28.5.06

Saaga taudistani

Tuosta Oravan kysymyksestä huomasinkin, että enpä ole tosiaan kertonut, miten tämä ADHD minulla ilmenee ja mistä oikeastaan keksin lähteä tutkimuksiin. Joten tässä :)

Olin toki kuullut ADHD:sta ja sen "diagnoosi-edeltäjistä" MBD:stä ja ADD:stä, mutta mieleenikään ei ollut tullut, että ne voisivat liittyä minuun. Sen sijaan Siiristä olin jossain vaiheessa huolissani. Olin niin huolissani, että kävin kuuntelemassa luentoa lasten ADHD:sta. Ja sepä vasta olikin kokemus. Ensimmäiset kymmenen-viisitoista minuuttia istuin suu auki tietämättä itkeäkö vai nauraa kun tuo luennoitsija tuolla puhuu minusta. Sitten alkoi nyökyttely, ja nyökyttelin melkein pääni irti kun kuvattiin, millainen on (inattentiivinen) addi: vaipuu haaveiluun, on ihan pihalla koulussa sekä tunnilla että kaverisuhteissa, on omituiset intohimoisen mielenkiinnon kohteet mutta ei pysty keskittymään mihinkään muuhun, on joillain osa-alueilla ikätovereitaan jäljessä jopa kolmanneksen kronologista ikäänsä, hermostuu helposti, ei kykene samaistumaan muihin ihmisiin, addiktoituu (haha) helposti... Ainoa isompi asia, jossa poikkesin "vakavan tapauksen" kuvauksesta, oli ajantaju ja ajankäytön suunnittelu, ja se on sellainen asia, jonka olen joutunut erikseen opettelemaan, eli ei ole tullut luonnostaan - enkä osaa sitä arkielämässä vieläkään soveltaa vaan lähinnä vain työssä ja nimenomaan teoriassa. Havaitsin myös, että minulla on käynyt aivan uskomaton mäihä tai jotain kun en ole yhteiskuntakelvoton, kouluttamaton, työtön jne. vaan pystynyt suoriutumaan suunnilleen normaalisti, vaikka vaikeaa se on ollut.

Poistuin luennolta todeten ystävälleni, että ei, Siirillä ei ole ADHD, mutta minulla kyllä taitaa olla.

Seuraavana päivänä surffasin ADHD-Aikuisten sivuille, tein siellä olevan aikuiselle naiselle suunnatun nettitestin ja kas vaan: melkein kaikki indikaattorit näyttivät maksimia. Konsultoin Kallea, joka oli ensin taipuvainen väittämään tätä uusimmaksi manifestaatioksi hypokondriastani. No miehellä oli kyllä pointti, mutta oireistossa oli niin paljon asioita, joita olin diagnosoinut itsessäni vuosien mittaan muutenkin mutta joiden en tiennyt liittyvän tähän ennen luentoa. Päätin hakea apua.

Ja sitten meni kuukausia, ennen kuin sain vertauskuvannollisen perseeni ylös tuolista. Kun lopulta sain varattua ajan paikalliselle terkkarille, kävi ilmi, että kotikaupunkini ei edes maksa aikuisten ADHD-tutkimuksia, saati hoitoa. Onneksi olemme sen verran toimeentulevia, että tämä ei nostanut seinää pystyyn vaan varasin ajan yksityiseltä Herra Neurolta.

Kerronpa tässä anekdootin, joka aika hyvin kuvaa pääni sisältöä vaikeassa tilanteessa. Olipa kerran opiskeluaikoina päivä, jolloin olin taas jättänyt tenttiin lukemisen viime tippaan eli tenttiä edeltävään iltaan. Onneksi kirja on mielenkiintoinen, ajattelin, ja lyhyt, eikä luku-urakka siten vaikuttanut ylivoimaiselta. Viiden aikaan iltapäivällä asetuin paikoilleni mukavaan asentoon kirjoituspöydän ääreen ja avasin kirjan.

Puoli tuntia myöhemmin totesin, että en muistanut tai tajunnut ensimmäisestä sivusta mitään. Ilmeisesti olin zen-tilassa pohtinut kirjoituspöydällä sijaitsevan kynätelineen sisältöä samalla kun olin touhukkaasti liuskonut kynsiäni. Tyhjensin kirjoituspöydän, otin esiin keltaisen alleviivaustussin ja päätin keskittyä nyt.

Luin lauseen. Luin toisen lauseen. Mietin syntyjä syviä. Luin ensimmäisen ja toisen lauseen uudestaan ajatuksella. Alleviivasin ne. Luin lisää lauseita ja alleviivasin, pysähtyen välillä miettimään. Puolen tusinan lauseen jälkeen aloin tuijottaa kirjoituspöydän pintaa. Pakotin katseen palaamaan kirjaan. Puoli minuuttia, ja katselin puita ulkona. Sitten katselin kirjaimia ja leikin alleviivaustussilla.

Tunnin kuluttua havaitsin kääntäneeni yhteensä kaksi sivua ja ymmärtäneeni ei yhtään mitään.

Loppuillasta minulla on varsin hajanaiset muistikuvat. Niihin kuuluu raivoamista, itkua, epätoivoa siitä että olen niin tyhmä ja huono ja laiska etten saa edes mielenkiintoista kirjaa luettua kun on pakko. Kirjasta muistan yhä ne kaksi, kolme kohtaa, jotka silloin sain luettua. Tentistä pääsin läpi, koska olin osunut tärppeihin ja muistin joitain piirtelyn ja haaveilun välillä kuulemiani asioita luennoilta. Plus että sävelsin, patenttiratkaisuni hankalissa tenteissä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen miettinyt usein, millaisia ajatuksia addi-ihmisen päässä liikkuu turhautumisen hetkellä. Ja jotakin kertomuksesi kaltaista olen kuvitellutkin: suurta raivoa ja epätoivoa, itsesyytöksiä.

(Ei jälkeäkään Sinkkuelämän Carrien addi-poikaystävän itsetyytyväisestä hymystä hänen jäädessään hakkaamaan rumpuja, kun turhautunut Carrie jätti ah niin ihanan, mutta hankalan miehen.)

Onneksi menit kuuntelemaan sen luennon ja löysit itsesi. :) Sellainen helpottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta ajankäytön suunnittellusta...siitä mulle väistämättä tulee mieleen, että jossain on vikaa. Töissä teen hyvin ripeässä aikataulussa ne hommat, jotka mua kiinnostaa. Toiset, vähemmän kiinnostavat asiat, saattavat roikkua todella pitkään, vaikka ne olis pitänyt hoitaa jo aikapäivää sitten. Ja se kyllä aiheuttaa ihan oikeita ongelmia töissä. :(

Olen lukenut kanssa adhd-aikuisten sivuja + muita juttuja ja löydän niistä paljon "minua". Myös kaikki nettitestit puhuvat puolestaan. Ei hitto, pitäisköhän mennä johonkin "oikeisiin" testeihin?!

Anonyymi kirjoitti...

Ajankäyttö minullakin on ongelmana. Mutta tuo kirjallisuuteen keskittymiskyvyttömyys, no kyllä se opiskeluaikana oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, varsinkin kun kysymyksessä oli puuduttava kirja. Toiset (mielenkiintoisemmat) sai luettua nopeammin ja enemmän jäi päähän. Ja itku ja murhehan siitä minullekin tuli, etten saanut luettua ja ajatukset harhaili.

Mie uskon että monet noista mainitsemista oireistasi, ovat myös ihan "terveille" ihmisille tuttuja. Ei läheskään kaikki hallitse ajankäyttöä eivätkä pysty keskittymään tenttikirjoihin yms.

Hyvä, että löysit kuitenkin aikuisten ryhmän. ADHD:hän usein pforiloituu enemmänkin lasten taudiksi, mikä sinänsä on vähän tyhmää koska lapsilla se ei edes haittaa niin paljoa (useimmat lapset ovat ylivilkkaita varsinkin nykytietokonepelien aikana).

Anonyymi kirjoitti...

Neuloessa pysyy hyvin hereillä jos tarvii lukea...(En tiedä osaatko neuloa, mutta tämä toimii minulla!)P

Anonyymi kirjoitti...

Korjaus edelliseen: siis NEULOEN.P

Anonyymi kirjoitti...

Hei,vaan
kuullostaa ihan kuin mun elämästä.Nyt
kun olen 37-vuotias niin eniten ottaa päähän kun ei osannut valita
mitä rupeisi tekemään isona.Nyt olen
kahden tytön äiti,10-vuotias Viivi on
AD/HD ja kehitysvammainen,11-vuotias
Vilma on kopio minusta eli ADD.Kir-
joitat tosi elävästi.Hienoa,että olet
kirjoitanut tätä blogia,kirjoistahan ei löydy kaikkea.

Anonyymi kirjoitti...

ISO kiitos blogista, löysin vasta tänne mutta nyt jo tunnen suurta kunnioitusta kaikkia niitä kohtaan jotka jaksaa kirjoittaa aiheesta/elämästään!!! Tarjoatte todella kullanarvoista vertaistukea <3 Tarinasi muistuttaa minua hyvin paljon omastani, minäkin aloitin matkani hakemalla tietoa tyttäreni tilanteeseen 😀