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Sie ja mie sit molemmat... Ihan hyvin se tuntuu toimivan, joten voin itsekin suositella ja kannustaa.

(Vois kannustaa joskus jossain tanssimassakin, vink vink. :))

St.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä juttu. Olen ollut raittiina 12,5 vuotta, sitä edeltävät lähes 22 kaikkea muuta. Aika ajoin enemmän ja vähemmän. Eipä ole tarvinnut haikailla entiseen. Uusi elämän on paljon upeampi. Tsemppiä