Ota lääkettä, se paranee kyllä

Olen kyllä tiennyt "aina", että minulla on taipumus internalisoida kokemuksia, tulkita vastoinkäymiset viaksi itsessäni. Noh, sitä se meikäläisen kaltainen elämä teettää. Kun minua kiusattiin, se johtui siitä, että olin sairas ja (heidän sitä tietämättään) epämuodostunut. Kun minua satutettiin, se johtui siitä, että olin sairas ja epämuodostunut ja tarvitsin hoitotoimenpiteitä. Ja niin edelleen. Silloinkin, kun jotain kivaa tapahtui, se johtui sairaudestani: kun sain maata sairaalassa kuukauden lukien kirjoja, se johtui sairaudestani ja epämuodostumisistani.

ADHD antoi internalisoinnilleni aivan uuden ulottuvuuden. Kun olen kömpelö, se johtuu sairaudestani. Kun unohdan, se johtuu sairaudestani. Kun mokailen tai en tajua tai en jaksa tai en kykene samaan kuin muut, se johtuu sairaudestani.

Tänään tajusin, mikä kuvassa on vääristynyttä: ei kaikki maailmassa voi johtua siitä, että olen viallinen! En minä voi olla ainoa viallinen asia maailmassa. Muissakin ihmisissä voi olla vikaa. Maailmassa voi olla vikaa.

Toinenkin asia on kuvassa vääristynyt: viat voi parantaa! Toki ehjä astia on parempi kuin paikattu astia, mutta toisin kuin rikkinäinen, paikattu astia on vielä käyttökelpoinen.

Olen tähän asti yrittänyt muuttaa vain itseäni, ja ihmettelen, kun mikään ei tunnu riittävän, mikään ei tunnu tekevän elämästäni sitä mutkatonta auvoa, jollaiseksi kuvittelen muiden ihmisten elämät. (Ei kun ihan totta! Kertokaa minulle vaikka mitä kauheuksia itsestänne ja elämästämme, ja minä näen ne silti loistokkaampina, helpompina ja enemmän elämisen arvoisina kuin omani.) Ensinnäkin en minäkään muovaudu ihan mihin muotoon tahansa, esimerkiksi pinkkiä röyhelötyynyä ei minusta saa tekemälläkään. Toisekseen jos minä ja toinen ihminen taikka ulkomaailma hankaamme ikävästi toisiamme vasten, ei se aina johdu viasta minussa vaan joskus se on vika toisessa ihmisessä tai ulkomaailmassa, ja joskus se ei ole vika kenessäkään vaan vain yhteensopimattomuus.

Kannattaako minun siis ottaa lääkettä, jos elämäni ei ole yhteensopiva ympäröivän todellisuuden kanssa? Ja kannattaako minun olla ottamatta lääkettä, jos se tekee elämäni riippakivistä tukirakenteita?