Minulla on menkat, ja lääke toimii aina huonommin, ja tässä on ollut hulinaa ja elämänmuutosta viimeaikoina. Silti en ymmärrä: vaikka töitäkään ei ole juuri ollut, on lääkettä mennyt samaan malliin kuin työkausina, enkä ole saanut aikaan yhtään mitään; ja tämä on nyt kolmas ilta kun olen ihan pohjat. Siis aivan pohjat. Pää tuntuu teräsvillalla täytetyltä, sielunmaisema on kuin silitysraudalla litistettyä preeriaa ja silmien takana jumputtaa epäpäänsärky.
Miksi?
Kaiken lisäksi olen todellakin saanut asiani aika ikävään jamaan. Laskuja on jäänyt maksamatta, ja yksi tai kaksi oli tainnut päätyä ulosottoon asti. (Minä jätän ne laskukuoret aivan näkyvälle paikalle ja odotan Kallen avaavan ne kotiin tultuaan. Kalle puolestaan olettaa, että "näkyvä paikka" ei ole eteisen piirongin sekalaista tavaraa pursuava päällinen.) En ole saanut soitettua sukulaisille eräistä juhlista, vaikka piti. En ole saanut soitettua Sarinille, Stiinalle, Katjalle enkä ylipäätään kenellekään. En ole saanut tehtyä "omaehtoisia töitä", eli kirjoitettua asioista, joista olen kiinnostunut, siinä toivossa, että saisin tulokset myytyä jollekulle.
Olen luuseri. Vituttaa.
2 kommenttia:
Miks toi kuullostaa aina vain tutummalta ja tutummalta..?
Älä nyt ainakaan siitä ota paineita, ettet ole soittanut ihmisille - se on ihan tavallista muillekin, kun on omaa stressiä. Ei sitä aina jaksa. Pitää saada omaa rauhaa.
Ja sekin pitää muistaa, että eiväthän ne lääkkeet välttämättä tee sinusta sataprosenttisen toimintakuntoista. Huonompia välejä tulee, mutta kyllä ne menevät ohi. Eikä aina tarvitse ollakaan sataprosenttinen. Älä juutu perfektionismisi ansaan, hani!
St.
Lähetä kommentti