Juonikuviot

Louhen kommentista tähän vaelsin tänne ja jäin pohtimaan sitä, miten minunkin on vaikeaa seurata fiktiota. Syyt vain ovat vaikeaselkoisempia.

Olen aina tykännyt lukea romaaneja, ja elokuvia ja sarjojakin katson ihan mielelläni. (Novellit eivät ole mun juttuni.) Tästä huolimatta on sanottava, että ennen murrosikää minun piti lukea kirja ainakin 4-8 kertaa ennen kuin tajusin yhtään mitään siitä, mitä siinä tapahtui ja miksi. Suunnilleen joka 20. sivu unohdin, kuka henkilö oli kuka, miten hän liittyi tilanteeseen ja kenen kaveri hän oli. Henkilöiden motivaatiot olivat täysin käsittämätön ajatus sillä tavalla, että minun fiktiomaailmassani asiat vain tapahtuivat ja ihmiset vain tekivät juttuja tyyliin hetken mielijohteesta, just because, koska 30 sivua sitten tapahtuneet asiat olivat täysin unohtuneet. Inhosin teeskenteleviä, valehtelevia henkilöhahmoja (ja ihmisiä), koska minä otin ja otan yhä täysin todesta ja pidän uskottavana kaiken, mitä minulle kerrotaan, ja jos henkilö sivulla 146 sanoo olevansa vaikkapa pahisten kaveri, niin sitä hän minulle sitten on, vaikka sivulla 24 olisi kerrottu hänen esittävän pahisten kaveria koska on hyvisten agentti. Minulla ei ollut käsitystä siitäkään, mihin päähenkilöt pyrkivät; itse asiassa ei tullut mieleenkään, että he pyrkivät johonkin, vaan kuvittelin heidän vaan yrittävän parhaansa mukaan reagoida tilanteisiin ja sattumalta kaikki käykin oikein päin. Siksi olin yleensä pahisten puolella, sillä hyvisten voitto oli niin tavanomaista.

Kuvallisen viestinnän keinoin kerrotut tarinat ovat yksinkertaisempia kuin romaanit, joten niiden seuraaminen oli helpompaa. Dallas oli sinänsä hyvä, että se oli niin lokoisa tempoltaan, että minäkin vähitellen sain opittua kuka on kuka. Jos vain olisin oppinut muistamaan ihmisten nimet ja sukulaisuussuhteet...

Ehkä juuri tämän "vamman" takia minulle kehittyi lopulta todella vankka kyky analysoida fiktiotuotoksia. Näen juonen ikäänkuin etäältä, kuin se olisi kudelma tai verisuonisto; osaan kertoa, miksi mikäkin henkilö on siinä mukana, mikä on kunkin henkilön funktio teoksen dynaamiikassa ja toisten motivaation kehittämisessä; näen tapahtumat solmukohtina niin voimakkaasti, että se on lähes fyysinen näköhavainto; osaan luokitella teoksen intertekstuaalisesti monestakin näkövinkkelistä; kuvittelen osaavani erottaa taiteilijan intention, kapasiteetin ja kulttuuriset riippuvuudet fiktiivisen maailman vastaavista, ja niin edelleen. Ja nykyään voin sanoa, että jos unohdan kuka kukin on joka 20. sivu, se tarkoittaa, että kirja on huono tai sillä on ollut vähemmän pätevä kustannustoimittaja.