Vaihteeksi hyviä treeniuutisia

Olin tänään salilla koko päivän kestävällä kurssilla. Eräs miespuolinen treenikaveri meni vähän ennen lounastaukoa aivan lukkoon. Hän alkoi hätäillä ja hosua, tajusi sen itse ja hermostui, mutta ei saanut hidastettua; mikään ei toiminut, mikään ei mennyt perille, hän ei osannut enää ajatella eikä edes suorittaa äsken helposti osaamiaan liikkeitä.

Katsoessani häntä sain valaistuksen: minusta ei tuntunut lainkaan sellaiselta. Joka ikisellä tähänastisella viikonloppukurssilla olen ollut aivan yhtä hyödytön, samanlaisten tuntemusten vuoksi, sen tunnin ennen lounasta ja lähes koko iltapäivän - kuuden tunnin kurssista vain kaksi ensimmäistä tuntia ovat siis olleet hyödyllisiä. Mutta nyt, lääkittynä, ei ollut mitään ongelmia keskittyä ja tehdä kuten käskettiin; olin myös varovainen, pystyin liikkumaan hitaasti ja ajattelemaan taktisesti. YES! Ja toinenkin YES!: opettaja oli myös huomannut, että suoritukseni oli parempi.

Tuntuuko terveistä tältä?

Käväisimme Siirin kanssa päiväseltään Turussa ystävää ja ystävän ihanaa lasta tapaamassa. Reissusta opin parikin asiaa:

• Kahden puolitoistatuntisen ajomatkan välille on jäätävä enemmän aikaa liikkua kuin neljä tuntia.
• Jos ratissa alkaa nukuttaa, asennon vaihtaminen ja raajojen epämääräinen heilutteleminen auttaa.
  

Jouduin douppaamaan itseni hereille - ennen kuin lähdin ajamaan, otin yhden ylimääräisen lääkkeen, ja ajon aikana toisen kun meinasin väkisin vaipua torkuille. Silti vain liikkuminen auttoi.

Olin niin koomassa, että ylimääräisistä napeista huolimatta pääni oli ajon aikana aivan tyhjä - en ajatellut juuri mitään muuta kuin kuluvaa hetkeä ja liikenteen seuraaminen tuntui olevan tarpeeksi. Mutta... mutta... onko se sittenkin normaalia? Tiedän, että on olemassa ihmisiä, joille tällainen olotila on se tavallinen - vain oleminen, ilman ihmeempää ajattelemista, suunnittelemista, kuvittelemista tai mitään, vain hetkessä eläminen; mutta onko tämä ehkä sittenkin se, miltä taviksista yleensä tuntuu?

Ota lääkettä, se paranee kyllä

Olen kyllä tiennyt "aina", että minulla on taipumus internalisoida kokemuksia, tulkita vastoinkäymiset viaksi itsessäni. Noh, sitä se meikäläisen kaltainen elämä teettää. Kun minua kiusattiin, se johtui siitä, että olin sairas ja (heidän sitä tietämättään) epämuodostunut. Kun minua satutettiin, se johtui siitä, että olin sairas ja epämuodostunut ja tarvitsin hoitotoimenpiteitä. Ja niin edelleen. Silloinkin, kun jotain kivaa tapahtui, se johtui sairaudestani: kun sain maata sairaalassa kuukauden lukien kirjoja, se johtui sairaudestani ja epämuodostumisistani.

ADHD antoi internalisoinnilleni aivan uuden ulottuvuuden. Kun olen kömpelö, se johtuu sairaudestani. Kun unohdan, se johtuu sairaudestani. Kun mokailen tai en tajua tai en jaksa tai en kykene samaan kuin muut, se johtuu sairaudestani.

Tänään tajusin, mikä kuvassa on vääristynyttä: ei kaikki maailmassa voi johtua siitä, että olen viallinen! En minä voi olla ainoa viallinen asia maailmassa. Muissakin ihmisissä voi olla vikaa. Maailmassa voi olla vikaa.

Toinenkin asia on kuvassa vääristynyt: viat voi parantaa! Toki ehjä astia on parempi kuin paikattu astia, mutta toisin kuin rikkinäinen, paikattu astia on vielä käyttökelpoinen.

Olen tähän asti yrittänyt muuttaa vain itseäni, ja ihmettelen, kun mikään ei tunnu riittävän, mikään ei tunnu tekevän elämästäni sitä mutkatonta auvoa, jollaiseksi kuvittelen muiden ihmisten elämät. (Ei kun ihan totta! Kertokaa minulle vaikka mitä kauheuksia itsestänne ja elämästämme, ja minä näen ne silti loistokkaampina, helpompina ja enemmän elämisen arvoisina kuin omani.) Ensinnäkin en minäkään muovaudu ihan mihin muotoon tahansa, esimerkiksi pinkkiä röyhelötyynyä ei minusta saa tekemälläkään. Toisekseen jos minä ja toinen ihminen taikka ulkomaailma hankaamme ikävästi toisiamme vasten, ei se aina johdu viasta minussa vaan joskus se on vika toisessa ihmisessä tai ulkomaailmassa, ja joskus se ei ole vika kenessäkään vaan vain yhteensopimattomuus.

Kannattaako minun siis ottaa lääkettä, jos elämäni ei ole yhteensopiva ympäröivän todellisuuden kanssa? Ja kannattaako minun olla ottamatta lääkettä, jos se tekee elämäni riippakivistä tukirakenteita?

Lääkkeet on kivoja

Tänään oli taas aivan täydellisen seis päivä. Aamulääkkeen otto myöhästyi tunnilla - ehkä se oli syynä siihen, että pää oli täynnä pumpulia koko aamupäivän. Kiertelimme kaupoilla koko perhe ja olin taas aivan koomassa. Onneksi ruoan jälkeen otetut lääkkeet tepsivät paremmin ja piristyin niin, että pystyin jopa ajamaan kotiin pirteänä. (Ennen lääkkeellistä elämääni Kalle joutui poikkeuksetta ajamaan iltapäivisin, koska meinasin nukahtaa rattiin.)

Toisaalta elämässä on tapahtunut nyt niin paljon kaikkea (kivaa kylläkin), että elämänmuutokset saattavat viedä aivoilta energiaa, jonka ne normaalisti käyttäisivät jokapäiväisen elämän ylläpitoon.

Auvoinen A-nainen

En olisi vuosi sitten millään uskonut, että minä olisin säännönmukaisesti tasaisempi ja jaksaisin Siirin kanssa paremmin kuin Kalle. Hän stressaa ja räjähtää tytölle nykyään (minun mielestäni) aivan mitättömistä asioista, aivan kuin perheemme onnellisuus riippuisi siitä, kaatuuko Siirin maito pöydälle tai peseekö tyttö sohvaa tiskirätillä. Kun eihän se tyttö tahallaan yleensä maitoa kaada (ja vaikka kaataisikin, niin hui, sitten torutaan ja pyyhitään) ja sohvankin puhdistus oli aito erehdys kun äiti ei muistanut sanoa, että pyyhi rätillä sitten vain kovia asioita. Tämä siis naiselta, joka vielä äskettäin veti pultteja ja räiski ja vaipui alhoon pienimmänkin vastoinkäymisen seurauksena.

Taas on töitä, ja sen lisäksi en ole saanut nukuttua kunnolla moneen yöhön. Jätin eilen pillerimäärän neljään; se tuntui auttavan.

Oli kivaa

Siiri rakasti aamun aloitusta saadessaan synttärilaulun ja kaksi pientä prinsessa-aiheista pakettia, joista toinen sisälsi alushousuja. Onneksi nukenvaunut tulivat jo lauantaina, sillä nyt Siiri pystyi keskittymään näihin fyysisesti pienempiin iloihin eikä mennyt ylikierroksille. Katsokaas, on siitä jotain hyötyä, että äiti on addi - osaa ennakoida, mikä saa lapsen overloadiin. Jos muistaa...

Unohdin ottaa lääkkeet iltapäivällä, mutta siitä huolimatta kestin sukulaisia varsin hyvin. Ehkä se johtui niiden rajallisesta määrästä ja nuoresta keski-iästä.

(Tämän päivän A-taidepläjäykseen tulikin aika karmea pieni tarina. Faktoidina mainittakoon, että kaikki kuvani ovat tarinoita, ellei muuten niin omassa päässäni.)

Lääkityksen tämänhetkinen tila

Nykyisin otan aika tasaisesti viisi Dexeä päivässä, kolme aamulla ja kaksi keskipäivällä. Jos kolmen, neljän aikaan alkaa aivan vietävästi nukuttamaan tai tuntuu olevan seis, otan vielä yhden buusteriksi. Kuukautisten aikana tarvitsin ylimääräistä buusteria myös keskipäivällä. Yritän päästä irti liian helposti tavaksi tulleesta buusterinapista, jotta toleranssi ei kasvaisi. (Mainitsinko, että addiktoidun asioihin helposti?)

Ei jaksa, ei jaksa...

Huomenna on Siirin kolmas syntymäpäivä.

Kolme vuotta sitten olimme juuri keskellä muuttorumbaa.

Kaksi vuotta sitten suku juhli.

Vuosi sitten juhlivat suku, ystävät ja naapurit.

Tänä vuonna tiedossa on hieman ex tempore kokoontuminen - olimme ajatelleet, että näin viikolla vain mummo pistäytyisi ja kummit ja muut sitten ensi viikonloppuna, mutta kummeille ei sopinutkaan ja huomenna onkin sitten kunnon juhlat. Pitäisi siivota, valmistella kakun leipomista, paketoida loput lahjat (nukenvaunut Siiri sai itse valita ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä jo lauantaista lähtien) ja stressata. Ei jaksa. On kuuma. Tarjoamme virvokkeita, kakkua, kahvia, ja ostettuja naposteltavia. Jos ei kelpaa suvulle ja kummeille, niin lähteköön pois. Siiriä tänne tullaan juhlimaan, ja Siiri itse tykkää kakusta, rusinoista, kekseistä, limusta ja muusta siitä tarjottavasta.

Ajattelin tehdä kolmosen muotoisen kakun. Prinsessakakku tulee sitten kaverisynttäreille :)

Päivän huumoripläjäys

AD/HD-Aikuisten sivuilta luettua:

Olemme valitettavasti joutuneet lopettamaan paitojen myynnin suoraan nettisivuiltamme Japapaino Oy:n pyynnöstä.

Syy paitamyynnin peruuttamiseen oli jatkuvat aiheettomat tilaukset eli tilattuja paitoja ei koskaan maksettukkaan.

Kun nyt keksisin tähän sopivan loppuheiton. "Sitä saa mitä tilaa" ei taida nyt toimia :D Tarinan opetus: Ei Ne Saa Aikaan Kuitenkaan.

Mistä haluatte tietää?

Olen tässä pohtinut, että minun addielämäni ei ole niin hohdokasta, että se jaksaisi kiinnostaa ystäviäni (ei RL-ystäviä eikä WWW-ystäviä), ja siksi pitäisi kehittää jutunjuurta tähän blogiin. Asioita, mistä olen ajatellut blogata, ovat mm.

• Miltä se tuntuu, kun ei tajua ihmisiä - ja tuntevatko ei-additkin tällaista
• Miksi on niin helppo ja helpottava addiktoitua
• Säännöllinen, vastuullinen rutiinielämä ja sen vaikeus
• Raha (ei ole varaa v. ei ole rahaa)
• ...ja sitten voisin selata AD/HD-Aikuisten nettitestistä oireita ja kertoa, miten ne omassa elämässäni näkyvät.
  

Onko jotain, mitä te, rakkaat lukijani, haluaisitte kysyä minulta? :)

(PS - En tiennytkään, että tämä on ADHD-oire, mutta siellä se nettitestissä vaan on: " Sitä hitaammin vireystaso nousee, mitä pidempään nukkuu." Eikö tää nyt ole ihan tavallista?!?)

On jo parempi olo

Kiitos osanotoistanne. Alkuviikon hulinat taisivat kiskoa päälle kunnon stressit. Onneksi loppuviikon hulinat veivät ajatukset muualle, enkä ole oikein ehtinyt surkutella itseäni :)

On ihana ilma. Sen kunniaksi A-taidekuva.

Joo mä haluun kuolla taas

Jo jonkin aikaa olen kärsinyt huonon itsetunnon ajasta. En ole koskaan ollut kaunis, mutta aina välillä minusta on tuntunut, että asiat voisivat olla huonomminkin. Viimeinen kuukausi on ollut spiraali alas siihen tunteeseen, että naamani on nätisti sanottuna oudonnäköinen ja liian pieni kroppaani, ja kroppa taas on aivan väärän muotoinen. Sitä luulisi, että 174cm/66kg näyttäisi hyvältä, mutta ikävä kyllä puolet niistä kiloista sijoittuvat minulla lantiolle, kun taas pää on sellainen pieni, harvan haituvan peittämä pähkinä tuossa päärynän päällä. Kolmannes kiloista taas sijaitsee "kätevästi" tisseissä, mikä on muuten kiva, paitsi että oletteko itse yrittäneet etsiä 70F-kokoisia liivejä pääkaupunkiseudulta?

Lisäksi olen haropää addi, psyykkisesti sairas amfetamiiniaddikti jonka elämänhallinta on lähellä nollatasoa. Olen tunnekylmä, epäempaattinen (testatusti!) äiti lapsiraukalleni. Olen tuhlaavainen, marmattava, valittava, seinille kiipeilevä, tyytymätön vaimo miesraukalleni.

Nyt minun on mentävä hakemaan Siiri puistosta, jossa hän on mummonsa kanssa, ja tunnustettava, että äiti mokasi taas kirjoittaessaan kampaaja-ajan muistiin, että aika onkin vasta yhdeltä, ja Siirin on tultava mukaan kampaajalle. Ja Siiri katsoo minua taas Sillä Tavalla ja menee ihan hiljaiseksi eikä usko, kun vakuutan, että ei se haittaa, vaikka äiti unohtelee, sillä tyttö aivan selvästi miettii pienessä päässään, unohtaako äiti hänetkin joskus.

Päivän A-saavutukset

Jaahas, se on sitten listan paikka:

• Aamuinen lähtö salille kesti n. tunnin, kun etsiskelin vuoroon jokaista mukaanlähtevää esinettä, joitakin niistä kahdesti.
  Quote: "Niin ne avaimet jäi keittiöön. Okei, nyt mennään. Hei otinko mä lompakon? Joo on se täällä. Eiku, otetaankin ne toiset varavaatteet mukaan, pikku hetki. No niin, onko nyt kaikki: kännykkälompakkoavaimet... avaimet? Avaimet? Ei voi olla totta, mihin mä ne laitoin? ... Löyty, ne on jo kassissa!"
  
• Salilla tuli mieleen eräs tosi hyvä kysymys/teoria, mutta unohdin sen, koska en tullut kirjoittaneeksi sitä muistiin.
  Quote: "Liittyköhän se varoasentoihin? Mitä mä tein silloin? Mitä mä ylipäätään olen tänään tehnyt?"
• Salilta lähtiessä otin ensin lääkkeet ja katsoin vasta sitten kelloa. Otin lääkkeet kaksi tuntia liian aikaisin.
  Quote: "Kaikki ajaa niin hitaasti - vai ajankohan mä jotenkin lujaa? Nääh. Mut se juttu sen yhden meidän pihan äidin kanssa on siks niin ärsyttävä, et se vaan ei tykkää musta. Tai niin no eihän ny kaikki voi pitää kaikista, ja enkä mä ees haluais et se pitää musta, mut se on vaan niin viddumaista ku se on niinku ihan voi dziisus ku mä tuun pihalle, ja mä oon niinku et mitä mä oon tehny taas, enkä mä oo tehnyt mitään...[yksinpuhelu jatkuu ad infinitum]"
  
• Kopioin tiedostoja väärin yhdestä kansiosta toiseen, minkä seurauksena jäi tekemättä osa työtä, mutta olen tehnyt turhaan toiseen kertaan jonkun toisen osuuden.
  Quote: "No, saitte samaan hintaan kahdet käännökset :D"
  
• Melkein unohdin antaa Siirille välipalaa.
  Quote: "Niin no voisinhan mä antaakin, onhan se välipala-aika [mennyt jo, toimhuom]."
  
• Unohdin askarrella Siirin kanssa, vaikka piti.
  Quote: [ajattelee] 'Onneksi en maininnut siitä Siirille. Alan oppia.'
  
• Lähtiessämme kävelylle haimme rattaat auton perästä. Jätin auton lukitsematta ja avainnipun (sis. kahden auton, kodin, salin ja kellarin avaimet) auton takaluukun päälle.
  Quote: "Ota tästä hyvä auto."
• En ottanut ... unohdin, mitä piti kirjoittaa tähän.
  Quote: "Ööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö."
  
• Sehän se oli: Unohdin ottaa kalan pakkasesta sulamaan.
  Quote: "Ui tossa kuumassa vedessä vähän aikaa."
• Unohdin tekstata Kallen ja Siirin ulkoa syömään.
  Quote: "Tepä olitte kauan."
  

Alkaapi mennä taas hermot itseni kanssa.

Se Aika Kuukaudesta

On se kivaa olla nainen. On tissit, jotka ovat tiellä ja hölskyvät liikkuessa. On heikot lihakset. Saa vuotaa verta ja läträtä tamponien ja muiden kanssa joka siunaaman 28. päivä, mistä ilosta puolestaan saa olla masentunut, stressaantunut ja kiukkuinen neljä päivää kuukaudessa, kipeä kaksi päivää ja heikko kolme päivää. Ja lääkkeet lakkaa toimimasta, keletana!

Oujee.

Taas on kertynyt kauhea lista pitää-tehdä-heti -asioita.

• Ilmoittaa serkulle, että tullaan niiden häihin.
• Ilmoittaa kaverille, että tullaan niidenkin häihin.
• Ottaa yhteyttä Stiinaan puvun tiimoilta.
• Päivittää kahdet tai kolmet webbisivut.
• Kirjoittaa kahta (muutakin :) päiväkirjaa.
• Tehdä töitä.
• Viedä tavaraa UFF-laatikkoon.
• Kirjoittaa erästä tarinaa sekä kunnollista synopsista Sarinille.
  

Eli hyvin menee meikäläisellä.

Lisätään tuohon vielä, että pitää piirtää lisää A-taidetta, että kansa saa huvia. Tai ainakin Addinainen saa huvia :)