24.5.07

Taittovirhe ja ADHD

Science Dailyssä vuonna 2000 julkaistun artikkelin mukaan lasten taittovirheellä ja ADHD:lla on yhteys. Lapsilla, joilla on todettu taittovirhe, diagnosoidaan artikkelin mukaan ADHD noin kolme kertaa useammin kuin muilla lapsilla. Samoin ADHD:sta kärsivillä on yli kolme kertaa useammin taittovirhe kuin muilla.



Tutkijat eivät ota kantaa siihen, aiheuttaako taittovirhe ADHD:ta tai päinvastoin, vai onko kyseessä tilanne, jossa taittovirhe diagnosoidaan virheellisesti ADHD:ksi tai päinvastoin.



ScienceDaily: Opthalmologists Discover Relationship Between Eye Condition And Attention Deficit Hyperactivity Disorder

23.5.07

Nuolaisin ennen kuin tipahti

Eilisiltaisesta syömättömyydestä huolimatta olin aika väsynyt aamulla, joten ei se sitten ihan pelkkää yöllistä ruoansulatusta ole tämä väsymys. Pärjäsin päivän yhteensä kolmella dexellä (yleensä otan viisi), mutta äyskin ja tiuskin kyllä lapsille aikalailla.

Tänä iltana en jaksa välittää huomisesta, vaan syön Lumipanttereita. Treenaaminen käy aika raskaaksi, kun ei oikein ole aikaa syödä (!).

Celialle tiedoksi, että korvalääkäriin on tarkoitus mennä, kunhan ehdin. Ja saan rahaa. Ja muistan. Ja viitsin. Ja niin edelleen. ;)

22.5.07

Ei voi olla totta

Siis tätäkö tää nyt onkin tämä mun niinsanottu addiuteni: yösyömisen aiheuttamaa väsymystä?!? Olen viime aikoina lakannut syömästä iltakuuden jälkeen paitsi poikkeustapauksissa pieniä määriä (kuten jos en ehtinyt syödä illallista ennen salille lähtöä), ja olen aamuisin ihan järkyttävän pirteä ja täysipäinen. Olen sitkeästi ottanut lääkkeet varmuuden vuoksi, ja tuloksena on ollut nyt jo kaksi todella unetonta yötä. Taidan yrittää tänään pärjätä ilman iltapäivälääkitystä niin katsotaan, miten homma etenee.

Huomautettakoon, että olen aina syönyt iltaisin about niin paljon kuin on sallittu, paitsi erään pitkän laihdutuskuurin aikana jolloin minulla olikin aina luvattoman hyvä fiilis.

16.5.07

Kummat korvat

Minulla on vikaa paitsi korvien välissä, myös korvissa. Ensinnäkin korvani reagoivat aerobiseen rasituksen ja ulkoilman yhdistelmään alkamalla sattua aivan helvetillisesti. Yhtäjaksoinen (ei sykkivä) kipu ylettyy todella syvältä korvan sisältä aivan korvalehdelle asti. Vielä jokin aika sitten luulin, että korvia paleli ja että ne särkivät sen takia. Muutama kuukausi sitten satuin kuitenkin iltahölkällä koskemaan kipeää korvaa paljaalla kädellä, ja se olikin jääkylmän sijasta hehkuvan kuuma! Parin hölkkäkerran tunnustelun ja pohdinnan jälkeen olin valmis toteamaan, että erilainen sää, lämpötila ja tuuli eivät vaikuta korvien sattumiseen lainkaan, mutta että hikoileminen vaikuttaa! Ulkoilmassa juostessani en yleensä hikoile mitenkään noroina, mutta sisätilassa kyllä; kun pysähdyin ulkolenkilläni ja pistin itseni hikoilemaan (hengittämällä syvään tavallaan ihon kautta ulos - vaikea ja hassu selittää), kipu laantui ja pysyi poissa kun jatkoin juoksua.

Toinen kummallisuus korvissani on se, että kun jännitän tai olen väsynyt tai kireä, alkavat äänet kuulostaa oudoilta ja korvat tuntuvat siltä kuin niissä olisi tärykalvojen sijasta vanerilevyt. Äänet kuuluvat, mutta puhetta ei ymmärrä, sitä ei edes kuule puheena vaan mölinänä. Olen nykyään oppinut rentouttamaan leukaperät niin, että korvat tavallaan aukeavat.

Asiasta melkein toiseen: Sekä Concerta että vähemmässä määrin Dexedrine tuntuvat minulla kurkussa, jonne tulee lääkkeen ottamisen jälkeen sellainen "odottavanihana nieleskelyfiilis". (Tajuaako näistä postauksista kukaan ylipäänsä mitään? :) Concerta pisti jopa takahampaat särkemään. Teoriani on, että niiden ottaminen rentouttaa kaulan ja leuan alueen lihaksistoni ja parantaa verenkiertoa aivoissa.

EDIT: Celia, voiko vaikku aiheuttaa kipua urheillessa? :-O Ihan satavarmasti minulla on tällä hetkellä korvatulehdus, mutta se on ollut vasta viikon pari. (Joo joo, menen lääkäriin, jos saadaan rahaa ja/tai jaksanviitsinuskallan soittaa ajanvaraukseen.)

Väsynyt väsymykseen

Mielenkiintoisia huomioita väsymysaamuista:

  • Jos nukun yöllä enemmän kuin 7 tuntia, olen väsyneempi kuin jos nukun alle 6 tuntia.
  • Jos syön illalla paljon, olen aamulla väsynyt ja huonotuulinen. Mitä enemmän ruokaa ja mitä enemmän siinä on kaloreita ja hiilareita, sitä pahempi olo ja mieli aamulla.
  • Ilman tyynyä nukuttuani herään virkeämpänä.

9.4.07

Liikuttakaa lapsianne

Jos teoriani on oikea, niin mitä sitten pitäisi tehdä niiden vanhempien, joiden lapsilla todettu tarkkaavaisuushäiriö on samaa perua kuin minun? Mitä pitäisi tehdä tällaisen tarkkaavaisuushäiriön syntymisen estämiseksi? No, tässä jotain, mitä tulee mieleen. (Nämä ovat siis ihan minun omia maallikkoajatuksiani, älkää ottako evankeliumina.)

Lapsi tarvitsee monipuolisia liikkumis- ja asentokokemuksia syntymästä lähtien. Suosittelen kantamaan vauvaa koko ajan sitterissä pökötyttämisen sijaan. Kantoliinaa voi käyttää jo aivan pieni ja sama liina menee käytössä taaperollakin. Kannetut lapset oppivat muita aikaisemmin kävelemäänkin ja samalla kehittyy perusturvallisuus kun saa olla äidin/isin lähellä niin paljon kuin sielu sietää (aiheesta lisää esim. Kantoliinakanavalla), eikä pelkokaan sitten ole viemässä sitä aivoenergiaa.

Kasvaessaan lapsi tarvitsee monipuolisia virikkeitä. Tämä ei tietenkään tarkoita television tölläämistä tai edes jokapäiväisiä leffareissuja, vaan tavallista puuhastelua kotona, kävelyretkiä, uimassa käymistä, kavereilla kyläilyä, askartelua, vapaata leikkiä yksin ja kavereiden kanssa etc., mitä nyt turvalliseen arkeen kuuluu. Metsässä kävely on kuulemma yksi kuntouttavimmista AD(H)D-lasten harrastuksista: tasapaino kehittyy epätasaisessa maastossa, ympärillä on paljon intensiteetiltään matalia ärsykkeitä, ja metsässä puuhatessa kehittyy luovuuskin paremmin kuin valmiilla leluilla leikkiessä. Lapselle ei pidä tietenkään lappaa ylenmäärin virikettä ennen kuin hän itse sitä hakee.

Tarvittaviin virikkeisiin ja oppimiskokemuksiin kuuluvat myös haaverit: polvet naarmuilla, pää ruvella, huuli halki, hyttysenpistot verille raavittuna - tämähän on ollut lasten normaali olotila vuosituhannet :) Nykyään on vallalla kulttuuri, jossa lasta varjellaan pieneltäkin kivulta tai epämukavuudelta, jopa henkiseltä paineelta. Miten kipua tai painetta oppii sietämään, ellei sitä koskaan koe? (Juu, tämä on vaikea asia äiti-ihmisen hyväksyä. Kun oma kolmivuotiaani kiipeää taitavasti korkealle, suljen silmäni ja yritän olla sanomatta "Varo ettet putoa".)

Lapselle pitää opettaa kurinalaista toimintaa. On asioita, jotka on vain hoidettava, oli se hauskaa tai ei; koska jos niitä ei hoida, käy huonosti tavalla, joka ei ole ilmeinen lapselle mutta jonka vanhemmat ymmärtävät. Esimerkiksi koulua käydään ja läksyt tehdään; sänky pedataan; soittotunnille mennään jne. (Jokaisella perheellä on tietysti omat juttunsa, joista ei neuvotella.) Lapsen on opittava oma tapansa sietää tilanteita, joissa ei ole hauskaa. Kohtuus tietysti tässäkin, ja jos lapsi tarvitsee apua niin autetaan; esim. lukivaikeudet tai koulukiusaus ovat koulunkäynnin esteitä, jotka täytyy poistaa tai kiertää.

Lapsen kanssa on keskusteltava ja kuunneltava loppuun takeltelevatkin lauseet ja selitykset. Näin lapsi paitsi oppii, että ponnistelu ja epätäydellisyys on sallittua, myös pidentää keskittymisensä maksimiaikaa.

On huolehdittava lapsen riittävästä, säännöllisestä yöunesta ja ruokailusta sekä muutenkin perusturvallisuuden luomisesta säännöllisen päivärytmin avulla. Näin lapsi lepää ja syö tarpeeksi, ja nämä ovat aivojen(kin) kehittymisen kaksi perusedellytystä. Lisäksi hän tuntee konkreettisesti elämänsä raamit ja pystyy peilaamaan uusia asioita niiden kautta, sen sijaan, että uudet asiat valuisivat hänen ylitseen kaaoksena.

(Kommentit, korjaukset ja lisäykset erityisen tervetulleita tällä kertaa! :)

Katse napaan päin

Olen taas lueskellut netistä sitä sun tätä ja minulla on taas lisää teoriaa aiheesta Miksi Olen Tällainen.

Tarkkaavaisuushäiriöisillä (lapsilla) on usein kyse siitä, että jokin muu asia tarvitsee enemmän huomiota kuin keskivertoihmisellä. Pitkällinen liikkumattomuus (joko omavalintainen tai pakotettu) lapsena heikentää lihaksia ja tasapainoaistia sekä vaikeuttaa liikkeiden ja ruumiin asennon tunnistamista, jolloin pelkkä pystyssä pysyminen tuottaa matalan tason "vaikeuksia": ihminen itse ei sitä tajua, mutta hän joutuu käyttämään fyysiseen toimintaan normaalia enemmän juuri sitä tiedostamatonta prosessointikapasiteettia, jota tarvittaisiin ärsykkeiden suodattamiseen. Suodattamaton ärsyketulva puolestaan johtaa muihin ongelmiin (katso aiempi kirjoitus). Lisäksi paikallaanolo usein korreloi ärsykejoukon rajallisuuden tai yksipuolisuuden kanssa, jolloin ärsykkeiden prosessointikyky ei edes kehity samoin kuin mundiksilla.

Matala lihastonus johtaa myös epätasapainoon kehon ojentaja- ja koukistajalihasten välillä niin, että koukistajat ovat selvästi ojentajia vahvempia. Tämän vuoksi ihmisen on helpompi roikuttaa päätä lattiaa tai kirjaimellisesti omaa napaa kohti! Orientaatio on siis kohti omaa itseä eikä kohti maailmaa. Tämä johtaa tapaan olla huomioimatta muuta maailmaa yhtä paljon kuin omaa sisäistä maailmaa.

Itse jouduin vauvana pysyttelemään paljon paikallani ja tapa jäi päälle lapsenakin: inhosin fyysistä ponnistelua ja jopa kaikkea fyysistä toimintaa, ja olin onnellisin makoillessani sängyssä kirjan parissa tai fantasialeikkejä leikkien. Lihaskunto oli siis ihan pohjalukemissa ja vaikka mieleni sai virikkeitä, puuttuivat ne kropaltani tai ainakin ne olivat aika yksipuolisia.

Yksi jännä juttu tukee yllä esitettyjä spekulaatioitani: Kävellessäni katseeni oli aina kohti maata. Kun olin toisella tai kolmannella luokalla matkalla kouluun, tajusin kuin salamana kirkkaalta taivaalta, että hei - päätä voi pitää pystyssä ja katsoa muutakin kuin asfalttia! Että ei tarvitse olla erityistä syytä katsoa ylös, vaan pää voi olla pystyssä ihan perusasentona. Muistan tilanteen kuin eilisen päivän: kuinka kevään auringonpaiste oli kultainen ja ilma pehmeän lämmin, kuinka ruusupensaiden alla oli lunta, kuinka taivas oli yhtäkkiä avara ja sininen, ja ihmettelin, miksi niin päättäväisesti aina tuijotin harmaaseen asfalttiin. Siitä päivästä aloin muistutella itseäni katsomaan ylös eikä alas.

Väsymys ja tarkkaamattomuus tuntuvat minulla olevan kovin sidonnaisia syömiseen ja ruokaan; toki ne ovat muillakin, mutta elimistöni tuntuu olevan jotenkin superherkkä kalorimäärän ja hiilihydraattimäärän ja ties minkä suhteen. (Tämä vastaakin asiaa kysyneelle nimimerkki D:lle :) Syy on juurikin se ongelma, jonka vuoksi olin sairaalahoidossa vauvana: vatsan alueen ongelmat ja ne korjanneet leikkaukset tekevät ruoansulatuksesta keskimääräistä vaikeampaa, mikä käyttää sitä alitajuista kapasiteettia.

27.3.07

Provigil-raportti, osa 2

En ottanut sitten arkena Provigilia, koska en uskaltanut riskeerata sellaista pöhnää lasten kanssa kolmisin ollessani. Nyt lauantaina aloitin sitten yhdellä kokonaisella pillerillä. Se ei auttanut, ja otin toisen. Sitten ei enää nukuttanut, mutta piristävä vaikutus oli todella toisenlainen kuin dexeillä: pää oli pumpulissa ja keskittyminen oli todella vaikeaa.

Hmm, ilmeisesti vialla on siis muutakin kuin väsymys. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia...?

18.3.07

Ensimmäinen Provigil-päivä

Tänä aamuna otin sitten ensimmäinen Provigilin. Aloitin varovasti puolikkaalla pillerillä. Kun alkoi nukuttamaan niin maan peevelisti, otin sen toisen puolikkaan. Nukutti yhä enemmän. Ikinä en ole ollut niin lähellä nukahtamista suihkussa seisoessani kuin tänä aamuna. Koko pää tuntui pumpulisen sekavalta ja oli kuin aivot olisivat koko ajan hakeneet sitä "nukahtamispulssia" vastalauseistani huolimatta ("Mä seison! Nyt on päivä! En tahdo nukkua! Jos nukahdan niin kaadun!").

Kävin torkuillakin, mutta nukahtamisesta ei ollut minkäänlaista apua. Vähän ennen puoltapäivää annoin periksi ja otin kolme Dexedrineä, ja vähitellen sumu alkoi hälvetä. Lopullisesti piristyin vasta, kun otin kaksi dexeä lisää iltapäivällä ennen visiittiä appivanhempien luo.

Huomenna ajattelin ottaa heti aamulla yhden Provigilin, jos ei auta niin toisen perään, ja jos sekään ei tepsi yhtään niin sitten unohdan koko moskan. Harmi vain, että se oli tosi tyyris lääkesatsi.

10.3.07

Väsymyksen teemaviikko

Nyt on tapetilla väsymys. Ensinnäkin olemme olleet kaikki flunssassa koko viikon ja lapset kränäävät yötä päivää - kirjaimellisesti: viimekin yönä Siiri heräsi kolmisen kertaa kiukuttelemaan. Lasten sänkyjen siirtäminen lastenhuoneeseen alkaa näyttää yhä houkuttelevammalta...

Myös Herra Neuron kanssa puhuttiin väsymyksestä. Hän totesi, että ilmeisesti päiväväsymys on minulla hyvin dominoiva oire. Kävimme läpi mahdollisia huonon yöunen syitä (siis muitakin kuin lapset) ja suljimme pois levottomat jalat ja uniapnean. Lopuksi hän määräsi minulle Dexedrinen lisäksi Provigiliä; sitä käytetään väsymyksen hoitoon esim. Parkinsonin taudin yhteydessä. Lääkäri totesi, että jos Provigil toimii minulla, niin stimulantit voidaan ehkä lopettaa kokonaan.

6.3.07

Tiuskea rakki

Edellisestä kirjoituksesta unohtui tietysti jotain. Hyvä vanhempi on kärsivällinen, minä taas äkkipikainen. Väsyneenä tiuskin lapsille tosi helposti, jos he "viivyttelevät" jonkin asian hoitamisessa. Kaikkihan tietävät, miten hyödyllistä se on, jos kolmivuotiaalle huutaa naama punaisena: "Laita nyt se haalari päälle, ennen kuin sisko ihan sulaa!!!!!!!!!!!!!!" Kun kolmivuotiaathan pukevat sillä tavalla, että jutellaan, laitetaan jalka haalarin lahkeeseen, jutellaan, laitetaan toinen jalka, leikitään ja hihitetään, laitetaan käsi, huomataan että unohtui käydä vessassa, otetaan haalari pois, käydään vessassa, laitetaan yksi jalka haalariin jne...

Mielialakin heittelee euforiasta synkkiin alhoihin, mikä ei anna lapsille kovin hyvää mallia itsehillintään. Tosin tähän dexet oikeasti taitavat auttaa, tai auttoivat, sillä tasaisempi tunne-elämä jatkui myös täysin lääkkettömänä aikana. Ne auttavat myös terveellisemmin kuin e-pillerit aikanaan; ne Wanhan Ajan Pillerit ("Näitä se sun äitiskin söi," heitti lääkäri ne määrätessään) tekivät minusta kyllä tasaisen, mutta masentuneen.

Kiitos muuten kommenteista! On rohkaisevaa tietää, että ei ole yksin :)

5.3.07

Addin kasvatushaasteet

Olen hyvästä vanhemmuudesta samaa mieltä kuin suurin osa "kunnon" vanhemmista ja varmaan myös asiantuntijoista. Hyvä vanhemmuus vaatii johdonmukaisuutta, reiluutta, kurinpitoa, kurinalaisuutta, luotettavuutta, kuuntelemista, itseluottamusta ja tilanteen tajua.

(Joko arvaatte, miksi hyvä vanhemmuus on addille haastavaa? :)

Se sekatyypin ADHD, joka minua riivaa, on osalle potilaista (kuten minulle) määritelmällisesti juuri sitä, että olen epäjohdonmukainen, laiska, ilman itsekuria, epäluotettava, empatiaan kykenemätön ja tilanteisiin sopeutumaton. Itseluottamus ja itsetunto kärsivät sitten siitä, että näitä juttuja ei hallitse.

On vaikeaa olla johdonmukainen, kun yön aikana ehtii unohtaa, mitkä säännöt loi edellisenä päivänä jossain tilanteessa. Esimerkiksi siinä, saako Siiri kekkuloida aamuisin ilman sukkia vai käsketäänkö kylmät varpaat sukkien sisään. Tai siinä, saako iltapalaa ottaa lisää. Tai saako saunassa paukuttaa saavia rumpuna ja kuinka paljon ja kuinka kovaa. Sitä ei kerta kaikkiaan muista.

On vaikeaa olla kuunteleva ja empaattinen ja omata tilanteen tajua, kun ei yksinkertaisesti ymmärrä muita ihmisiä.

On vaikeaa selittää lapsille, miksi on esimerkiksi mentävä treeneihin tai siivota, kun usein laistaa velvollisuuksistaan itsekin. On vaikeaa sekin, että käskee lapset siivoamaan, kun siitä seuraava tappelu ja jankuttaminen ovat niin vaivalloisia ettei sitä kukaan jaksa vaan mieluummin elää sotkussa.

On vaikeaa luottaa itseensä vanhempana, kun ei muista pestä lasten hampaita aamulla, on joskus meinannut laittaa esikoisensa pihalle ilman kenkiä, on unohdellut antaa välipalaa kunnes lapsi asiasta huomauttaa, lähtee säännöllisin väliajoin baanalle ilman kännykkää, avaimia tai rahoja, saati sitten varavaippaa ja ruokalappua, hävittänyt lasten neuvolakortit (nii-in, missähän ne mahtavat nytkin seikkailla...?), unohtanut lääkäriajat ja kampaajat ja vierailut ja ylipäätään kaiken muunkin ihan koko ajan.

Kyllä vanhemman ADHD on lapselle sekä psyykkinen että fyysinen riski!

4.3.07

Päälääkärille

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sain lopultakin tilattua ajan Herra Neurolle Dexedrine-reseptin uusimista varten. Homma on roikkunut tehtävälistalla jo ainakin viisi kuukautta, siitä lähtien, kun hain apteekista viimeisen lastin lääkkeitä. Onneksi Herra Neuron vastaanotolle pääsee hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

Miksi sitten viivytellä, jos kerran tietää, että pitäisi? Paitsi tietysti sitä, että addin nyt on yleensäkin vaikeaa saada mitään aikaan... Tässä tapauksessa soppaa hämmentää vielä muutama yksityiskohta.
  • En ole ihan vakuuttunut, että tämä on mitään puhdasta ADHD:ta. Jos sellaista on edes olemassa. Ongelma tuntuu olevan ennemminkin siinä, että olen aina väsynyt. Kun syön lääkkeitä, olen pinnallisesti pirteä, mutta koska en lääkkeitä syödessä pysty nukkumaan, kytee väsymys jossain pinnan alla. Väsymystä helpottaa pipon löysääminen: kun en yritä niin kovasti kontrolloida kaikkea ja annan vaan mennä, niin olo helpottuu heti. Jos taas ongelma ei ole jatkuva väsymys, niin sitten se on todennäköisesti lapsuuden laitostumisen seuraus, missä tapauksessa pelkän yksittäisen oireen lääkitseminen voisi olla jopa haitallista.
  • Jos menen sinne selittämään, että Dexedrine hoitaa vain väsymyksen pois lyhyellä tähtäimellä, niin Herra Neuro ehdottaa lääkkeen vaihtamista. En jaksaisi nyt sopeutua uuteen lääkkeeseen, kun dexet kuitenkin auttavat hieman (no okei, paljonkin) ja on uusi perheenjäsen ja kaikkea.
  • En ole vakuuttunut Herra Neuron kyvystä ja kiinnostuksesta paneutua mihinkään ongelmaan aivoissani, mitä hän ei pysty selvästi rajaamaan ja lääkitsemään. Pahoittelen tätä epäluottamuslausetta, varsinkin jos sattumalta kyseinen herra lukee tätä blogia, mutta tosiasia on, että näen Herra Neurossa hyvin vanhan, eläkeputkea odottavan neurologin, jolle on oikeastaan ihan sama, millä potilaat haluavat päänsä ja elämänsä sekoittaa, koska hän luottaa siihen, että elämä kantaa kuitenkin. Mitään pitkällisiä tutkimuksia hän ei jaksa eikä viitsi enää hoitaa.
  • Mihin hitsiin minä laitan lapset lääkärireissun ajaksi? Sain nyt sovittua ajan iltapäivälle, joten toivottavasti Kalle ehtii töistä kotiin siihen mennessä.
Kallen palattua tällä viikolla töihin olen pääsääntöisesti ottanut aamulla kolme pilleriä ja kerran iltapäivällä kaksi lisää. Aamun lääkkeet kantavat minut toistaiseksi läpi koko päivän, mutta jos en ota niitä, olen väsymyksissäni erittäin huonotuulinen. Lääkkeet vaikuttavat parhaiten, jos ne ottaa ennen kuin ylipäätään alkaa tiuskia lapsiraukoille. Aina välillä tulee päiviä, jolloin kaikki päivän aikana otetut lääkkeet alkavat vaikuttaa kertaheitolla joskus myöhään iltapäivällä ja koko päivän kestänyt totaalinen kooma päättyy silmänräpäyksessä pirtsakkaan toimeliaisuuden puuskaan.

24.2.07

ADHD-konsertti

14.3. pidetään Jäähallissa "adhd-konsertti", sanoo ilmoitus Hesarissa. Mitähän siitäkin tulee. 9 artistia, joista 4 myöhästyy ja 2 unohtaa saapua paikalle. Loput 3 paikkaavat heitä; yksi epäonnistuu surkeasti, mutta kaksi vetää elämänsä keikan, jossa kaikki toimii ja soitto kulkee. Ikävää on vain se, että yleisö ei jaksa keskittyä esitykseen.

15.2.07

Raikas elämä

Nyt sen olen päättänyt: aloitan raikkaan elämän, johon ei kuulu alkoholia! Hoolista ei seuraa mitään hyvää. Seuraavana aamuna vain väsyttää ja vituttaa ja on huono olo, ja treenit menevät ihan pipariksi kun lihaskoordinaatio on mitä on ja tavallisimmatkin tekniikat pitää opetella uusiksi. Ja juhlan (juomisen) itsensä aikana se on todettu monesti, että osaan pitää hauskaa ja nolata itseni totaalisesti aivan selvinpäinkin.

Olen pitänyt lakkoja aiemmin; Siirin tuloon valmistautuessa pidin kokonaisen Synnittömän Syksyn ilman tupakkaa (silloin poltin satunnaisesti) ja alkoholia. (Seksistä sen sijaan en luopunut.) Synnitön Syksy loppui siihen, kun tarve siihen loppui. Eräänä päivänä tuli vain sellainen olo, että pastaaks tässä, ei ole syytä olla juomatta koska humalaa ei tee mieli. Nyt kuitenkin lopetan, kerrasta poikki, enkä palaa enää pullolle.

Päätös oli hieman vaikea tehdä juuri nyt, sillä pari päivää sitten ostimme juuri uuden punkkutötsän kaappiin. Nyt Kalle saa vain hörppiä sitä itsekseen, minä ostelen hedelmämehuja itselleni.

Piirrän kuvan raikkaasta elämästäni joskus kun kello ei ole näin paljon. Tarttee mennä petiin.