Ruokaaaaa...

Addinainen on laihdutuskuurilla. Tarkoitus on kaventaa vain 4-6 kg, ei sen enempää, eikä käytössä ole edes hirveän radikaaleja keinoja - ei max 1000 kaloria päivässä, ei superkarppausta, ei mitään, vaan vain karkin- ja sipsinsyönnin vähennys lähes nollaan sekä iiiihan pieni sisäinen tarkistus ruokapöydässä siitä, pärjäisikö yhdellä perunalla vähemmän tai voisiko osan riisistä korvata vihanneksilla tai kannattaako nyt todella ottaa lisää ruokaa vain siksi, että se on hyvää. Vaaka näyttääkin jo kolme kiloa vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten.

Ärsyttävä sivuoire tästä ruokavaliosta on kylläkin se, että olen kauhean kireä ja, kyllä vain, väsynyt. Voihan se tietysti johtua stressistäkin, mutta veikkaisin, että alentunut verensokeritaso ei ainakaan auta asiaa. Todennäköisesti tilanne tasaantuu kyllä, jos maltan muuttaa elintapoja pysyvästi ja pysyä erossa karkeista. Mutta apua, minähän en juo alkoholiakaan, enkä polta tupakkaa - mitä paheita minulle jää, jos luovun karkeista ja juustonaksuista?

Niskasta kiinni!

Luin kuuluisalta Aivo, eikun Aihe vapaa -palstalta loistavan ketjun. Siinä joukko ihan tavallisia ihmisiä avautui aiheesta "kun en saa mitään aikaan ja ketuttaa". Ah, mikä yhteisöllisyyden tunne! Muutkin venyvät ja vanuvat pitkin kämppää ja netissä vaikka pitäisi tehdä vaikka mitä. Muutkin tekevät töitä 3 minuuttia ja sen jälkeen kaikkea muuta 7h57min, vaikka piti tehdä töitä 8h.

Paras kommentti ketjussa kuitenkin oli eräältä, joka antoi varoittavan esimerkin tosielämästä. Hän kertoi aloittaneensa lusmuilun juuri samoin kuin me ketjun laiskurit, tavallaan todenneensa, että niinkin voi elää, ja lähteneen siitä alamäkeen. Lopuksi hän oli sitten terapiassa joutunut kursimaan elämänsä lankoja kokoon. AIVAN! ajattelin. Juuri näin olen aina pelännyt voivan käydä, ja näköjään voi.

Otin siis itseäni niskasta kiinni. Jo kaksi päivää olen hokenut itselleni, että jos nyt ei ryhdistäydy, niin joutuu lopulta terapiaan ja lääkkeille kun elämä hajoaa; että niillä pienilläkin asioilla on merkitystä; ja että otetta ei saa päästää herpaantumaan. Tänään olen tehnyt kolme rästiinjäänyttä töihin liittyvää asiaa, pessyt pyykkiä, siivonnut, leikkinyt lasten kanssa ja aika paljon muuta kuin surffannut netissä, vaikka yhä liian paljon tätä viimeksimainittuakin.

Ja nyt menen nukkumaan, että jaksan huomenna taas!

En ole unohtanut lukijoitani

Nykyään on niin epäaddimainen olo, ettei tänne tule kirjoiteltua, paitsi mitä nyt tuossa toisessa kirjoituksessa kuvatun kaltaisia tilanteita sattuu välillä. Lisäksi olen jossain maksimaalisen saamattomuuden moodissa, elän päivästä toiseen ja venytän elämää.

Kaikki menee hyvin niin kauan kuin saan kunnon liikuntaa vähintään 3 kertaa viikossa, juon 1-2 litraa vettä päivässä enkä syö karkkia varsinkaan iltaisin. Jos jokin näistä mättää, mättää ihan kaikki. Kuten tänään, kun lopetin eilisillan karkkipussilliseen ja aloitin tänään jo aamusta huutamaan lapsille :(

Mahtaako tätä blogia enää kukaan jaksaa seuratakaan.

Addinainen kokkaa

Koska siskonmakkaroiden viimeinen käyttöpäivä on tänään, niin tehdäänpä siskonmakkarasoppaa. Makkarat - check. Keittojuures-perunasekoitus - äh, sitä ei ollutkaan. No okei, tehdään sitten oikeista perunoista. Perunat - perunat? Öö, olivatko nämä joskus perunoita? Ah, hyvä, täällä toisessa lokerossa onkin, selvitän tuon sotkun tuonnempana... Keittojuurekset - ei ole totta, eikö meillä ole tavallisiakaan keittojuureksia? Ei muuten mitään muutakaan tavallista pakastevihannespussia paitsi wokkia. No hittolainen. Unohdetaan sitten tämä soppa. Mitäs muuta täältä löytyy... Aha! Pomodoro Rosso -sekoitus. Laitanpa sitä punaista jauhelihakastiketta ja couscousia.

Paitsi ettei ole jauhelihaa. No hätä keinot keksii, pilkotaan sitten meetvurstia. Avataan vihannessekoituspussi. Pannu liedelle, öljy pannulle. Pari teelusikallista valmista valkosipulimössöä kuullottumaan pannulle. Sitten meetvurstit. Mitäs mun sitten piti tehdä? Ai niin, avata se vihannessekoituspussi, missässeolikaan, nyt alkaa metukat palaa, TUOSSA!

...ai se olikin jo auki. No kiva, keittiön lattia kaipasikin tomaatti-vihanneskuorrutusta. Poiminpa tästä talteen liedeltä kaiken mitä voi pelastaa. Jäipäs tosi vähän jäljelle. Täytyy jatkaa sapuskaa vaikka... vaikka... vaikka kik-herneillä ja herne-maissi-porkkanalla. Sitten tomaattikastiketta kehiin, sitten mausteita. Nami! Tästähän tulee hyvää.

Mikäs tuo pussi on? Ai se Pomodoro Rosso. Mitä täällä on sisällä? Jaa että puoli pussia vihanneksia. No johan nyt on. Onneksi se mahtui vielä kattilaan, eikä kukaan nähnyt.

Jos tajuan sen, se on tylsää

Ehkä se johtuu huomiokyvyn lyhyydestä, että simppelit asiat ovat addille tylsiä. Onhan se nimittäin niin, että simppeleistä asioista rakentuu lähes poikkeuksetta varsin monimutkaisia kokonaisuuksia (*). Addin lyhytjänteinen aivo ei vain jaksa yrittää tajuta niitä.

Taviksille voisin kuvailla, miltä se kyllästyminen tuntuu. Sanotaan vaikka, että addi ja tavis lukevat jotain tietokoneohjelman käyttöohjetta. Addi kurkkaa sisällysluetteloa: "Jaajaa, ohjelmistossa on tämmöisiä juttuja, no kyllä näistä voi jo päätellä mistä on kyse." Sitten addi lukee ensimmäiset 5-10 sivua: "Hohoo, ai tällä periaatteella nämä yksittäiset asiat toimivat, selevä juttu." Tavisihminen selaa ohjeen läpi kokonaan ainakin pintapuolisesti ja tutustuisi kaikkiin ohjelman tarjoamiin juttuihin ja kiemuroihin: "Ai näin siis teen tuon asian; ja tuo asia tehdään noin. Ahaa, tuollainenkin poikkeus sääntöön. Ja tuo käyttövinkki pitää muistaa..." Addista selkeästi järjestelty manuska on tylsä, koska hän hahmottaa manuskan ja ohjelmiston ideat heti kättelyssä. Tavisihminen malttaa perehtyä asioihin sen idean tason alapuolellakin ja löytää sieltä paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.



(*) Hehe, kirjoitin äsken "monimutkaisen" sijaan "mielenkiintoinen". QED.

Käännösongelma

Taistelulajiharrastustani haittaa tarpeeni nähdä harjoitusten suoritusohjeet todella monta kertaa ja kuulla harjoitteelle sopivan lyhyt sanallinen "muistisääntö", jotta pystyisin suorittamaan yhtään mitään. Siltikin se ensimmäinen kerta menee yleensä ihan pipariksi; olenkin alkanut pitämään sitä ihan testikertana, jota ei "oikeasti" lasketa. Nyt tajusin miksi näin on: koska en osaa kääntää puhetta liikkeeksi enkä nähtyä tuntemukseksi, täytyy minun käydä läpi yksi harjoituskerta jolla tavallaan käännän ohjeen kokonaisvaltaiseksi liikkeen ja kosketuksen tuntemussetiksi.

Kirjainvarmennukset imee sukkaa

Nykyinen tapa estää bottien kommentoiminen blogeissa on käyttää varmennusta, jossa pitää jäljentää pienestä ruudusta merkityksetön jono vääristyneitä kirjaimia (ja pahimmassa tapauksessa jopa numeroita) tekstiboksiin. Että sen on vaikeaa. Ensinnäkin kirjainten järjestys on merkityksettömissä jonoissa todella vaikea muistaa, koska aivot pyrkivät väkisin tekemään niistä sanoja tai edes aidon kielen kuuloista mongerruista. Toisekseen ne kirjaimet on todella vaikea tunnistaa, jos ne ovat eri kokoisia, eri värisiä ja eri paksuisia, saati sitten jos osa on isoja ja osa pieniä kirjaimia. Kaikkein helvetillisin systeemi on muistaakseni Yahoolla, jossa käytetään isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita, ja boksin läpi kulkee vielä jotain ihme viivoja joiden välistä ne merkit pitää erottaa. Tarvitsen yleensä ainakin kaksi ja yleensä n. viisi yritystä päästäkseni läpi tästä arjen nöyryytystestistä. Puistattaa ajatellakin, millaista on lukihäiriöisillä.

Toisaalta ehkä minulla onkin lukihäiriö, ja kompensoin vain tolkuttomasti järjenkäytöllä. The story of my life.

Onko pyykillä parasta ennen -päivä?

Silitin vähän aikaa sitten pyykkiä, joka oli maannut "Silitettävää"-korissa puoli vuotta. Oikeasti puoli vuotta. Oli kuopuksen luonnonkuituinen juhlamekko hippasen ryppyinen...

Pyykkikoristakin löytyy kauan kadoksissa olleita aarteita, kuten eräs viime syksynä sinne tunkemani verho.

Kaikki sukkani ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Epäilemättä ne löytyvät joskus parin vuoden kuluttua jostain vaatehuoneen romuläjien alta.

Vesi vanhin voitehista?

Dexedrine-tauko jatkuu. Nyt olen keksinyt uuden korvaavan hoitomuodon: vesi! Runsas veden juominen piristää sekä ennaltaehkäisevästi että väsymyksen jo iskettyä. Heti jos huomaan alkavani häröillä tai äyskiä, tankkaan puoli litraa vettä ja olo paranee. Veden juominen poistaa myös hiilihydraattipitoisten ruokien väsytystaipumuksen, joskin niitä nautittuaan pitää juoda aika valtaisia määriä. Keskimäärin vettä kuluu 2-3 litraa päivässä. Otan aamuisin myös yhden kofeiinipillerin ja kolme Beko Strong -tablettia riittävän B12:n saannin varmistamiseksi.

Viikon addihetki tuli keskiviikkona salilla, kun en kiinnittänyt huomiota siihen mitä olin tekemässä ja teloin polveni. Onneksi ei sattunut pahemmin, polvi vaikuttaa vain hieman suutahtaneelta ja on jo palailemassa ennalleen.

Voi roska

Sain tänään vietyä roskat. Aika hyvä saavutus. Olin unohtanut ne kolmen päivän aikana jo 6-8 eri kertaa ovesta lähtiessäni. Appivanhempien kyläily pakotti lähtemään niitä viemään oikein erikseen.

Päivän addiopetus

Varmista ennen käyttöä, onko purnukassa hiusvahaa vai ryppyvoidetta.

Huonot vaihtoehdot

Addillehan aina sattuu ja tapahtuu enemmän kuin tavikselle. Milloin palaa auto, milloin häviää lompakko, milloin eksyy matkalla työhaastatteluun, milloin teloo jalkansa kuivalla kelillä ja tasaisella asfaltilla kaatuessaan... Ja kun sille tavisnaapurille ei näitä ihme seikkailuja satu, niin addi alkaa väkisinkin etsiä syytä koettelemuksilleen.

Hän voi valita jommankumman kahdesta varsin huonosta vaihtoehdosta:

1) Maailma murjoo juuri minua, vaikka en ansaitse sitä. Tämän vaihtoehdon valitsevat addit koettavat kestää pahan maailman kolhaisut kuoreensa käpertyen ja muuttuvat katkeriksi tai surullisiksi.

2) Se on minun syytäni, koska olen vajavainen. Tämän vaihtoehdon valitsevat addit tuntevat kroonista stressiä ja syyllisyyttä kaikesta, mikä menee pieleen, koska he tietävät aiheuttavansa sen itse.

Ehdottakaa nyt ihmeessä tälle addille parempia tulkintoja!

Sairas, sairaampi, kohta jo kuollut?

On ollut hieman stressiä. Ensin oli Kalle sairas. Sitten olin minä sairas. Sitten Kalle tuli sairaammaksi. Ja minä olen parin päivän aikana jättänyt jo kaksi kertaa keittolevyn tuntikausiksi päälle kun pää meinaa räjähtää. Onneksi ketään ei ole vielä kuollut!

Dexetön elämä jatkuu vain. Raportti:

• Väsymys: Jos muistan mennä ajoissa nukkumaan (eli valot pois ennen yhtätoista) enkä tee mitään töitä, niin kaikki sujuu ihan hyvin. Jos ilta venähtää yli puolenyön, on seuraava päivä tuskaa, riippumatta heräämisajankohdasta. Ja jos taas on töitä, niin mikään lepo ei riitä.
• Aikataulusekoilut: Pitkän epämääräisen ajanjakson jälkeen olen ryhdistäytynyt kännykän ja Outlookin kalentereiden hyödyntämisessä. Kuin taikaiskusta olen alkanut muistaa taas tapaamisia ja tilaisuuksia.
• Kömpelyys: Aargh. Mikään ei auta.
  
• Haahuilu: Double Aargh. Siiri kysyi minulta tänään ruokapöydässä: "Äiti, miks sä tuijotat aina tonne ulos?"
• Kiukuttelu: Temperamentti pelaa kuin vanhanajan lucifer-tulitikku. On myönnettävä, että olo on jotenkin aidompi näin, ja tuntuu paremmalta silloin kun pystyn haasteista huolimatta pitämään leimahduksen kurissa.
  

Ajattelin jatkaa vielä niin kauan kuin kestän. Kun alan taas tehdä töitä kokopäiväisesti, on ehkä pakko palata lääkityksen piiriin. Stressaan siitä jo valmiiksi.

Linkkilistaa

Aiottuani vuoden ja meinattuani kuukauden olen nyt vihdoin lisännyt linkkilistaan joitain blogeja. Tosin enimmäkseen en niitä, joita alunperin aioin ja meinasin, sillä ne olen jo unohtanut, enkä onnistu nyt kaivamaan niitä tuolta kommenttien syvyyksistä. "Jouduin" siis "tyytymään" pariin uuteen löydökseen, joiden pitäjät ovat äskettäin kommentoineet omaa blogiani - kiitos siitä ja uusista tuttavuuksista :-)

Täytyy lukea

Tämä ärrin referoima artikkeli täytyy löytää luettavaksi. Tutulta kuulostaa...

Aidat nurin

Eevan kommentti edelliseen tekstiin muistutti minua eräästä aivojen romuvarastossa majailevasta blogausaiheesta: ADHD:n historiasta ja tieteellisen selityksen vajavaisuudesta.

Erilaisiin maailmaa selittäviin perinteisiin tutustumisella on sekin puoli, että saa havaita kaiken olevan auringon alla kuitenkin aika vanhaa kauraa, ja että samaa ilmiötä puetaan moniin eri vaatteisiin ja jaotellaan osa-alueisiin ja ryhmitellään yhteen enemmän tai vähemmän ronskein ottein. Otetaan nyt tämä meikäläisen "oirekompleksi". Tämä suunnilleen samansisältöinen oirejoukko on länsimaisen (psyko)lääketieteen eri suuntausten toimesta saanut mm. seuraavia nimiä: MBD, ADD, ADHD, laaja-alainen kehityshäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö, lievä autismi, sensomotorisen integraation häiriö... Jokainen näistä nimityksistä viittaa osaan meikäläisen oireita, paitsi ADHD, joka on niin laaja-alainen että se voi käsittää (mielestäni) jopa täysin vastakkaisia persoonallisuuspiirteitä, ja MBD, joka voi tarkoittaa ihan mitä tahansa kuvitteellisesta normista poikkeavaa (minimal brain dysfunction = vähäinen aivojen toimintahäiriö). Nämä nimitykset, tai diagnoosit, elävät kaikki enemmän tai vähemmän sopuisasti lääketieteen oppikirjoissa, ja niitä käyttävät oppineetkin myöntävät taudinkuvissa olevan paljonkin päällekkäisyyttä.

Lisäksi psykologisemman suuntauksen piirissä melkein samasta asiasta voi puhua kiintymyssuhdehäiriönä tai haastavana persoonallisuutena.

Jos korostetaan toimintahäiriön alkuperää, voidaan myös todeta FAS- ja FAE-ihmisten kärsivän pitkälti samoista oireista. FAS-lasten kanssa työskenteleville laaditut ohjeet pätevät loistavasti myös itseään addeiksi kutsuville.

Mutta ei se tähän lopu. Kuten Eeva huomautti, indigolapsen käsite kattaa juuri tämän meikäläisen oirejoukon. Olenko siis tällainen, koska olen indigolapsi? Vaihtoehtoja olisi muitakin; samantyyppisiä persoonallisuuspiirteitä on skorpioni-ihmisillä ja rottaihmisillä.

Olisi aika heittää nämä idioottimaiset raja-aidat romukoppaan ja alkaa tutkia ilmiötä yksittäisinä oireina. Voin jopa arvata, millaisia olisivat löydökset... Jos otetaan kuvitteellisen normi-ihmisen keskushermoston kehitys nollatasoksi, voidaan löytää joukko tekijöitä, jotka heikentävät tätä kehitystä joko hidastaen tai vääristäen: geneettisesti perimä tai geneettinen herkkyys tietyille olosuhteille; raskausaikana äidin alkoholin käyttö, ympäristömyrkyt, auringonpaisteen määrä eri vaiheissa raskautta (vaikuttaa melatoniinin tuotantoon), sikiön ravitsemustila (napanuoran kautta sikiöön siirtyvien ravintoaineiden laatu, tyyppi ja määrä), stressi- ja muiden hormonien määrä äidin veressä, äidin yleinen terveydentila; ensimmäisten elinvuosien ravinnon laatu, tyyppi ja määrä, kokemusten (virikkeiden) laatu, tyyppi ja määrä, fyysinen epämukavuus, lapsen perusterveydentila, ympäristöstä saatavat bakteerit ja virukset, sekä suoliston bakteerikanta; ensimmäisten elinvuosien jälkeen samat kuin aiemmin, mutta vaikutus on vähäisempi (vauvavaiheen kokemukset vaikuttavat dominomaisesti laajemmin). Syynä voi myös olla lapsen sensorinen tai motorinen vamma tai pitkäaikainen sairaus, joka aina vaikuttaa myös hermoston kehittymiseen. Perusdiagnoosi on siis, että keskushermoston toiminta on tehotonta. Syy on tavallaan yhdentekevä diagnoosin kannalta, vaikka tietenkin sillä on vaikutusta jos halutaan estää addilapsia syntymästä. Perusseuraus on korkeimpien aivotoimintojen estyminen ainakin ajoittain (abstrakti ajattelu, sosiaalinen ajattelu, kokonaisvaltainen hahmottaminen) ja hermoston toimintakyvyn varmistamiseen tähtäävien perustoimintojen lisääntyminen (esim. ticit).

Johdannaisseuraamuksina (onko tuo edes sana?) mainittakoon:

• (Sosiaalisen) ympäristön ja yksilön huono yhteensopivuus. Tämä puolestaan aiheuttaa sopeutumista tavoittelevassa yksilössä mm. väsymystä, masennusta ja stressiä, ja vaikuttanee negatiivisesti myös motivaatioon (oma päätelmäni).
• Toiminnan tehottomuuden aikaansaama väsymys. Väsymys puolestaan aiheuttaa esim. masennusta, tunnekuohuja, puutteellista ja lyhytkestoista keskittymiskykyä ja vaikeuksia siirtymätilanteissa. (Kuten kaikki lasta päiväkodista hakevat vanhemmat tietävät.)

Huomatkaa, että sekä huono yhteensopivuus (poorness of fit) että tehoton aivotoiminta luovat väsymystä. Samoin huono yhteensopivuus on suora syy masennukselle, toiminnan tehottomuus taas välillinen väsymyksen kautta. Jos kaikki addit jostain valittavat, niin ne taitavat olla juurikin väsymys ja masennus :)

Nyt on kello niin paljon ja Addinainen niin väsynyt, että ränttään hermoston toimintakyvyn heikkenemisen syistä joskus toiste :)

Ystävyydestä ja jutustelusta

(Tämä sopisi ehkä paremmin ystävänpäivään, mutta kaksi ja puoli kuukautta myöhässä on ihan normaalia Addinaiselle. Ja vähennyslaskujen laskeminen väärin.)

Haluaisin kovasti kertoa ystävilleni, miksi olen niin surkea ystävä, kun kerran olen kuitenkin varsin hyvä tuttava. Olen varmaan kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin "kyllääntymisen" vinkkelistä, mutta yritän hieman syventää toista näkökulmaa, nimittäin kertoa, että hyvienkin ystävien kanssa juttelu on stressaavaa.

Ensin disclaimer. Nyt kypsään ikään päästyäni olen tajunnut, ettei minun ole pakko kaveerata sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä. Daaaah, aivan, mutta en ole väittänytkään olevani fiksu sosiaalisissa jutuissa, päinvastoin. Tästä seurauksena kutsun nykyään kavereiksi ja ystäviksi vain henkilöitä, joiden kanssa jutustelusta ja/tai puuhailusta saan mielihyvää ja iloa. ELIKKÄ tästä on kenenkään ystäväni aivan turha masentua ja ajatella olevansa meikäläiselle turha stressitekijä tms., koska näin ei ole. Nih, Stiina. ;) ;)

Siltikin on fakta, että vaikka kuinka haluaisin pitää ystävyyssuhteeni elossa ja pitää ihmisiin yhteyttä, se on julmetun vaikeaa. Yksi syy tähän on, että sosiaalinen kanssakäyminen jo sinänsä on vaikeaa ja hankalaa ja energiaa kuluttavaa. Koska en pysty lukemaan kasvonilmeitä tai äänensävyjä, en yhtään tiedä, millä mielellä mikäkin kommentti heitetään. Satunnaisten tuttavien kanssa jutellessa sillä ei ole väliä; ikiaikaisten luottoystävien kanssa keskustellessa osaan jo arvata, eikä sillä oikeastaan silloinkaan ole väliä; mutta näiden ääripäiden välille jää valtaisa joukko väliinputoajia joiden kanssa keskustellessani joudun jatkuvasti puolitietoisesti monitoroimaan keskustelun kulkua, peilaamaan sanottua yhteiseen historiaamme tai hatariin mielikuviini ko. henkilön persoonallisuudesta tai interaktiotyylistä, esikatselemaan omat repliikkini pääni sisällä selvittääksen olenko päästämässä suustani jotain joka ulos tullessaan osoittautuu jalaksi jne. jne. Minulla ei ole mitään vaistoa siitä, mitä missäkin tilanteessa kuuluu sanoa (olen joutunut opettelemaan esimerkiksi sen, että yleensä ihmisiltä kysytään, mitä niille kuuluu, ei koska heidän kuulumisensa eivät kiinnostaisi, vaan koska kysyminen ei vain tule spontaanisti mieleen, ja koska jos tulee, niin se tuntuu jenkkileffakliseeltä) tai edes siitä, miten kuuluu reagoida ja miltä kuuluu näyttää, joten valitsen jokaisen reaktioni, sanani ja ilmeeni tietoisesti käytettävissä olevasta repertuaarista. Mietin koko ajan, ovatko repliikkini sekä kohteliaita että järkeviä vai saako kaverini minusta ihan pöntön kuvan; eli pystynkö kannattelemaan omaa osuuttani tästä ko-operatiivisesta sosiaalisesta toiminnasta nimeltä keskustelu. Lisäksi minulla on vaikeuksia eritellä puheääniä ja ymmärtää sanojen merkityksiä, eli usein en yksinkertaisesti ymmärrä, mitä minulle sanotaan, tai en ymmärrä kuin sanat jolloin implisiitti konteksti jää tajuamatta.

Kaikki tämä aivotoiminta vaatii tietenkin hirveästi energiaa. Lisäksi tilanne hermostuttaa epävarmuudellaan, ja hermostuneena liikehdin levottomasti, mikä kuluttaa vielä enemmän energiaa. Tämän vuoksi olenkin aina aivan läkähtynyt, kun ovi sulkeutuu minun ja kaverini väliin. Nykyään se on yleensä hyvää läkähtymistä, kuin olisin juossut pitkän lenkin tai treenannut kuusi tuntia yhteen putkeen, mutta väsynyt olen silti enkä todellakaan pystyisi ottamaan uutta sessiota siihen perään, yhtään sen enempää kuin pystyisin toiseen kuusituntiseen treeniputkeen.

Siksi saatan jättää vastaamatta, jos kännykkä soi läkähdyksen hetkellä. Siksi en ota yhteyttä, jos en ole satavarma jaksamisestani keskustella (= inspiroitunut). Ja siksi olen joskus yllättävän nuiva tapaamista ehdotettaessa, joskin se on helpompi vaihtoehto kuin puhelu puolitutun kanssa.

Huomautettakoon, että vain vanhempani, Kalle ja vanhimmat ystäväni ovat saaneet tuta sen tilanteen, kun Addinainen puhuu esim puhelimeen läkähdystilassa.
"Moi, Addinainen! Onko paha paikka, pystytkö puhumaan?"
"Mmh, noo." (inventaario) "Öö, ei. ...tai siis, joo pystyn."
"Mitä sulle kuuluu?"
"No mitäs. Ei mittään."
"Kuule, kun mä oon miettiny tätä meidän tapaamista perjantaina, niin voitaisko me siirtää sitä tunnilla?"
"Mmh." (Addinainen on omissa maailmoissaan tuijottaen aseman kelloa lumoutuneena)
"Kun mulla on ne treenit, niin voisin haluta käydä eka suihkussa."
"Se vois olla hyvä idea." (Addinainen tuijottelee katukiviä ja eteneviä jalkojaan)
"Niin että voidaanko?"
"Ai öh että mitä?"
"Siirtää sitä tunnilla."
"Joo, toki." (Addinainen ei keksi lisää sanottavaa)
"No hyvä juttu, niin on paremmin aikaa siinä jutella kun ei tarvi juosta kotiin heti."
"Eiku hei! Siis onko nyt tämä keskiviikko? Onks se meidän tapaaminen niinku nyt perjantaina?"
"Joo, ylihuomenna."
"Just." (Addinaisen aivot resetoituvat.) "No mut joo."
"...okei. ... eli, me nähdään sit sillon..."
"Joo."
"Okei, moi."
"Joo. Moi."

Se motorinen kömpelyys se

Aaargh. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen jo levittänyt ne Cofi-Tabsit pitkin lattioita. Pitäisi yrittää muistaa, etteivät ne kädet nyt vaan toimi yhtä hyvin kuin Dexeillä, mutta heh. "Muistaa". Minäkö?

Pirteys

Ilmeisesti se Cofi-Tabs sitten on pätevä vaihtoehto Dexedrinelle, sillä oloni on parempi kuin aikoihin. Aamuisin nousen virkeämpänä, vireystila pysyy tasaisempana läpi päivän (ja jos väsyttää, otan Cofi-Tabsin; niitä menee 0-2 päivässä) ja illalla saan helpommin unta. En jämähdä niin pahasti esimerkiksi tietokoneen ääreen.

Erona lääkkeelliseen elämään mainittakoon lähinnä räjähtävät kiukunpuuskat sekä onnikohtausten vähäisempi määrä. En ole sinänsä huonolla tuulella tai masentunut, kuten lääkkeellisenä olen PMS:n eli lääkeimmuniteetin aikaan, mutta ihan hyvä tuuli saattaa vaihtua silmänräpäyksessä kiukuksi ja siitä raivoksi. Lääkkeiden avulla raivonpurkaukset on helpompi hallita; tai sitten ne vaikuttivat plasebomaisesti, ja nyt lääkkeettömyys antaa minulle tekosyyn olla yrittämättäkään kontrolloida niitä.

Toinen ero on lisääntynyt kömpelyys, nimenomaan hienomotorinen sellainen. Lääkkeet vähän vähentävät sitä.

Pääsiäisen lista

• Rairuoho: kasvamassa
• Pääsiäisruoat: suunnittelematta
• Suklaamunat: ostettu
• Mämmi: osittain syöty
• Pääsiäiskortit: jaa mitkä?
• Pääsiäiskoristelut: odottamassa
• Siivous: kohta alkaa
  

Pirteydestä ja siitä, no, niistä mitänenytoli

Tänä aamuna heräsin ensimmäistä kertaa kuukausiin levänneen oloisena. Tosin olen mennyt nukkumaankin varsin kiltisti ennen puoltayötä jo parin viikon ajan, ja aamulla Kalle antoi minun nukkua menemällä itse pitämään seuraa klo 6.30 pirteinä ylös pompanneille lapsille.

Asiasta kolmanteen, en tiedä onko se lääkkeen vaikutusta vai vain alkavaa afasiaa tai dementiaa, mutta puhuminen on ollut viime aikoina jotenkin kamalan haastavaa. On kuin puhekieleni olisi häviämässä. Sanat eivät tule mieleen, sekoitan sanoja toisiinsa, kuulen muiden puhetta ihan kummallisesti ja ymmärrän helposti asiat aivan väärin. Olen aina ollut vähän semmoinen omasanaihminen ;) mutta viime aikoina tämä on mennyt ihan naurettavuuksiin. En sitä paitsi saa edes keksittyä niitä uusia sanojakaan vaan asioiden nimiksi tulee esimerkiksi Tuo, No-Sesese, Se-Siellä-Mikä-Se-Nyt-Oli, Toitoi-Se etc. Opeta siinä nyt sitten kuopusta puhumaan!

Näihin apukeinot auttavat

• Perusvire
• "Alkava afasia" (puhe kulkee jouhevammin ja ymmärrän itsekin, mitä juttelen)
• Outo kuuloilmiö, jossa äänet tulevat kuin veden alta (tämä on ollut riesanani lapsesta asti aina väsyneenä, en tiedä onko yleistäkin)
• Aloitekyky
  

Näihin eivät apukeinot auta

• Pakkoajatukset
• Itsetunto
• Valo- ja tuntoherkkyys
• Räjähtävä temperamentti (esim. liikunta vaikuttaa vain perusvireeseen, eli vastoinkäymisen tullessa räjähdän aivan samoin kuin jos en olisi liikkunut)
  

On jo parempi olo

Laitetaanpa tähän listaa asioista, jotka auttavat tuohon edellisessä viestissä päivänselväksi tulleeseen ketutukseen:

• Liikkuminen, ihan mikä tahansa. (Tänään kävin Veeran kanssa ulkona kävelemässä, oikein kävelylenkillä.)
• Kahvi.
• Suklaa.
• Laulaminen tai tanssiminen.
• Ongelman ignoroiminen.
  

Nämä sen sijaan eivät auta:

• Hiilihydraatit ja sokerit. (Tai auttavat tunnin, pari - sen jälkeen tulee krapula ja kahta kamalampi ketutus.)
• Lepo. (Sitä on mahdotonta saada "tarpeeksi", sillä tarve kasvaa nukkuessa.)
• Burana. (Vaikka päätä särkee, niin lääke ei auta.)
• Kiukuttelu.
  

Vielä kuukausi

Ei jumalauta, en kestä tätä. Minä huudan lapsille, lapset huutavat minulle, lopuksi kiljumme kaikki pää punaisina toisillemme, sitten itkemme yhdessä ja vuorotellen. Mitään vastoinkäymisiä en jaksa vaan alan heti kiukutella kuin kolmevuotias. (Huusin juuri äsken Veerallekin oikein hampaiden välistä raivohuutoa kun lapsi yrittää kiinnittää huomioni ja pyrkii syliin - mutta tekee sen kesken Tärkeän Kirjoitustyön jumalauta...) Lapset roikkuvat helmassa kiinni koko sen ajan kun olen näkyvissä, koska heitä pelottaa äidin ollessa tällainen ja hakevat raukat turvaa ainoasta saatavilla olevasta ihmisestä eli siitä samasta pelottavasta äidistä.

Kaikki jää tekemättä, mitään en jaksa edes ajatella, makaan vain ja ahdistun ajatellessani mitä kaikkea nytkin PITÄISI tehdä. VITUTTAA JA VÄSYTTÄÄ JA MÄ TAPAN ITTENI JUMALAUTA, sitten saavat lapsetkin sellaisen äidin jollainen heillä pitäisi olla, jonka henkinen ikä on suurempi kuin heidän.

Hyvä englanninkielinen podcast

Asensin jälleen pitkästä aikaa Winampin, ja siinä prosessissa löysin aivan hulvattoman hyvän podcastin nimeltään "ADD adhd help for parents". Sitä lähettää Spirit of Hope Publishing.

Sinestrine

Saammeko esitellä Suomen apteekkien ja lääketukkujen uuden vastauksen maan addien lääketarpeisiin: Cofi-tabs. Sen hyvinä puolina mainittakoon hinta, saatavuus ja yleinen sopivuus potilaille, kuten myös helppo korvattavuus kuumalla, nestemäisellä lääkevariantilla. Huonoja puolia ovatkin sitten kaikki ylenmääräisen kofeiinin nauttimisen tuomat ongelmat.

Cofi-tabsien olisi kuitenkin hyvä toimia, sillä Dexedrinet ovat jälleen Suomesta loppu. Tällä kertaa ne ovat aivan oikeasti loppu, sillä jopa aiemmin luotettavana Dexe-lähteenä tunnettu YA lopetti viime kesänä oman maahantuontinsa ja alkoi ostaa lääkkeen Tamrolta. Tämän muutoksen jälkeen YA on jo kokenut kaksi useamman kuukauden toimituskatkosta, ostettuaan sitä ennen lääkettä suoraan valmistajalta (tai ulkomaisesta tukusta) hyvällä menestyksellä vuosikaudet ilman mitään ongelmia.

Tällä hetkellä Dexedrinejä luvataan saapuvaksi viikolla 15 eli 7.4. alkavalla viikolla eli vasta yli kuukauden päästä. Viime viikolla tosin tukusta oli niitä luvattu viikolla 12, joten luonnollisesti edes tämänhetkiseen arvioon ei voi luottaa.

Kuka laskee sen kärsimyksen määrän, jonka ehkä satojen addien lääkkeettä jääminen aiheuttaa? Minä nyt vielä jotenkuten pärjään; perheeni tosin huonommin, sillä heille minä huudan ja heidän elämänsä pilaan kun lääkkeet jäävät ottamatta. Mutta entä lääkkeettömyyden muille aiheuttamat elämänmuutokset, kuten viivästykset opinnoissa tai irtisanomiset työpaikoilla? Entäpä ne addit, jotka ilman lääkettä alkavat heilua kirveen kanssa tai nukahtaa/koomata tarkkuutta vaativissa töissä? Toivokaamme kaikki, että paikallisessa lennonjohdossa, vesilaitoksessa, ydinvoimalassa, tai sairaalassa tai koko maan puolustusvoimien kriittisissä tehtävissä ei toimi Dexedrinejä napsivaa addia...

Tehty!

Nyt ne jouluruoat on vihdoin siivottu pois parvekkeelta, ja kyllä siitä tulikin hyvä ja puhdas olo. Lapsetkin pääsivät nautiskelemaan aurinkoisen, lasitetun parvekkeen lämpimästä tunnelmasta (kunnes Siiri veti raivarit kun farkut eivät menneet jalkaan toivotulla tavalla tai sukkahousut olivat hassusti tai jotain, ilmoitti ettei enää ikinä laita mitään housuja jalkaan ja sai kuulla, ettei parvekkeelle ole menemistä ilman housuja, kenkiä ja pusakkaa ja alkoi paiskoa asioita) kun limaiset, homeiset laatikonjämät eivät olleet enää siellä haisemassa. Perunalaatikossa kasvoi muuten jännää punaista hometta, en olekaan ikinä vielä sellaista nähnyt...

Tänään on saatu aikaan myös piiiiiitkään muhittu työ-/askarteluhuoneen siivous eli lattian raivaus ja imurointi, bonuksena jopa maton tamppaus. Samaan syssyyn vaihdoimme myös kahden kalusteen paikkaa huushollissa, myös asia jota on saatu odottaa tovi jos toinenkin.

Toivoa ja epätoivoa

Vauva-lehden palstalla keskustellaan. (Loistava addi-paikka muuten, siellä voi käydä niin montaa keskustelua kerralla kuin vain huvittaa!)

Känkkäränkkä

Tiedättehän Känkkäränkän, sen pienen rusinoita ruokapöydässä mussuttavan noidan, joka saa lapset kiukuttelemaan? No, minä taidan olla oman perheeni känkkäränkkä. Kummasti lapset käyvät hyväntuulisiksi ja hyväkäytöksisiksi heti, kun otan tarpeeksi lääkettä enkä yritä pärjätä vähemmällä.

Se on sitten otettava 3 dexeä aamulla, 2-3 päivällä ja, jos meinaa tehdä töitä, vielä 1-2 illalla. Ainakin jos meinaa elää normaalia perhe-elämää tulematta hulluksi ja saamatta kurkunpääntulehdusta huutamisesta.

Ne jouluruoat

Arvatkaas, onko meillä yhä vielä parveke täynnä jouluruokia.

Keski-ikäinen

Blogin kuvausta oli pakko hieman muuttaa. En voi mitenkään väittää olevani enää joku "kolmekymppinen" keltanokka ;)

Ote lipsuu

Joulun jäljiltä kaikki on vähän vinksallaan. Saimme viikko sitten siivottua melkein kunnollisesti ensimmäistä kertaa sitten jouluaaton aaton. Pyykkikasat ovat täyttäneet kylppärin ja valtaavat ensimmäistä kertaa alaa muista huoneista, kuten makuuhuoneen suuret lakanakasaumat hiljaa todistavat. Lattioilla on paljon pientä sälää, koska iltasiivouksessa poistetaan vain suurimmat sälät; eihän lastenhuoneeseen voi mitään kuitenkaan viedä kun lapset nukkuvat nyt siellä, ja jos en vie tuota barbien kenkääkään niin ei kannata poimia tuota sotkupaperiakaan...

Lisäksi Addinainen yrittää saada isohkoa projektia valmistumaan ajoissa haudottuaan sitä aivan liian kauan.

Addinainen on myös vähän hakusessa elämänsä kanssa lopetettuaan taistelulajiharrastuksensa vuodeksi ajanpuutteen vuoksi.

Selain tahmaa

Selaimen/netin/tietokoneen tahmaaminen, eli hidas toiminta, on tuhoisaa addin tehokkuudelle. Jos klikkaan linkkiä, haluan nähdä sen sivun heti enkä viikon kuluttua, kiitos vain. Jos en saa heti silmieni eteen odottamaani uutta asiaa, klikkaan auki uuden välilehden ja teen jotain muuta odottaessani latauksen loppumista. Harmi vain, että jään sitten tekemään sitä jotain muuta ja lopetan vasta, kun siinäkin jokin alkaa tahmata; siinä vaiheessa löydän uudestaan aikaisemmin latautumaan jättämäni välilehden. Selaimessani saattaa olla auki 5-10 välilehteä, jotka kuuluvat pariin, kolmeen erilliseen aktiviteettiin tai teemaan. Tällä hetkellä teemoja on 5 tai 6 erilaista (kuten ostelu, erään asian historia, työt, sensorinen integraatio...) ja välilehtiä on auki 21.

Lisäksi avasin juuri Blogilistan avautumista odotellessani kuvankäsittelyohjelman, josko saisin tehtyä blogille uuden taustan. Sitten ko. sivu latautui, vilkaisin sitä, ja palasin kirjoittamaan äskeistä postausta. Koneen alkaessa käyttäytyä oudosti säikähdin ensin, kunnes silmieni eteen rävähti se hetki sitten käynnistämäni hitaaaaaasti latautuva kuvankäsittelyohjelma.

On kivaa, kun kommentoitte!

Kommentit ilahduttavat Addinaista yhä kovasti. Yritän vastailla kysymyksiin mieluummin itse blogissa kuin kommenteissa, koska jotenkin oman blogin kommentoiminen tuntuu pohjimmiltaan jakomielitautiselta...

Yritän vain sanoa, että on ihanaa tulla luetuksi ja lukea terveisiä :)

(Addinaista hämmentää ja ilahduttaa sekin, että tällä blogilla on Blogilistan sivuilla 24 tilaajaa. Jos vain saisin päivitettyä blogia useammin, niin lukijoita olisi ehkä jopa yli 10 viikossa...;)

Joulun tekemätön-lista

• Joulukortit lähettämättä (myös kirjoittamatta tällä kertaa)
• Kallen varsinainen joululahja hankkimatta ajoissa (hommasin sitten muuta tilalle)
• Erinäisiä muita lahjoja hankkimatta
  
• Kiitospuhelut soittamatta
• Kuusi viemättä ennen loppiaisen vierailijoiden saapumista
• Piparitalo yhä syömättä
• Jouluruoat yhä keräämässä hometta tai jäätymässä parvekkeella
• Osa joululahjoista yhä laittamatta paikalleen