Dexen sivuvaikutukset

Luinpahan tässä taas dexedrinen sivuvaikutuksista. Wikipedia sanoo näin: "Possible adverse effects of dextroamphetamine include sleeplessness, reduced appetite, dependence, nervousness, restlessness, irritability, and euphoria that may be followed by fatigue and depression. There may be dryness of mouth, abdominal cramps, headache, dizziness, tremor, sweating, palpitations, increased or sometimes decreased blood pressure and altered libido." Minulla näistä on esiintynyt seuraavia:

• unettomuus (nii-in, kellohan on nytkin puoli kaksi aamulla)
• ruokahaluttomuus (tästä en kyllä ole ihan varma; siirryin dexeihin suoraan Concertasta, joka nälätti ihan sairaasti)
• lihastärinää vai mikä tuo suomenkielinen sana nyt onkaan (sitä on kyllä ollut aina)

Sen sijaan seuraavat ovat vähentyneet lääkkeen käytön myötä:

• suun kuivuminen (tarvitsen harvemmin huulirasvaa)
• hermostuneisuus ja levottomuus
• ärtyneisyys
• euforia, jota seuraa väsymys ja masentuminen
• suolistokrampit
• päänsäryt ja huimaus (tosin nämä ovat minulla osin psykosomaattisia anyway)
  

Sukupuolisesta halusta en tiedä, en pidä kirjaa sekstailuista. Sitä paitsi olemme taaperon vanhempia, seksiä tapahtuu silloin harvoin kun on tilaisuus... ;)

Kuulostaako tutulta

Luin juuri pienen artikkelin tarkkaavaisuuden vaikeuksista oppimishäiriöiden syynä. Hmm. Koko teksti pätee minuun tismalleen - paitsi aivan viimeinen kappale, jossa puhutaan kuulohäiriöiden vaikutuksesta kieleen. On se outoa. Minulla on todellakin vaikeuksia eritellä kuulemaani, varsinkin kielellistä materiaalia ja varsinkin häiriöllisessä ympäristössä (en ole pitkään aikaan suostunut lähtemään esim. tanssipaikkoihin jos pitäisi jutella eikä ainoastaan tanssia, koska en kerta kaikkiaan musiikin jumputtaessa kuule, mitä toinen sanoo, en ollenkaan; eikä musiikin tarvitse olla kuin "normaalin taustamusiikin" tasolla). Sen sijaan näköhavainnot ovat aina jäsentyneet todella sujuvasti ja liikeradat ja kuviot ovat olleet ihan selvää pässinlihaa. (Jos tuo kuulostaa oudolta sellaisen ihmisen sanomana, joka ei osaa tähdätä ja joka törmäilee ovenkarmeihin, niin muistakaa, että se on se tarkkaavaisuus, ihmiset, se tarkkaavaisuus - ovenkarmeja on nähty jo monta samanlaista yksilöä...) Olen sitä mieltä, että ongelmani on kuuloaistiin liittyvä sensorisen integraation häiriö. MUTTA: miten hitsissä minä sitten olen kielellisesti lahjakas, jopa siinä määrin, että kirjoitettu kieli on primäärinen kommunikointitapani?!?

Ei jaksa.

On ollut kirjoittelussa pitkä tauko, mutta en jaksa nyt paneutua. Äitini on sairaalassa, ja monet muutkin asiat ovat menneet päin puuta itsellä ja ystävillä. Olen vittuuntunut ja stressaantunut ja olo on niin toivoton, että vittuuntuminen ja stressikään eivät oikeastaan tunnu miltään vaan vain samalta harmaalta selviytymiseltä.

Sen verran jaksan sanoa, että olen yrittänyt vähentää lääkitystä. Olen myös ottanut taas niitä eye-Q -kirunaaliöljykapseleita, joista jotkut addit ovat saaneet apua. Viime kerralla eivät auttaneet, nyt popsin niitä puhtaasti plasebovaikutuksen vuoksi, tai saadakseni purkin pois ajelehtimsta vessan kaapista, tai jotain. Ei väliä. Vähäisemmän lääkityksen vaikutukset ovat olleet osin hieman yllättäviä, osin aivan ennustettavissa:

• aivot heräävät eloon ja päässä vipeltää ideoita, juonenpätkiä ja metaforia
  
• olen kömpelömpi
• väsyttää hitosti ja aivot menevät päivälevolle aina puoliltapäivin ja puoli viideltä
• mieliala heittelee kuin se Lintsin pari vuotta vanha heittelylaite; yleensä kaikki ärsyttää
  

Pakko kai se on ottaa niitä lääkkeitä. En haluaisi enää sitä tyhjää lehmämäistä oloa, mutta en minä voi jatkuvasti tytöllekään tiuskia ja nukahdella kesken lukemisen. Ja pitää jaksaa ravata siellä sairaalassakin. Mitä vitun väliä sen nyt edes on, ihmeen angstia mäkin jaksan ylläpitää yksistä pillereistä.

(Anteeksi kielenkäyttö.)

Kumpi mahtaisi olla pahempi: että saisin tähän postaukseen miljoona vastausta tyyliin "kyllä se siitä, tsemppiä vaan, muista huolehtia ittestäs" - vai se, että en saisi? En tiedä. En jaksa nyt olla edes ystävällinen, ja symppisvastauksiin on pakko vastata ja kiittää. Toisaalta jos kukaan ei vastaa, niin se tarkoittaa, että kukaan ei lue tätä blogia. Paitsi ehkä Stiina, velvollisuudentunnosta, kun tuli minulle sanoneeksi: "Tottakai luen Addinaista!"

No niin, ja Siiri kutsuu. Johan se nukkuikin tunnin.

Pitää lopettaa...

Eilinen oli todella hyvä päivä. Paitsi, että se oli vapaapäivä, se oli myös ensimmäinen päivä hyvin pitkään aikaan jolloin aivoni tuntuivat heräävän taas luomaan. Syynä tähän oli todennäköisesti se, että olen ollut todella vähillä lääkkeillä monta päivää: perjantaina otin yhteensä neljä; lauantaina otin vain aamun kaksi pilleriä, loput unohtuivat; ja sunnuntaina otin yhden aamulla, yhden keskipäivällä ja yhden neljän aikaan kävelylle lähtiessä.

Aloitin tämän aamun sitten kahdella tabulla, mutta vain siksi, että täytyy tehdä töitä. Yritän ottaa puoliltapäivin vain yhden. Torkun sitten vaikka pienet unet, jos muu ei auta.

Se heräämisen tunne oli nimittäin ihana. Toki siihen vaikuttivat myös pitkät fiktioaiheiset keskustelut Stiinan kanssa [vilkutus], äidin tuomat valokuvat Eräästä Tietystä Paikasta ja molempiin liittyvät surffailut netissä illalla, jotka stimuloivat aivonystyjä kehittelemään kohtauksia erilaisiin maisemiin. Mutta: olisinko alkanut niitä pohtia, jos olisin ollut enemmän doupattu?

On siinä se miinuspuoli, että sosiaalinen elämä ei sitten ehkä ole yhtä... yhtä... öö, sujuvaa? Unohdin nimittäin kunnolla kiittää äitiä kuvista tai edes näyttää ilahtuneelta ja kiinnostuneelta, koska tutkailin kuvia niin hartaasti ja sitten säntäsin suoraan hellan ääreen poistamaan uunista unohtunutta lantturuokaa.

Ei osaa lopettaa

Eilen piti olla saamatta aikaan mitään ja olla istumatta koneella yhtään. Ei onnistunut, sillä illalla laitoin koneen päälle täyttääkseni yhden Kela-paperin ja juutuin sitten siihen prosessoimaan appivanhempien juhlistaan lähettämiä kuvia. Onneksi en sitten jatkanut millään kirjoitushommalla vaan pääsin kuitenkin nukkumaan jo ennen puoli yhtä ja nukahdinkin hyvin, mielenkiintoiset juonikuviot päässä laukaten.

Rahoituskriisipäivitys

Löysimmekin sitten varoja, jotka olimme melkein unohtaneet ja joiden turvin selviämme rahoituskriisistämme. Ne oli kyllä tarkoitettu tulevaisuutta varten - olimme ajatelleet ehkä muuttavamme joskus Englantiin tai ostavamme toisenlaisen asunnon - mutta minkäs sille voi, valtio vaatii.

Äh, musta on tulossa ihan kapitalisti :(

Addilta on lääkkeet loppu

Kävin tänään apteekissa hakemassa toiseksi viimeisen lastin Dexejä, ja nyt pitäisi sitten varata aikaa neurologille joko reseptin uusimiseksi tai mitäikinä. Olen miettinyt, josko kannattaisi käydä jollain toisella päälääkärillä; nimittäin ehkä minulla ei olekaan puhdas ADHD vaan institutionaalistumissyndrooma. Ja ehkä minulla on muitakin ongelmia.

Tai ehkä en halua lääkettä...! Pitäisiköhän kokeilla luomuilua viikko, pari, tai kolme? Ihan kunnollinen aika, jolloin voisi joko opetella, oikeasti opetella ihan treenaamalla, kokonaan luomuksi (osittainen lääkkeiden käyttö ei onnistune) taikka muistuttaa itseään, mitä varten ne lääkkeet ovat ja miksi maksan niistä kympin kuussa. (EDIT - en ihan siis 60 euroa kuussa, kuten tässä aikaisemmin väitettiin! :)

Vai kävisikö se apteekkireissu muistutukseksi lääkkeiden tarpeellisuudesta? Lähdin nimittäin yhden (viimeisen) pillerin voimalla aamulla matkaan. Ratin takana meditoidessani unohdin kääntyä oikeasta risteyksestä, minkä vuoksi matkaan suttaantui tuplasti aikaa. Apteekissa istuin niin koomassa, että säpsähdin pari kertaa tarkistamaan, ettei vuoroni ollut tullut ja mennyt sitä vuoronumeromasiinaa tuijottaessani. Kun numeroni sitten ponnahti ruutuun, ponnahdin minäkin ylös Kela-kortti kourassa. Kävellessäni tiskille käännyin melkein takaisin, koska tulin ajatelleeksi: "Missä Kela-kortti? Miksi mulla on kädessä ajokortti?" Katsoin korttia tarkemmin ja jatkoin matkaa. Nyökkäsin päivää farmaseutille ja vedin tuolia lähemmäs pöytää parempaan asentoon. Raskas rautajalkainen tuoli päästi helvetillisen symbaaliäänen asettuessaan uudelle paikalleen. "Ups," totesin nolona farmaseutille. "Pitäisi saada uusi annos lääkettä, Dexedrinestä olisi kysymys..." Tässä vaiheessa Kela-korttini singahti sormistani suoraan farmaseutin näppäimistölle. Katsoimme sitä molemmat hämmästyneenä. "Ups," sanoin taas. Farmaseutti nosti kortin enempiä kommentoimatta ja naputteli hetuni koneeseen...

Ei pitäisi kehuskella olevansa hyväosainen

Postilaatikosta kolahti ennakkoverolippu vuodelle 2006, eli tämän vuoden loppupuoliskolle. Se sisälsi maksulaput kolmelle kuukaudelle, à n. 2500 euroa.

Aikani hyperventiloituani soitin verotoimistoon. Siellä todettiin, että parinkymmenen tuhannen euron ansiotulot on aiheettomasti arvioitu mukaan tälle vuodelle. No hyvä, se selittää ja poistaa hyvässä lykyssä puolet. Toteutuneet tulotkaan eivät ole ennakoitujen suuruisia, vaan niistäkin putoaa kolmannes pois. Okei.

Syy siihen, miksi itkin puhelun jälkeen, on että tämäkään ei riitä. Budjettimme loppuvuodelle on juuri ja juuri tasapainossa, siis niin juuri ja juuri ettei se kestä mitään ylimääräistä, eikä turvamarginaalia ole. Lainaa ollaan jo harkittu mätkyjen maksamista varten, jotta sairauksien tms. sattuessa emme olisi ihan tyhjän päällä. Vaikka lisämaksettavaa siis tulisi vain 1000 euroa/kk, se vie silti pohjan taloudelta.

Miten on mahdollista, että tuloihin perustuvat verot ovat sellaisia, ettei ihminen niitä pysty tuloillaan maksamaan? Puhelimessa verotoimiston virkailija kutsui alkuvuoden ennakkoverojani "todella pieniksi" - minusta ne olivat siinä määrin kohtuulliset ja hyvässä suhteessa tuloihin, että en edes kyseenalaistanut niitä. Eli käteen jäi sen verran rahaa kuin mielestäni kyseisestä työpanoksesta pitikin. Ja jos suurentaisin työpanosta, verotkin suurenisivat. Voin maksaa veroni vain tekemällä vielä enemmän työtä, joka taas johtaa seuraavana vuonna suurempiin veroihin, ja niin edelleen.

Näköjään yrittäjän osa on aivan kestämätön. Toisaalta ADHD:ni vuoksi (tai laiskuuteni tai minkäikinä) en voi tehdä palkkatyötäkään.

Mitään en voi tehdä. En edes itsaria.

Yksi mielenterveys kiitos. Maksan Visalla.

ADHD on kallista lystiä. Neurologi veloittaa parisataa (?) euroa per käynti ja Dexedrinet maksavat monta kymppiä kuussa. Minä olen kuitenkin onnekas: vaikka oireeni ovat (ilmeisesti) kohtalaisen voimakkaat, elämäni on kohtalaisen kunnossa ja Kalle ja minä ansaitsemme sen verran, että rahat riittävät toimintakunnon ylläpitämiseen tässäkin asiassa. Mutta entäpä ne, jotka eivät pysty skarppaamaan tämänkään vertaa, joilla ei ole yhtä ihanaa, lähes täyspäistä ;) puolisoa ja joiden elämä on AD(H)D:n takia sekaisin?!? Hehän sitä apua vasta tarvitsevatkin, mutta heillä ei useinkaan ole mahdollisuuksia sitä hankkia.

AD(H)D-diagnoosin saaminen vaatii ponnistelua, aikaa ja rahaa; näiden keskinäinen painoarvo voi vaihdella, mutta kaikkia kolmea tarvitaan. Addeilta usein puuttuu taito ponnistella pitkällä aikavälillä, ja annamme periksi ensimmäisen seinän noustessa pystyyn.

Lääkkeiden vaikutus

ADHD-Aikuisten forumia lukiessa saa mielikuvan, että lääkkeet vaikuttavat todella yksilöllisesti, riippuen paitsi tietysti lääkkeestä, myös lääkittävästä. Tämä kuvaus pätee siis ainoastaan minuun itseeni.

Minulla vaikutus tuntuu pirteysasteessa. Ennen lääkkeitä minua nukutti joka päivä oikeastaan klo 12-21, jonka jälkeen kätevästi piristyin. Säännölliset elämäntavat Siirin tultua (no, yöheräämisiä lukuunottamatta...) saivat nukkumisrutiinit tolalleen, mutta vastoin odotuksia sillä ei ollut vaikutusta päivän aikana tuntemaani pöhnäisyyteen. Piristyminen puolestaan tuo seuraavanlaisia vaikutuksia:

• Pystyn pysymään hereillä koko päivän tarvitsematta torkahtaa 12.00 ja 17.00.
• Olen paljon paremmalla tuulella ja kärsivällisempi.
• Muistan asioita hieman paremmin. (Paino sanalla hieman.)
• En ajattele koko ajan asioita, jotka eivät liity elettyyn hetkeen (*).
• On helpompi siirtyä tehtävästä ja asiasta toiseen, joten saan enemmän tehtyä.
• On helpompi keskittyä asioihin pitkäjänteisemmin.
• En puhu mitä sylki suuhun tuo ihan niin pahasti.
• Pystyn kuuntelemaan puhetta paremmin.
  
• Ei ole negatiivisia pakkoajatuksia (*).
  

(*) Mielessäni eivät pyöri jatkuvasti menneet ja mahdolliset keskustelut, mielikuvitusihmiset, korkealentoiset tulevaisuudensuunnitelmat liittyen esim. sisustukseen tai perheen aktiviteetteihin, mahdolliset katastrofit, kuolemat sun muut, tai abstraktit teoriat maailman mekanismeista. Toisaalta tämä on hyvä, sillä tästä(kin) ajatusmassasta 90% oli paskaa, ja esim. pakkoajatukset olivat oikeasti vahingollisia. Toisaalta sen 10%:n menettäminen harmittaa, sillä tunnen oloni usein latteaksi ja tyhmäksi, vähemmän luovaksi ja älykkääksi. Se ei todennäköisesti pidä oikeasti paikkaansa, mutta siltä se tuntuu.

Mihin lääkkeet eivät minulla vaikuta:

• Kömpelyys ja kehonhallinta ovat ennallaan, kaikki kimpoilee yhä käsistä ja törmäilen seiniin.
• Säheltäminen ja päättämättömyys vaivaavat yhä arkiasioissa; vaihdan esimerkiksi vaatteita monta kertaa päivässä.
• Kuuloaistin häiriö vaivaa yhä, enkä pysty seuraamaan keskustelua, jos taustameteliä on liikaa.
  
• Keskittymisen "mikrohäiriöitä" on yhä, eli huomioni siirtyy helposti yhdestä asiasta toiseen (kuitenkin lääkkeet auttavat pakottamaan itseni keskittymään).
  

Vastoin odotuksia, lääkkeiden vaikutus alkoi ensimmäisen potkun jälkeen tuntumaan kunnolla vasta pidemmän (kuukausien) käytön jälkeen. Olen tosin vähitellen lisännytkin lääkitystä ja ehkä se on vasta nyt lähellä oikeaa tasoa. Nimenomaan kroonisen väsymyksen toissijaiset vaikutukset poistuivat myöhemmin, vaikka väsymyksen tunne itsessään haihtui heti.

Tiutau tiutau

Tämä on sitten pohjat: en nukkunut yhtään koko viime yönä. Puoli kahdesta kuuteen vuoroon tein töitä ja vuoroon leikin Sketchupilla tai latailin tuubeja. Tulee pitkä päivä...

Kukkuu

Hei. Minä tässä. Kello on varttia yli yksi aamuyöllä eikä unesta jälkeäkään. Vuoteeseen mennessä vielä nukutti. Hyvää yötä Kallelleni sanoessa vielä nukutti. Viisi minuuttia sen jälkeen olinkin täysin hereillä, samoin kuin joka yö viimeisen 2-3 viikon aikana. Saan yleensä unta joskus kahden, kolmen aikaan, ja seitsemän aikaan on pakko jo herätä - ja tämä unimäärä ei todellakaan riitä.

Tänä yönä sitten ylös, koska minulla on parempaakin tekemistä kuin maata tyhjän panttina sängyssä: voin esimerkiksi tehdä töitä. (Ja teenkin ihan just kohta.)

Otanko liikaa lääkettä? Liian vähän? Pitäisikö hankkia parempi vuodevarustus tämän selkäsärkyä aiheuttavan patjan ja niskasärkyä aiheuttavan tyynyn sijaan?

Uusi ulkomuoto

Hii, hyrisen tyytyväisyydestä kun katselen uutta hienoa blogiani!