26.7.06

Tuntuuko terveistä tältä?

Käväisimme Siirin kanssa päiväseltään Turussa ystävää ja ystävän ihanaa lasta tapaamassa. Reissusta opin parikin asiaa:
  • Kahden puolitoistatuntisen ajomatkan välille on jäätävä enemmän aikaa liikkua kuin neljä tuntia.
  • Jos ratissa alkaa nukuttaa, asennon vaihtaminen ja raajojen epämääräinen heilutteleminen auttaa.
Jouduin douppaamaan itseni hereille - ennen kuin lähdin ajamaan, otin yhden ylimääräisen lääkkeen, ja ajon aikana toisen kun meinasin väkisin vaipua torkuille. Silti vain liikkuminen auttoi.

Olin niin koomassa, että ylimääräisistä napeista huolimatta pääni oli ajon aikana aivan tyhjä - en ajatellut juuri mitään muuta kuin kuluvaa hetkeä ja liikenteen seuraaminen tuntui olevan tarpeeksi. Mutta... mutta... onko se sittenkin normaalia? Tiedän, että on olemassa ihmisiä, joille tällainen olotila on se tavallinen - vain oleminen, ilman ihmeempää ajattelemista, suunnittelemista, kuvittelemista tai mitään, vain hetkessä eläminen; mutta onko tämä ehkä sittenkin se, miltä taviksista yleensä tuntuu?

3 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Tuo on nimenomaan juuri se, mitä on. Ajaessa konkretisoituu. Pää on empty ja full yhtaikaa, vain juuri kuvaamasi seuranta ja fiilis on läsnä.

Tai siis, ainakin minulla. :-)

Minä läiskin itseäni aika ajoin hereille, kun oikein tuntuu tipahtavan. Aika usein siis.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos muuten käynnistä! Päivän jälkeen väsytti, mutta olin erittäin tyytyväinen.

Ai ystävän lapsi on ihana, mutta ystävästä ei ollut mitään vastaavaa adjektiivia? Hmpf, kuten Yoddis sanoisi. ; )

Sarin

Auri kirjoitti...

Sarin ystäväiseni, viimeksi kun kehuin lastasi sekä kauniiksi että samannäköiseksi kuin sinä, käytit monta mailiriviä protestoidaksesi. Lakkasin sitten kehumasta sinua ;)