Siripiri

Eipä tullut mitään meikäläisen lääkkeettömästä päivästä. Yhdentoista aikaan tajusin, että olen nukahtamassa seisaalleni ja olen niin vittuuntunut, että oksat pois. Otin sitten yhden pillerin Dexeä ja tunnin kuluttua toisen. Tuli parempi olo, ei väsyttänyt eikä edes huimannut, ja kärsivällisyys kasvoi normaalimittoihinsa. No, normaali ja normaali. Mikä on normaali?


Sen huomasin, että oman äitini läsnäollessa tuppaan revertoimaan johonkin murrosikä-phaseout-tilaan. En pysty olemaan läsnä tilanteessa ja reagoimaan normaalisti mihinkään, en edes omaan perheeseeni. Reagoin teennäisesti ja pakonomaisesti, ja pyrin pitämään äidin huomion itsessäni kuin olisin mustasukkainen vaikkapa omalle lapselleni, joka juttelee mummon kanssa.

(Enkä muuten antanut äidille tämän blogin osoitetta, in case you were wondering...)