Sairas, sairaampi, kohta jo kuollut?

On ollut hieman stressiä. Ensin oli Kalle sairas. Sitten olin minä sairas. Sitten Kalle tuli sairaammaksi. Ja minä olen parin päivän aikana jättänyt jo kaksi kertaa keittolevyn tuntikausiksi päälle kun pää meinaa räjähtää. Onneksi ketään ei ole vielä kuollut!

Dexetön elämä jatkuu vain. Raportti:

• Väsymys: Jos muistan mennä ajoissa nukkumaan (eli valot pois ennen yhtätoista) enkä tee mitään töitä, niin kaikki sujuu ihan hyvin. Jos ilta venähtää yli puolenyön, on seuraava päivä tuskaa, riippumatta heräämisajankohdasta. Ja jos taas on töitä, niin mikään lepo ei riitä.
• Aikataulusekoilut: Pitkän epämääräisen ajanjakson jälkeen olen ryhdistäytynyt kännykän ja Outlookin kalentereiden hyödyntämisessä. Kuin taikaiskusta olen alkanut muistaa taas tapaamisia ja tilaisuuksia.
• Kömpelyys: Aargh. Mikään ei auta.
  
• Haahuilu: Double Aargh. Siiri kysyi minulta tänään ruokapöydässä: "Äiti, miks sä tuijotat aina tonne ulos?"
• Kiukuttelu: Temperamentti pelaa kuin vanhanajan lucifer-tulitikku. On myönnettävä, että olo on jotenkin aidompi näin, ja tuntuu paremmalta silloin kun pystyn haasteista huolimatta pitämään leimahduksen kurissa.
  

Ajattelin jatkaa vielä niin kauan kuin kestän. Kun alan taas tehdä töitä kokopäiväisesti, on ehkä pakko palata lääkityksen piiriin. Stressaan siitä jo valmiiksi.