Joo mä haluun kuolla taas

Jo jonkin aikaa olen kärsinyt huonon itsetunnon ajasta. En ole koskaan ollut kaunis, mutta aina välillä minusta on tuntunut, että asiat voisivat olla huonomminkin. Viimeinen kuukausi on ollut spiraali alas siihen tunteeseen, että naamani on nätisti sanottuna oudonnäköinen ja liian pieni kroppaani, ja kroppa taas on aivan väärän muotoinen. Sitä luulisi, että 174cm/66kg näyttäisi hyvältä, mutta ikävä kyllä puolet niistä kiloista sijoittuvat minulla lantiolle, kun taas pää on sellainen pieni, harvan haituvan peittämä pähkinä tuossa päärynän päällä. Kolmannes kiloista taas sijaitsee "kätevästi" tisseissä, mikä on muuten kiva, paitsi että oletteko itse yrittäneet etsiä 70F-kokoisia liivejä pääkaupunkiseudulta?

Lisäksi olen haropää addi, psyykkisesti sairas amfetamiiniaddikti jonka elämänhallinta on lähellä nollatasoa. Olen tunnekylmä, epäempaattinen (testatusti!) äiti lapsiraukalleni. Olen tuhlaavainen, marmattava, valittava, seinille kiipeilevä, tyytymätön vaimo miesraukalleni.

Nyt minun on mentävä hakemaan Siiri puistosta, jossa hän on mummonsa kanssa, ja tunnustettava, että äiti mokasi taas kirjoittaessaan kampaaja-ajan muistiin, että aika onkin vasta yhdeltä, ja Siirin on tultava mukaan kampaajalle. Ja Siiri katsoo minua taas Sillä Tavalla ja menee ihan hiljaiseksi eikä usko, kun vakuutan, että ei se haittaa, vaikka äiti unohtelee, sillä tyttö aivan selvästi miettii pienessä päässään, unohtaako äiti hänetkin joskus.