Oma pesä

Minä en halua asua isossa talossa. Kyllähän sitä on haaveillut sellaisesta jättikokoisesta omakotitalosta, mutta lähinnä siksi, että niin "kuuluu" haaveilla, tai nyttemmin jättikokoisesta kerrostalohuoneistosta kun on todennut, etteivät puutarhahommat todellakaan innosta. Silti minulle sopivin asumismuotoni on ollut mikrominikaksio, ehkä yhteensä 20 neliötä, jossa oli makkari, olohuone ja kylpyhuone. Siellä kaikki oli käden ulottuvilla. Edes kaksikerroksisen soluasunnon yläkertakämppä keittiön vieressä ei ollut niin kätevä, sillä kylpyhuone oli alhaalla.

Tämänhetkinen vajaa 100 neliön 4h+k lienee suurin asunto, missä minun on ylipäätään järkevää asua:

• Hävinneet tavarat löytyvät jollain tavalla järkevässä aikaraamissa; silmälaseja ei kannata etsiä puolta tuntia kauempaa, obskuureille tavaroille on rajallinen määrä piilopaikkoja.
• Voin eksyä vain kolmen makuuhuoneen välillä, ja yleensä vain kaksi niistä tuottaa oikeita ongelmia.
• Kulkiessani asunnon päästä päähän kykenen useimmiten perille saavuttuani muistamaan, miksi tulin ko. huoneeseen.
• Kohtalaisen vähäinen määrä opeteltavia tiloja tarkoittaa, että törmäilen vähemmän, sillä sohvan sijainti pesiytyy ydinjatkokseen tehokkaammin.
• Kun saan sisustus- ja remonttivimman, saa nopeammin näkyvää tulosta aikaan.
  

Sinänsä hyvä, että tavoitetila on saavutettu, sillä mitään kunnollista päivätyötä ja siitä saatavaa palkkaa on enää turha kaipailla.