Kävin tänään apteekissa hakemassa toiseksi viimeisen lastin Dexejä, ja nyt pitäisi sitten varata aikaa neurologille joko reseptin uusimiseksi tai mitäikinä. Olen miettinyt, josko kannattaisi käydä jollain toisella päälääkärillä; nimittäin ehkä minulla ei olekaan puhdas ADHD vaan institutionaalistumissyndrooma. Ja ehkä minulla on muitakin ongelmia.Tai ehkä en halua lääkettä...! Pitäisiköhän kokeilla luomuilua viikko, pari, tai kolme? Ihan kunnollinen aika, jolloin voisi joko opetella, oikeasti opetella ihan treenaamalla, kokonaan luomuksi (osittainen lääkkeiden käyttö ei onnistune) taikka muistuttaa itseään, mitä varten ne lääkkeet ovat ja miksi maksan niistä kympin kuussa. (EDIT - en ihan siis 60 euroa kuussa, kuten tässä aikaisemmin väitettiin! :)
Vai kävisikö se apteekkireissu muistutukseksi lääkkeiden tarpeellisuudesta? Lähdin nimittäin yhden (viimeisen) pillerin voimalla aamulla matkaan. Ratin takana meditoidessani unohdin kääntyä oikeasta risteyksestä, minkä vuoksi matkaan suttaantui tuplasti aikaa. Apteekissa istuin niin koomassa, että säpsähdin pari kertaa tarkistamaan, ettei vuoroni ollut tullut ja mennyt sitä vuoronumeromasiinaa tuijottaessani. Kun numeroni sitten ponnahti ruutuun, ponnahdin minäkin ylös Kela-kortti kourassa. Kävellessäni tiskille käännyin melkein takaisin, koska tulin ajatelleeksi: "Missä Kela-kortti? Miksi mulla on kädessä ajokortti?" Katsoin korttia tarkemmin ja jatkoin matkaa. Nyökkäsin päivää farmaseutille ja vedin tuolia lähemmäs pöytää parempaan asentoon. Raskas rautajalkainen tuoli päästi helvetillisen symbaaliäänen asettuessaan uudelle paikalleen. "Ups," totesin nolona farmaseutille. "Pitäisi saada uusi annos lääkettä, Dexedrinestä olisi kysymys..." Tässä vaiheessa Kela-korttini singahti sormistani suoraan farmaseutin näppäimistölle. Katsoimme sitä molemmat hämmästyneenä. "Ups," sanoin taas. Farmaseutti nosti kortin enempiä kommentoimatta ja naputteli hetuni koneeseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti