Vapaatreeneissä salilla treenipuhti loppui tasan kello seitsemän. Niin, 12 tunnin lääkehän se on! :D En edes yhdistänyt ensin kellonaikaa siihen, että vain istuin penkillä ja potkin itseäni takamukseen kun olisi pitänyt treenata, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli tismalleen sitä, että luomuolo palasi. Nyt väsyttää, nälättää ja pää tuntuu sillä tutulla tavalla pumpuliselta, josta huonon päivän aina tunnistaa.
Fyysisiä sivuoireita lääke ei tuntunut juuri aiheuttavan. Nälkä tuli, mutta syömällä paranivat sekä nälkä että sen sivuoireet väsymys, päänsärky ja huimaus. Sellainen omituinen vaikutus on, että kurkussa tuntuu oudolta. Päättelin sen johtuvan siitä, että aivojen metabolismin virkistyessä verenkierto lisääntyy ja kaulasuonten läpi kulkee yksinkertaisesti enemmän verta, mikä välittyy tuntoaistimuksena niiden viereisiin hermoihin. Mutta takahampaitakin särkee. Voisiko olla niin, että en ole purrut tänään hampaitani yhteen niin kuin tavallisesti? Salilla huomasin (luomuaikana vielä), että naamani rentoutui ihan muiden ihmisten läsnäollessa, mikä on varsin ennenkuulumatonta.
Jännin asia, mitä lääke sai aikaan, on se, että välillä oli kuin olisin antanut lääkken Siirille enkä itselleni. Siiri oli paljon keskimääräistä rauhallisempi, leikki pidempään keskittyneesti, totteli mieluummin, oli hellempi ja rakastavampi, ja ylipäätään meillä oli todella mukavaa. Tämä enemmän kuin mikään muu saa minut vakuuttuneeksi, että lääkityksen aloittaminen oli oikea valinta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti