Siinä harrastamassani taistelulajissa opetus rakentuu oppilaiden osalta kolmen osaamistason ympärille: on aloittelijoita, perustasolaisia ja keskitasolaisia. Puhumme 0-, 1- ja 2-tasoista. Sitten on erikseen muutaman ihmisen 3-miinus-tason porukka, joilla on lupa johtaa harjoituksia varsinaisen opettajan sijasta. Ennen Siiriä minä kuuluin niihin kolme-miinuksiin, ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana naisena muuten. No sitten tuli Siiri, minä jäin "äitiyslomalle" ja pitkään kävin treeneissä kerran viikossa tai kuukaudessa. En mitenkään kuvitellutkaan pystyväni ylläpitämään entistä tasoani äitiysloman aikana, mutta ajattelin, että sitten kun Siiri on vanhempi, kuron taas eron kiinni ja pääsen vetämään tunteja.Nyt vaan on niin, että minä olen tyhmä. En kaikissa asioissa, mutta tässä kyllä.
Otin tänään osaa 2-tason oppituntiin ensimmäistä kertaa tooooooosi pitkään aikaan. Ja ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan itkin autossa salilta lähdettyäni. Tunsin itseni piestyksi henkisesti ja fyysisesti.
Ongelma ei ole siinä, etten osaisi tekniikoita. Kyllä minä ne jo hallitsen, jälleen, suunnilleen tai paremminkin kuin jotkut Kakkoset. Kyse on siitä, että minä en tajua mitä siellä puhutaan. Opettaja tai muu tunnin vetäjä selittää, mitä pitää tehdä, ja koko selitys on minulle täyttä hepreaa. Esimerkiksi tänään: helpoin selitys oli, että puolustaja ottaa tietyn asennon, hyökkääjä hyökkää jollain tavalla jonka kuvittelee toimivan, puolustaja saa puolustautua yhdellä liikkeellä. Tästä sitten varioitiin, lisäiltiin ja sekoitettiin. Ensimmäisen, helpoimman harjoituksen pointin tajusin ehkä 10 minuuttia harjoituksen jälkeen, kun olimme siirtyneet jo vaikeampiin, ja siihen se sitten taisi tyssätäkin. Kun seisoin tyhmänä ihmettelemässä ja mokailin, tuli tunnin vetäjä luokseni ja yritti oikaista mokiani selittäen sanoja, joista kaikki olivat aivan loogisia ja hyviä, nyökkäilin vain ja totesin että joo näin on; tunnin vetäjä katsoi minua kuin vierasta sikaa tyyliin "no mikset sä sitten tee sitä jos tajuat" ja minä ihmettelin, mitä tällä kaikella selityksellä oli tekemistä sen harjoituksen kanssa. Kun sitten yritin uudestaan, vetäjä kehui minua kun tein mielestäni tismalleen saman asian kuin mikä äsken oli moka.
Aivan selvästi jokin osa todellisuudesta ja jokin osa aivoistani eivät kohtaa. Jostain puuttuu pala. Olen vältellyt 2-tason tunteja siksi, että ne olivat aina vaikeita, ja ajattelin käyväni 1-tason tunneilla kunnes ne auttaisivat 2-tason tunteja avautumaan tällekin ääliölle. Ei toimi. Osaan perustason tekniikat nyt jo tosi hyvin, vaikka itse sanonkin, mutta kakkostaso Ei. Vaan. Avaudu.
Olen tyhmä.
Mitäkö ajattelin tälle asialle tehdä? No vaihtoehdot ovat julmetun rajalliset. Joko lopetan lajin harrastamisen, tyydyn loppuiäkseni perustason taitoihin, tai sitten lyön päätäni kakkostason seinään kunnes sattuu tai seinä antaa periksi. Kolmas vaihtoehto on ainoa, mitä suostun harkitsemaan, koska tämä on sellainen asia, mitä haluan tehdä - tai mitä on pakko tehdä, että pää ei hajoa. Mutta mistä ihmeestä minä kaivan sen energian, mikä siihen tarvitaan? Kuinka kestän sen, että päivästä toiseen olen vain liian tyhmä?
4 kommenttia:
Entäpä jos lopettaisit sen nyökyttelyn ymmärtämisen merkiksi silloin, kun et ymmärrä. Tästä olisi varmaankin hyvä aloittaa. Seuraavaksi myöntäisit opettajalle, että et ymmärrä hänen puheitaan. On tosiaankin taitolaji osata opettaa tarpeeksi selkeästi ja täsmällisesti.
Jokin klikkaa nyt sen toisen opettajan puheenparressa, kun et saa otetta lajiisi.
Todennäköisesti molemmat opettajasi ovat ihan yhtä hyviä, mutta 2-tason opettaja käyttää sellaisia ilmaisuja, joita et jostakin syystä ymmärrä. Ehkä hän käyttää epämääräisiä tai abstrakteja ilmaisuja. Jotakin muuta... mitä?
Voisitko ajatella sellaista mahdollisuutta, että juttelisit 2-tason opettajasi kanssa kahden kesken? Kertoisit hänelle että sinulla on eräänlainen hahmotushäiriö (tai kerrot, että sinulla on addi, mutta todennäköisesti opettajasi ei edes tiedä, mikä se on), jonka vuoksi sinun on vaikea seurata opetusta vaikka haluaisitkin. Sitten voisit miettiä hänen kanssaan keinoja, jotka voisivat helpottaa sinun oppimistasi.
Rohkeuttahan tämä vaatii ja uutta asennoitumista, mutta kyllä tätä ainakin kannattaisi kokeilla ennen kuin turhaudut lopullisesti harrastukseesi, joka kaiken lisäksi taitaa olla sinulle todella rakas.
Kuulostaa tutulta. Mikään luennointi ja suullinen/sanallinen selvitys asiasta ei vain mene perille vaikka ymmärryksessä sinänsä ei ole mitään vikaa.
Oppiminen tapahtuu parhaiten suggestopedisesti. Käytännössä ja esim. liikkeet pitää näyttää eikä selittää.
Oppimistekniikka on erilainen.
Terv. Addi myös
Louhi, sepä se onkin että kyllä minä ymmärrän, mitä selitetään, en vain tajua miten se liittyy siihen tilanteeseen. Eli että joo-o, on fiksumpaa lyödä niin, ettei jätä itseään auki vastalyönnille ja näin se tehdään, mutta miten se liittyy tähän harjoitukseen ja siihen mitä minä tein?
Samat opettajat opettavat perustasoa ja kakkostasoa, ja he ovat pedagogisesti yllättävän hyviä. On myös tunninvetäjiä (no, yksi ainakin), jonka järjenjuoksusta en saa selvää, eikä se niin harmita, kun "ei ole tarkoituskaan" ymmärtää. (Se herra taitaa olla addi itsekin, poukkoilevasta puheesta ja tietyistä maneereista päätellen :) Ja muuten, koululla tiedetään kyllä, että minulla on ADHD, minä *en* käy amfetamiinipilvessä tunnilla opettajan siitä tietämättä :D
Taitaa tuo Addi myös -ihmisen kommentti osua naulan kantaan: en osaa suhteuttaa fyysistä toimintaa sanoihin ja päinvastoin.
Tuohan on kiehtovaa. (Anteeksi sanavalintani, mutta addimainen ajatusmaailma on minulle kuin eksoottinen kulttuuri tai maa, johon haluaisin tutustua paremminkin.) Jos addi oppii parhaiten tekemällä, miten tämä olisi mahdollista toteuttaa teoreettisiin asioihin, vaikkapa vieraiden kielten oppimiseen tai johonkin muuhun, matematiikkaan kenties...? Olisiko teoreettisissa asioissakin learning by doing se paras tapa lähestyä aihetta? Siis itse laskemalla luotaisiin matemaattisia kaavoja, kieleen tutustumalla saataisiin kielioppisäänöt kasaan...?
Kiehtovaa...; )
Harmi, että voin palata aiheeseen vasta aikojen kuluttua, olen nimittäin juuri lähdössä mahdollisimman netittömään ympäristöön joksikin aikaa.
Lähetä kommentti