Eilinen oli todella hyvä päivä. Paitsi, että se oli vapaapäivä, se oli myös ensimmäinen päivä hyvin pitkään aikaan jolloin aivoni tuntuivat heräävän taas luomaan. Syynä tähän oli todennäköisesti se, että olen ollut todella vähillä lääkkeillä monta päivää: perjantaina otin yhteensä neljä; lauantaina otin vain aamun kaksi pilleriä, loput unohtuivat; ja sunnuntaina otin yhden aamulla, yhden keskipäivällä ja yhden neljän aikaan kävelylle lähtiessä.
Aloitin tämän aamun sitten kahdella tabulla, mutta vain siksi, että täytyy tehdä töitä. Yritän ottaa puoliltapäivin vain yhden. Torkun sitten vaikka pienet unet, jos muu ei auta.
Se heräämisen tunne oli nimittäin ihana. Toki siihen vaikuttivat myös pitkät fiktioaiheiset keskustelut Stiinan kanssa [vilkutus], äidin tuomat valokuvat Eräästä Tietystä Paikasta ja molempiin liittyvät surffailut netissä illalla, jotka stimuloivat aivonystyjä kehittelemään kohtauksia erilaisiin maisemiin. Mutta: olisinko alkanut niitä pohtia, jos olisin ollut enemmän doupattu?
On siinä se miinuspuoli, että sosiaalinen elämä ei sitten ehkä ole yhtä... yhtä... öö, sujuvaa? Unohdin nimittäin kunnolla kiittää äitiä kuvista tai edes näyttää ilahtuneelta ja kiinnostuneelta, koska tutkailin kuvia niin hartaasti ja sitten säntäsin suoraan hellan ääreen poistamaan uunista unohtunutta lantturuokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti