9.4.07

Liikuttakaa lapsianne

Jos teoriani on oikea, niin mitä sitten pitäisi tehdä niiden vanhempien, joiden lapsilla todettu tarkkaavaisuushäiriö on samaa perua kuin minun? Mitä pitäisi tehdä tällaisen tarkkaavaisuushäiriön syntymisen estämiseksi? No, tässä jotain, mitä tulee mieleen. (Nämä ovat siis ihan minun omia maallikkoajatuksiani, älkää ottako evankeliumina.)

Lapsi tarvitsee monipuolisia liikkumis- ja asentokokemuksia syntymästä lähtien. Suosittelen kantamaan vauvaa koko ajan sitterissä pökötyttämisen sijaan. Kantoliinaa voi käyttää jo aivan pieni ja sama liina menee käytössä taaperollakin. Kannetut lapset oppivat muita aikaisemmin kävelemäänkin ja samalla kehittyy perusturvallisuus kun saa olla äidin/isin lähellä niin paljon kuin sielu sietää (aiheesta lisää esim. Kantoliinakanavalla), eikä pelkokaan sitten ole viemässä sitä aivoenergiaa.

Kasvaessaan lapsi tarvitsee monipuolisia virikkeitä. Tämä ei tietenkään tarkoita television tölläämistä tai edes jokapäiväisiä leffareissuja, vaan tavallista puuhastelua kotona, kävelyretkiä, uimassa käymistä, kavereilla kyläilyä, askartelua, vapaata leikkiä yksin ja kavereiden kanssa etc., mitä nyt turvalliseen arkeen kuuluu. Metsässä kävely on kuulemma yksi kuntouttavimmista AD(H)D-lasten harrastuksista: tasapaino kehittyy epätasaisessa maastossa, ympärillä on paljon intensiteetiltään matalia ärsykkeitä, ja metsässä puuhatessa kehittyy luovuuskin paremmin kuin valmiilla leluilla leikkiessä. Lapselle ei pidä tietenkään lappaa ylenmäärin virikettä ennen kuin hän itse sitä hakee.

Tarvittaviin virikkeisiin ja oppimiskokemuksiin kuuluvat myös haaverit: polvet naarmuilla, pää ruvella, huuli halki, hyttysenpistot verille raavittuna - tämähän on ollut lasten normaali olotila vuosituhannet :) Nykyään on vallalla kulttuuri, jossa lasta varjellaan pieneltäkin kivulta tai epämukavuudelta, jopa henkiseltä paineelta. Miten kipua tai painetta oppii sietämään, ellei sitä koskaan koe? (Juu, tämä on vaikea asia äiti-ihmisen hyväksyä. Kun oma kolmivuotiaani kiipeää taitavasti korkealle, suljen silmäni ja yritän olla sanomatta "Varo ettet putoa".)

Lapselle pitää opettaa kurinalaista toimintaa. On asioita, jotka on vain hoidettava, oli se hauskaa tai ei; koska jos niitä ei hoida, käy huonosti tavalla, joka ei ole ilmeinen lapselle mutta jonka vanhemmat ymmärtävät. Esimerkiksi koulua käydään ja läksyt tehdään; sänky pedataan; soittotunnille mennään jne. (Jokaisella perheellä on tietysti omat juttunsa, joista ei neuvotella.) Lapsen on opittava oma tapansa sietää tilanteita, joissa ei ole hauskaa. Kohtuus tietysti tässäkin, ja jos lapsi tarvitsee apua niin autetaan; esim. lukivaikeudet tai koulukiusaus ovat koulunkäynnin esteitä, jotka täytyy poistaa tai kiertää.

Lapsen kanssa on keskusteltava ja kuunneltava loppuun takeltelevatkin lauseet ja selitykset. Näin lapsi paitsi oppii, että ponnistelu ja epätäydellisyys on sallittua, myös pidentää keskittymisensä maksimiaikaa.

On huolehdittava lapsen riittävästä, säännöllisestä yöunesta ja ruokailusta sekä muutenkin perusturvallisuuden luomisesta säännöllisen päivärytmin avulla. Näin lapsi lepää ja syö tarpeeksi, ja nämä ovat aivojen(kin) kehittymisen kaksi perusedellytystä. Lisäksi hän tuntee konkreettisesti elämänsä raamit ja pystyy peilaamaan uusia asioita niiden kautta, sen sijaan, että uudet asiat valuisivat hänen ylitseen kaaoksena.

(Kommentit, korjaukset ja lisäykset erityisen tervetulleita tällä kertaa! :)

Katse napaan päin

Olen taas lueskellut netistä sitä sun tätä ja minulla on taas lisää teoriaa aiheesta Miksi Olen Tällainen.

Tarkkaavaisuushäiriöisillä (lapsilla) on usein kyse siitä, että jokin muu asia tarvitsee enemmän huomiota kuin keskivertoihmisellä. Pitkällinen liikkumattomuus (joko omavalintainen tai pakotettu) lapsena heikentää lihaksia ja tasapainoaistia sekä vaikeuttaa liikkeiden ja ruumiin asennon tunnistamista, jolloin pelkkä pystyssä pysyminen tuottaa matalan tason "vaikeuksia": ihminen itse ei sitä tajua, mutta hän joutuu käyttämään fyysiseen toimintaan normaalia enemmän juuri sitä tiedostamatonta prosessointikapasiteettia, jota tarvittaisiin ärsykkeiden suodattamiseen. Suodattamaton ärsyketulva puolestaan johtaa muihin ongelmiin (katso aiempi kirjoitus). Lisäksi paikallaanolo usein korreloi ärsykejoukon rajallisuuden tai yksipuolisuuden kanssa, jolloin ärsykkeiden prosessointikyky ei edes kehity samoin kuin mundiksilla.

Matala lihastonus johtaa myös epätasapainoon kehon ojentaja- ja koukistajalihasten välillä niin, että koukistajat ovat selvästi ojentajia vahvempia. Tämän vuoksi ihmisen on helpompi roikuttaa päätä lattiaa tai kirjaimellisesti omaa napaa kohti! Orientaatio on siis kohti omaa itseä eikä kohti maailmaa. Tämä johtaa tapaan olla huomioimatta muuta maailmaa yhtä paljon kuin omaa sisäistä maailmaa.

Itse jouduin vauvana pysyttelemään paljon paikallani ja tapa jäi päälle lapsenakin: inhosin fyysistä ponnistelua ja jopa kaikkea fyysistä toimintaa, ja olin onnellisin makoillessani sängyssä kirjan parissa tai fantasialeikkejä leikkien. Lihaskunto oli siis ihan pohjalukemissa ja vaikka mieleni sai virikkeitä, puuttuivat ne kropaltani tai ainakin ne olivat aika yksipuolisia.

Yksi jännä juttu tukee yllä esitettyjä spekulaatioitani: Kävellessäni katseeni oli aina kohti maata. Kun olin toisella tai kolmannella luokalla matkalla kouluun, tajusin kuin salamana kirkkaalta taivaalta, että hei - päätä voi pitää pystyssä ja katsoa muutakin kuin asfalttia! Että ei tarvitse olla erityistä syytä katsoa ylös, vaan pää voi olla pystyssä ihan perusasentona. Muistan tilanteen kuin eilisen päivän: kuinka kevään auringonpaiste oli kultainen ja ilma pehmeän lämmin, kuinka ruusupensaiden alla oli lunta, kuinka taivas oli yhtäkkiä avara ja sininen, ja ihmettelin, miksi niin päättäväisesti aina tuijotin harmaaseen asfalttiin. Siitä päivästä aloin muistutella itseäni katsomaan ylös eikä alas.

Väsymys ja tarkkaamattomuus tuntuvat minulla olevan kovin sidonnaisia syömiseen ja ruokaan; toki ne ovat muillakin, mutta elimistöni tuntuu olevan jotenkin superherkkä kalorimäärän ja hiilihydraattimäärän ja ties minkä suhteen. (Tämä vastaakin asiaa kysyneelle nimimerkki D:lle :) Syy on juurikin se ongelma, jonka vuoksi olin sairaalahoidossa vauvana: vatsan alueen ongelmat ja ne korjanneet leikkaukset tekevät ruoansulatuksesta keskimääräistä vaikeampaa, mikä käyttää sitä alitajuista kapasiteettia.

27.3.07

Provigil-raportti, osa 2

En ottanut sitten arkena Provigilia, koska en uskaltanut riskeerata sellaista pöhnää lasten kanssa kolmisin ollessani. Nyt lauantaina aloitin sitten yhdellä kokonaisella pillerillä. Se ei auttanut, ja otin toisen. Sitten ei enää nukuttanut, mutta piristävä vaikutus oli todella toisenlainen kuin dexeillä: pää oli pumpulissa ja keskittyminen oli todella vaikeaa.

Hmm, ilmeisesti vialla on siis muutakin kuin väsymys. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia...?

18.3.07

Ensimmäinen Provigil-päivä

Tänä aamuna otin sitten ensimmäinen Provigilin. Aloitin varovasti puolikkaalla pillerillä. Kun alkoi nukuttamaan niin maan peevelisti, otin sen toisen puolikkaan. Nukutti yhä enemmän. Ikinä en ole ollut niin lähellä nukahtamista suihkussa seisoessani kuin tänä aamuna. Koko pää tuntui pumpulisen sekavalta ja oli kuin aivot olisivat koko ajan hakeneet sitä "nukahtamispulssia" vastalauseistani huolimatta ("Mä seison! Nyt on päivä! En tahdo nukkua! Jos nukahdan niin kaadun!").

Kävin torkuillakin, mutta nukahtamisesta ei ollut minkäänlaista apua. Vähän ennen puoltapäivää annoin periksi ja otin kolme Dexedrineä, ja vähitellen sumu alkoi hälvetä. Lopullisesti piristyin vasta, kun otin kaksi dexeä lisää iltapäivällä ennen visiittiä appivanhempien luo.

Huomenna ajattelin ottaa heti aamulla yhden Provigilin, jos ei auta niin toisen perään, ja jos sekään ei tepsi yhtään niin sitten unohdan koko moskan. Harmi vain, että se oli tosi tyyris lääkesatsi.

10.3.07

Väsymyksen teemaviikko

Nyt on tapetilla väsymys. Ensinnäkin olemme olleet kaikki flunssassa koko viikon ja lapset kränäävät yötä päivää - kirjaimellisesti: viimekin yönä Siiri heräsi kolmisen kertaa kiukuttelemaan. Lasten sänkyjen siirtäminen lastenhuoneeseen alkaa näyttää yhä houkuttelevammalta...

Myös Herra Neuron kanssa puhuttiin väsymyksestä. Hän totesi, että ilmeisesti päiväväsymys on minulla hyvin dominoiva oire. Kävimme läpi mahdollisia huonon yöunen syitä (siis muitakin kuin lapset) ja suljimme pois levottomat jalat ja uniapnean. Lopuksi hän määräsi minulle Dexedrinen lisäksi Provigiliä; sitä käytetään väsymyksen hoitoon esim. Parkinsonin taudin yhteydessä. Lääkäri totesi, että jos Provigil toimii minulla, niin stimulantit voidaan ehkä lopettaa kokonaan.

6.3.07

Tiuskea rakki

Edellisestä kirjoituksesta unohtui tietysti jotain. Hyvä vanhempi on kärsivällinen, minä taas äkkipikainen. Väsyneenä tiuskin lapsille tosi helposti, jos he "viivyttelevät" jonkin asian hoitamisessa. Kaikkihan tietävät, miten hyödyllistä se on, jos kolmivuotiaalle huutaa naama punaisena: "Laita nyt se haalari päälle, ennen kuin sisko ihan sulaa!!!!!!!!!!!!!!" Kun kolmivuotiaathan pukevat sillä tavalla, että jutellaan, laitetaan jalka haalarin lahkeeseen, jutellaan, laitetaan toinen jalka, leikitään ja hihitetään, laitetaan käsi, huomataan että unohtui käydä vessassa, otetaan haalari pois, käydään vessassa, laitetaan yksi jalka haalariin jne...

Mielialakin heittelee euforiasta synkkiin alhoihin, mikä ei anna lapsille kovin hyvää mallia itsehillintään. Tosin tähän dexet oikeasti taitavat auttaa, tai auttoivat, sillä tasaisempi tunne-elämä jatkui myös täysin lääkkettömänä aikana. Ne auttavat myös terveellisemmin kuin e-pillerit aikanaan; ne Wanhan Ajan Pillerit ("Näitä se sun äitiskin söi," heitti lääkäri ne määrätessään) tekivät minusta kyllä tasaisen, mutta masentuneen.

Kiitos muuten kommenteista! On rohkaisevaa tietää, että ei ole yksin :)

5.3.07

Addin kasvatushaasteet

Olen hyvästä vanhemmuudesta samaa mieltä kuin suurin osa "kunnon" vanhemmista ja varmaan myös asiantuntijoista. Hyvä vanhemmuus vaatii johdonmukaisuutta, reiluutta, kurinpitoa, kurinalaisuutta, luotettavuutta, kuuntelemista, itseluottamusta ja tilanteen tajua.

(Joko arvaatte, miksi hyvä vanhemmuus on addille haastavaa? :)

Se sekatyypin ADHD, joka minua riivaa, on osalle potilaista (kuten minulle) määritelmällisesti juuri sitä, että olen epäjohdonmukainen, laiska, ilman itsekuria, epäluotettava, empatiaan kykenemätön ja tilanteisiin sopeutumaton. Itseluottamus ja itsetunto kärsivät sitten siitä, että näitä juttuja ei hallitse.

On vaikeaa olla johdonmukainen, kun yön aikana ehtii unohtaa, mitkä säännöt loi edellisenä päivänä jossain tilanteessa. Esimerkiksi siinä, saako Siiri kekkuloida aamuisin ilman sukkia vai käsketäänkö kylmät varpaat sukkien sisään. Tai siinä, saako iltapalaa ottaa lisää. Tai saako saunassa paukuttaa saavia rumpuna ja kuinka paljon ja kuinka kovaa. Sitä ei kerta kaikkiaan muista.

On vaikeaa olla kuunteleva ja empaattinen ja omata tilanteen tajua, kun ei yksinkertaisesti ymmärrä muita ihmisiä.

On vaikeaa selittää lapsille, miksi on esimerkiksi mentävä treeneihin tai siivota, kun usein laistaa velvollisuuksistaan itsekin. On vaikeaa sekin, että käskee lapset siivoamaan, kun siitä seuraava tappelu ja jankuttaminen ovat niin vaivalloisia ettei sitä kukaan jaksa vaan mieluummin elää sotkussa.

On vaikeaa luottaa itseensä vanhempana, kun ei muista pestä lasten hampaita aamulla, on joskus meinannut laittaa esikoisensa pihalle ilman kenkiä, on unohdellut antaa välipalaa kunnes lapsi asiasta huomauttaa, lähtee säännöllisin väliajoin baanalle ilman kännykkää, avaimia tai rahoja, saati sitten varavaippaa ja ruokalappua, hävittänyt lasten neuvolakortit (nii-in, missähän ne mahtavat nytkin seikkailla...?), unohtanut lääkäriajat ja kampaajat ja vierailut ja ylipäätään kaiken muunkin ihan koko ajan.

Kyllä vanhemman ADHD on lapselle sekä psyykkinen että fyysinen riski!

4.3.07

Päälääkärille

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sain lopultakin tilattua ajan Herra Neurolle Dexedrine-reseptin uusimista varten. Homma on roikkunut tehtävälistalla jo ainakin viisi kuukautta, siitä lähtien, kun hain apteekista viimeisen lastin lääkkeitä. Onneksi Herra Neuron vastaanotolle pääsee hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

Miksi sitten viivytellä, jos kerran tietää, että pitäisi? Paitsi tietysti sitä, että addin nyt on yleensäkin vaikeaa saada mitään aikaan... Tässä tapauksessa soppaa hämmentää vielä muutama yksityiskohta.
  • En ole ihan vakuuttunut, että tämä on mitään puhdasta ADHD:ta. Jos sellaista on edes olemassa. Ongelma tuntuu olevan ennemminkin siinä, että olen aina väsynyt. Kun syön lääkkeitä, olen pinnallisesti pirteä, mutta koska en lääkkeitä syödessä pysty nukkumaan, kytee väsymys jossain pinnan alla. Väsymystä helpottaa pipon löysääminen: kun en yritä niin kovasti kontrolloida kaikkea ja annan vaan mennä, niin olo helpottuu heti. Jos taas ongelma ei ole jatkuva väsymys, niin sitten se on todennäköisesti lapsuuden laitostumisen seuraus, missä tapauksessa pelkän yksittäisen oireen lääkitseminen voisi olla jopa haitallista.
  • Jos menen sinne selittämään, että Dexedrine hoitaa vain väsymyksen pois lyhyellä tähtäimellä, niin Herra Neuro ehdottaa lääkkeen vaihtamista. En jaksaisi nyt sopeutua uuteen lääkkeeseen, kun dexet kuitenkin auttavat hieman (no okei, paljonkin) ja on uusi perheenjäsen ja kaikkea.
  • En ole vakuuttunut Herra Neuron kyvystä ja kiinnostuksesta paneutua mihinkään ongelmaan aivoissani, mitä hän ei pysty selvästi rajaamaan ja lääkitsemään. Pahoittelen tätä epäluottamuslausetta, varsinkin jos sattumalta kyseinen herra lukee tätä blogia, mutta tosiasia on, että näen Herra Neurossa hyvin vanhan, eläkeputkea odottavan neurologin, jolle on oikeastaan ihan sama, millä potilaat haluavat päänsä ja elämänsä sekoittaa, koska hän luottaa siihen, että elämä kantaa kuitenkin. Mitään pitkällisiä tutkimuksia hän ei jaksa eikä viitsi enää hoitaa.
  • Mihin hitsiin minä laitan lapset lääkärireissun ajaksi? Sain nyt sovittua ajan iltapäivälle, joten toivottavasti Kalle ehtii töistä kotiin siihen mennessä.
Kallen palattua tällä viikolla töihin olen pääsääntöisesti ottanut aamulla kolme pilleriä ja kerran iltapäivällä kaksi lisää. Aamun lääkkeet kantavat minut toistaiseksi läpi koko päivän, mutta jos en ota niitä, olen väsymyksissäni erittäin huonotuulinen. Lääkkeet vaikuttavat parhaiten, jos ne ottaa ennen kuin ylipäätään alkaa tiuskia lapsiraukoille. Aina välillä tulee päiviä, jolloin kaikki päivän aikana otetut lääkkeet alkavat vaikuttaa kertaheitolla joskus myöhään iltapäivällä ja koko päivän kestänyt totaalinen kooma päättyy silmänräpäyksessä pirtsakkaan toimeliaisuuden puuskaan.

24.2.07

ADHD-konsertti

14.3. pidetään Jäähallissa "adhd-konsertti", sanoo ilmoitus Hesarissa. Mitähän siitäkin tulee. 9 artistia, joista 4 myöhästyy ja 2 unohtaa saapua paikalle. Loput 3 paikkaavat heitä; yksi epäonnistuu surkeasti, mutta kaksi vetää elämänsä keikan, jossa kaikki toimii ja soitto kulkee. Ikävää on vain se, että yleisö ei jaksa keskittyä esitykseen.

15.2.07

Raikas elämä

Nyt sen olen päättänyt: aloitan raikkaan elämän, johon ei kuulu alkoholia! Hoolista ei seuraa mitään hyvää. Seuraavana aamuna vain väsyttää ja vituttaa ja on huono olo, ja treenit menevät ihan pipariksi kun lihaskoordinaatio on mitä on ja tavallisimmatkin tekniikat pitää opetella uusiksi. Ja juhlan (juomisen) itsensä aikana se on todettu monesti, että osaan pitää hauskaa ja nolata itseni totaalisesti aivan selvinpäinkin.

Olen pitänyt lakkoja aiemmin; Siirin tuloon valmistautuessa pidin kokonaisen Synnittömän Syksyn ilman tupakkaa (silloin poltin satunnaisesti) ja alkoholia. (Seksistä sen sijaan en luopunut.) Synnitön Syksy loppui siihen, kun tarve siihen loppui. Eräänä päivänä tuli vain sellainen olo, että pastaaks tässä, ei ole syytä olla juomatta koska humalaa ei tee mieli. Nyt kuitenkin lopetan, kerrasta poikki, enkä palaa enää pullolle.

Päätös oli hieman vaikea tehdä juuri nyt, sillä pari päivää sitten ostimme juuri uuden punkkutötsän kaappiin. Nyt Kalle saa vain hörppiä sitä itsekseen, minä ostelen hedelmämehuja itselleni.

Piirrän kuvan raikkaasta elämästäni joskus kun kello ei ole näin paljon. Tarttee mennä petiin.

13.2.07

Ei saa taas aikaan edes tehtävälistaa

Kaikkea turhanpäiväistä tulee väsättyä tosi paljon. Samoin tulee syötyä paljon namia. Sen sijaan rästissä olevia maileja, soittoja, tekstareita sun muita ei tule suoritettua; siivous (hah) junnaa; sivustot on päivittämättä vaikka pitäisi uudistaa; kotosalla ei tule treenattua; ja niin päin pois ja niin päin pois. Jos sitä ei ole pakko tehdä, Addinainen tekee. Jos se olisi välttämätöntä tehdä, Addinainen laistaa.

Mitä hittoa mä teen tälle asialle?!?

9.2.07

Outo väsymys

Väsymystilani tänään on ollut tosi outo. Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin, ymmärrettävästi, väsyneenä. Puolitoista kuppia kahvia, kolme maksamakkaranäkkäriä ja jugurtti eivät parantaneet oloa lainkaan. Tiuskin ja äyskin Kallelle ja lapsille. Otin kolme pilleriä, eivätkä nekään auttaneet, olo pysyi samanlaisena. Kävimme asioilla, tiuski ja äyski jatkui. Palasimme kotiin ja söimme jauhelihakastiketta couscousin kanssa, minä ilman couscousia - ja halleluia! piristyin haarukallinen haarukalliselta, mieliala nousi, sumu hälveni päästä ja kärsivällinen, hyväntuulinen Addinainen nousi taas pintaan. Tuntui aivan kuin kymmeneltä otetut lääkkeet olisivat alkaneet vaikuttaa vasta lounaan myötä.

Nyt olen kyllä taas ihan tiutau nukutettuani lapsia ja yritettyäni itse lepäillä tunnin verran. En vaan päässyt ylös sieltä peiton alta, oli niin ihanaa olla lämpimässä ja nautiskella hyvästä mielestä ja hyvästä olosta. Onneksi Kalle on vielä kotona, niin että hän oli Siirin kanssa ja minä sain pötköttää Veeran kera.

26.1.07

Addin siivouspäivä

Addin puoliso tulee töistä kotiin ja löytää keskeltä olohuoneen lattiaa mopin, tyhjän ämpärin ja imurin. Ikkunaverhot on kasattu keittiön pöydälle ja ovat nyt täynnä paahtoleivänmurusia. Sohvan selkämykselle on kerätty pitkä rivi tummia sukkia. Eteisessä on kaksi mattoa rullalla ja niiden päällä mattopiiska; matot tuoksuvat raikkaalta. Hella on puhdas, mutta muilta osin keittiö on saman lian peitossa kuin aamullakin. Makuuhuoneessa lattian sisältö (pyykit, matot, päiväpeitto etc.) on kasattu juuri vaihdettujen lakanoiden päälle vuoteeseen. Yhden lipaston laatikot on vedetty ulos ja kasattu lattialle pinoon. Työhuoneessa on kaksi isoa mustaa jätesäkkiä. Addia itseään ei näy missään.

Mitä on tapahtunut?

Moppi, ämpäri ja imuri sekä tyhjennetty lattia viittaavat siihen, että addi aikoi ensin imuroida ja sitten mopata; tyhjä ämpäri kertoo, ettei moppaukseen asti päästy. Addi aikoi myös pestä ikkunat, mutta ei tehnyt niin, koska jäi kiillottamaan hellaa. Makuuhuoneessa addi halusi vaihtaa lipaston paikkaa, tyhjensi sen, löysi paljon parittomia sukkia jotka hän laittoi sohvalle riviin parittaakseen ne, mutta työ jäi kesken, koska hän päätti heittää pois reikäiset yksilöt. Saman tien hän kävi läpi muidenkin kaappien sisältöjä ja heitti ylimääräistä tavaraa mustiin säkkeihin. Jossain vaiheessa addi muisti moppauksen, totesi, että kämpässä ei ole parketin pesuun tarvittavaa tököttiä, ja lähti sitä ostamaan.

Jatkan pk-seudulla :)

PMS on taas hellittänyt ja järki palannut. Celia puhui todella viisaasti siinä kommentissaan vuodatukseeni liittyen. Silloin kun harmittaa jokin asia, niin se on minulle heti maailman tärkein asia jonka pielessä oloa ei voi sietää sekuntiakaan, ja auta armias jos jokin estää minua korjaamasta sitä niin j...lauta mähän tapan itteni s...na! Ja sitten se menee taas ohi. Ennen tunsin itseni tosi typeräksi tässä jälkipyykkivaiheessa. Nykyään ajattelen vain, että a) en ole vastuussa hormoneistani ja b) se, että PMS-vaiheessa kiukuttelen jostain, ei tarkoita, ettenkö olisi oikeassa niin tehdessäni.

Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että Kalle on hyvä, kunnollinen mies, ja kunnioitettava sikäli että jaksaa minun kanssani elää ja olla. Minä en jaksaisi. Jos olisin naimisissa itseni kanssa, olisin ottanut eron jo heti seksihuuman haihduttua. Tosin en menisikään naimisiin itseni kanssa, vaan kiertäisin näin hullun tyypin kaukaa.

24.1.07

Lausuntoja

Tämä blogi ei tule koskaan spekuloimaan aiheesta "miten Addinaisen koskaan annettiin adoptoida". Tämä blogi ei tule ottamaan minkäänlaista yleisen tason kantaa adoptioon. Tämä blogi ei ylipäätään käsittele lastensaantia. Tämä blogi käsittelee Addinaisen elämää vain ja ainoastaan ADHD:iin liittyvien asioiden osalta. Jos haluatte lukea adoptioaiheisia blogeja, sopii mennä Blogilistan Adoptio-kategoriaa selaamaan.

Vastineeksi K:lle (täydentäen Celian loistavaa puolustuspuhetta) totean, että Addinainenkin kiukuttelee - siitä huolimatta, että on adoptiovanhempi, mutta vain osin siksi, että on addi. Sen todellisuuden kanssa sopii opetella elämään tai lopettaa blogin lukeminen.