Sain itseni ja Siirin aamulla ulos ovesta kymmenessä minuutissa ilman järkyttävää sähellystä vaatteiden kanssa. Koko matkan perhekerhoon oli sellainen olo, että lapselta puuttuu varmaan vaatteita, kun en muista yksitellen kunkin vaatekappaleen päällelaittamista. En kuitenkaan huomannut mitään puutteita, eikä Siirikään tänään päässyt huomauttamaan, että äiti hei, kengät puuttuu, tai otetaanko pipokin.
Perhekerhossa oli sosiaalinen vaihde päällä ja juttelin ja juttelin, siinä puheripulissa mikä minulle yleensä tulee tällä vaihteella. Noh, mitäs siitä. En olisi mennyt koko kerhoon, ellei Siiri olisi sitä ehdottanut, joten eipä minulla erityistä intressiä ole ylläpitää siellä mitään imagoa.
Paluumatkalla aurinko paistoi, ja Siiri halusi hyppiä ja leikkiä jokaisessa lätäkössä. Olin huomattavan pitkämielinen viivästysten suhteen. Emme pitäneet kiirettä, ja matkassa menikin melkein tunti - ja hauskaa oli! Ja lapsi oli märkä... :)
Toistaiseksi tuntuu lähinnä samalta kuin tavallisena hyvänä päivänä. Eli homma pysyy hanskassa, on kivaa, asiat hoituvat. Auringonpaiste tahtoo vaikuttaa minuun yleensäkin niin, että hyvä päivä pukkaa päälle. Sähellän kyllä yhä ja puhelen itsekseni. Toisaalta, se kymmenen minuutin ovesta-ulos-aika (verrattuna normaaliin 15-20 minuuttiin) sanoo jo jotain. Luulen, että Concertan vaikutusten toteaminen minun elämässäni tulee olemaan keskiarvojen mittaamista. Vaikutus ei siis ole dramaattinen, vaan ainakin tällä annoksella ilmeisesti parantaa keskiarvoja... JOS siis tämä ei ole ihan tavallinen auringonpaisteesta johtuva hyvä päivä! Toisaalta vasta eilen oli aivan järkyttävän härö päivä, joten jos se näin vain kääntää jutun ympäri...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti