16.9.07

Lääkesekoilua

Kun viimeksi kerroin lääkehuolistani, oli yksityinen apteekki (kutsutaan sitä vaikka Nysä-Apteekiksi) juuri onnistunut hankkimaan minulle vielä pienen määrän Dexedrinejä. Tarina kuitenkin jatkuu.

Tilasin reippaana addina ajan Herra Neurolle jo heti parin viikon kuluttua viimeistenkin lääkkeiden loputtua. Jutustelimme niitä näitä, hän mainitsi lääkityksen vähentämisen olevan tietenkin tähtäimenä ja promoveerasi nokkaunien kätevyyttä väsymyksen vähentäjänä. No daaa, mutta kun minä haluaisin välttyä ottamasta kaksia nokkaunia päivässä, kun on nuo lapsetkin mistä pitäisi huolehtia, ja joskus taas ehkä maybe työkin! (Kerroin Herra Neurolle oudosta reaktiostani Provigiliin, ja kuten minäkin, hän kovasti hämmästeli miksi rotevaa jenkkisotilasta kaksi päivää valvottava lääke saa minut nukahtamaan - aivokemiani on kuulemma uniikki.) Sain uuden reseptin ongelmitta, marssin sen kanssa heti Yliopiston Apteekkiin ja se siitä.

Tai niin luulin. Seuraavana päivänä minulle soitettiin YA:sta ja kysyttiin, että mitäs tämä nyt on kun edellinenkin erityisluvallinen resepti on vielä täyttämättä. "?!?!?!?" kakoin hämmentyneenä. Kävi ilmi, että kommunikaatiossa Nysä-Apteekin kanssa oli tapahtunut jokin häikkä: reseptissä on kyllä vielä vaikka kuinka monta erää jäljellä ja ilmeisesti olikin ollut puhe vain silloisesta kuukausierästä. Puolen tunnin kuluttua minulle soitettiin samalla asialla Nysä-Apteekista. Sovimme niin, että syön normaalilla tavalla loppuun NA:ssa olevan reseptin ja soitan sitten YA:iin, joka pistää erityislupahakemuksen vetämään. (Kun nyt luen tuota, niin on pakko todeta, ettei se ihan vastaa käsitystäni lääkäreiden ja apteekkien keskinäisestä roolijaosta ja lääkkeiden jakamisen periaatteista...) Niillä pitäisi olla joku erityinen edunvalvoja addeja ja muita mielipuolia varten.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Törmäsin sivustoosi kun etsin ADD aiheisia blogeja. En ole vielä ehtinyt lukea paljonkaan, mutta kunhan pääsen täältä töistä kotiin aion perehtyä tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Ai että uniikki reaktio lääkkeisiin? Sitten meitä on (taas) kaksi samanlaista. Ne lääkkeet jotka saavat norsunkin nukahtamaan, eivät väsytä meikäläistä pätkääkään. Jne.
Eivätkä muutenkaan tehoa kuten pitäisi. Mutta mä olenkin aina ollut sitä mieltä että lääkkeet on sama kuin ruoka. Yksi lihoo jos suolakurkku lentää ohi, toinen vain jos mättää suuhunsa 10 kiloa suklaata. Ja toisinpäin.
Lääkärit heti: ihmiset on yksilöitä!

Sarin, taas ärräpäisenä kuten eilenkin