Masennuslääkkeet on vaihdossa, ja sen kyllä huomaa. Escitalopram Actavis lopetettiin 2 viikkoa sitten ja loputkin sen vaikutuksista ovat haihtuneet, kun taas Voxran vaikutus ei ole vielä alkanut. Voi siis arvata, että Addinaisella ei mene nyt kovin vahvasti.
Jotain on kuitenkin muuttunut verrattuna edelliseen lääkkeettömään tilaan. Ennen essitalopraamia olin kyllä juuri näin kettuuntunut ja volatiili, mutta homma pysyi kasassa, koska tiesin, että sen on pysyttävä. Minulla oli selkeä ymmärrys, että jaksettava on, ja sen voimalla sitä jaksoi... Joskus paremmin, joskus huonommin, mutta aina jaksoin ryömiä niistä kuopistakin ylös koska oli vain pakko.
Nyt en jaksa. Totuin liian hyvälle puolenatoista lääkevuotena, ja minusta tuli laiska enkä jaksa kiivetä. Kalle hoitakoon kiukuttelevat lapset. Kalle oitakoon astiat koneeseen, pyykit narulle, imuroinnit ja laskunmaksut. Kalle hoitaa, koska minähän olen hei sairas, ei mun tartte mitään tehdä jos en haluu. Minä voin maata selälläni sängyssä läppäri sylissä ja paeta Tylypahkaan kun ei nappaa.
Ja tämä, tytöt ja pojat, on juurikin se mitä pelkäsin tapahtuvaksi kun lähdin hoidattamaan masennusta: identiteettini on muuttunut viralliseksi masentuneen ihmisen identiteetiksi. Pääni on antanut periksi, todennut, että en vaan osaa enkä halua, eikä ole pakko jos ei halua tai osaa. Olin aivan yhtä masentunut ennenkin, koko elämäni, mutta silloin viitsin yrittää, koska tiesin että oikeasti on pakko. Nyt tämä tila on tullut liian pitkän hyvän jakson jälkeen ja minusta on tullut tällainen vitun laiska pullasorsa.
Saa halveksua. Minä halveksun.
14.6.13
6.2.13
Jaa että mitä
Äiti soitti eilen.
Äiti: "Mä siitä huomisesta."
Addinainen: "...?"
Äiti: "Siellä Kansallisteatterilla pitäisi olla puolelta."
Addinainen: "Um, öhhh..."
Äiti: "Muistathan, että ollaan menossa teatteriin?"
Addinainen: "Öh, joo, tosiaan, niin ollaankin..."
Äiti: "Eli lähdetään kotoa puoli kuuden maissa."
Addinainen: "Okei."
Sitten vain selvittämään, olinko sopinut muuta menoa samalle päivälle (en ollut) ja kuka hoitaa lapsen harrastukseen (harrastusaika muuttunut, ei tarvetta). Hämärä muistikuva minulla on, että tällaisesta oli joskus puhetta.
Illan mittaan varmaan selviää sekin, mitä esitystä olen menossa katsomaan.
Äiti: "Mä siitä huomisesta."
Addinainen: "...?"
Äiti: "Siellä Kansallisteatterilla pitäisi olla puolelta."
Addinainen: "Um, öhhh..."
Äiti: "Muistathan, että ollaan menossa teatteriin?"
Addinainen: "Öh, joo, tosiaan, niin ollaankin..."
Äiti: "Eli lähdetään kotoa puoli kuuden maissa."
Addinainen: "Okei."
Sitten vain selvittämään, olinko sopinut muuta menoa samalle päivälle (en ollut) ja kuka hoitaa lapsen harrastukseen (harrastusaika muuttunut, ei tarvetta). Hämärä muistikuva minulla on, että tällaisesta oli joskus puhetta.
Illan mittaan varmaan selviää sekin, mitä esitystä olen menossa katsomaan.
16.1.13
Mitä minä haluan
Minun on kovin vaikea tietää, mitä oikeastaan haluan. Osa tästä on addiutta - kuulemma addien on usein vaikea pystyä kuvittelemaan tulevaisuutta, joka on erilainen kuin nykypäivä. Osa on ihan vaan sitä, että annan muiden ihmisten (kuviteltujen) vaateiden tulla minun ja halujeni väliin. Ja osa on sitä, että huonolla itsetunnolla varustettu ihminen ei oikeasti kuvittele ansaitsevansa mitään, mitä haluaa.
Tänä vuonna uudenvuodenlupaukseni onkin tehdä, mitä haluan. Ja jos en halua tehdä jotain, en sitten tee. Ei tietenkään niin, että jos herätessäni ajattelen: "voi hitsi, en mä halua tänään mennä töihin", niin sitten lintsaan, vaan niin, että mietin ihan oikeasti ja vakavissani, haluanko tehdä juuri tätä työtä, tai haluanko tehdä sellaista työtä mihin tämä työ seuraavaksi johtaa.
Tätä vartenhan täytyy sitten tietystikin selvittää, mitä se on, mitä haluan. Ja keksin siihen nyt hyvän keinon. Listaan asioita, joita olen ajatellut, että minun kuuluu tehdä. Sitten muutan lauseen niin, että sanon haluavani tehdä sitä. Jos se tuntuu valheelta, BINGO! Karsitaan se asia. Eli näin:
Tänä vuonna uudenvuodenlupaukseni onkin tehdä, mitä haluan. Ja jos en halua tehdä jotain, en sitten tee. Ei tietenkään niin, että jos herätessäni ajattelen: "voi hitsi, en mä halua tänään mennä töihin", niin sitten lintsaan, vaan niin, että mietin ihan oikeasti ja vakavissani, haluanko tehdä juuri tätä työtä, tai haluanko tehdä sellaista työtä mihin tämä työ seuraavaksi johtaa.
Tätä vartenhan täytyy sitten tietystikin selvittää, mitä se on, mitä haluan. Ja keksin siihen nyt hyvän keinon. Listaan asioita, joita olen ajatellut, että minun kuuluu tehdä. Sitten muutan lauseen niin, että sanon haluavani tehdä sitä. Jos se tuntuu valheelta, BINGO! Karsitaan se asia. Eli näin:
- Minun kuuluu pitää huolta lapsistani. -> Minä haluan pitää huolta lapsistani.
- Minun kuuluu pitää kotini siistinä. -> Minä haluan pitää kotini siistinä.
- Minun kuuluu pysyä naimisissa lasteni isän kanssa. -> Minä haluan pysyä naimisissa jne.
Eiköhän se tästä vähitellen.
9.1.13
"Äidilläkin on ADHD"
Nyt sitten kerroin lapsillekin ADHD:stani. Katsoimme yhdessä Supernannya (tytöt rakastavat sitä!), ja yhdessä jaksossa oli poika, jolla oli ADHD. Esikoinen osaa jo lukea, ja poimi kirjainyhdistelmän tekstityksestä.
"Äiti, mikä toi on toi aa-dee-hoo..." Siiri tavasi kulmat kurtussa.
"ADHD? Se on sellainen kun ei pysty keskittymään, eikä muista asioita, ja hermostuu ja kyllästyy helposti." Vedin henkeä rohkaisuksi. "Äidilläkin on se."
"Ai aadeehoodee?"
Nyökkäsin.
Siiri sulatteli tätä tietoa vähän aikaa hiljaa.
"Mullakin on se," hän sanoi sitten.
"Ei ole," sanoin.
"Onhan," intti Siiri, haluten olla kuin äiti ja haluten vahvistusta teorialleen että on huolimaton unohtelija.
"Ei kun ihan oikeasti ei siis ole," sanoin päättäväisesti.
"Onko mulla?" kysyi Veera, joka oli siis myös kuunnellut sivusta.
"Ei ole sullakaan, eikä isillä," vakuutin. "Äidillä vaan."
"Miks?" halusi Veera tietää.
"No, se on semmoinen, minkä kanssa jotkut syntyy. Niinkuin nyt ihonväri tai huulihalkio."
Tämä kelpasi tytöille. Odotan jännityksellä jatkokysymyksiä, kun aihe nousee taas joskus otsikoihin.
"Äiti, mikä toi on toi aa-dee-hoo..." Siiri tavasi kulmat kurtussa.
"ADHD? Se on sellainen kun ei pysty keskittymään, eikä muista asioita, ja hermostuu ja kyllästyy helposti." Vedin henkeä rohkaisuksi. "Äidilläkin on se."
"Ai aadeehoodee?"
Nyökkäsin.
Siiri sulatteli tätä tietoa vähän aikaa hiljaa.
"Mullakin on se," hän sanoi sitten.
"Ei ole," sanoin.
"Onhan," intti Siiri, haluten olla kuin äiti ja haluten vahvistusta teorialleen että on huolimaton unohtelija.
"Ei kun ihan oikeasti ei siis ole," sanoin päättäväisesti.
"Onko mulla?" kysyi Veera, joka oli siis myös kuunnellut sivusta.
"Ei ole sullakaan, eikä isillä," vakuutin. "Äidillä vaan."
"Miks?" halusi Veera tietää.
"No, se on semmoinen, minkä kanssa jotkut syntyy. Niinkuin nyt ihonväri tai huulihalkio."
Tämä kelpasi tytöille. Odotan jännityksellä jatkokysymyksiä, kun aihe nousee taas joskus otsikoihin.
13.10.12
Meikä on addi
Löytyi lista ADHD-tyttöjen/naisten piirteistä (http://paivitasala.wordpress.com/testeja/adhd-tyttojen-oireet-piirteet/). Merkitsin tuohon alle A:lla kaikki, jotka pätevät minuun.
Tarkkaamattomuus
A En pystynyt koulussa tekemään kirjoitustöitä
toisten tahdissa.
A? Minun piti tehdä enemmän hommia
koulumenestykseni eteen kuin luokkakavereiden.
A Arvosanani olivat heikompia, kuin mihin olisi
ollut mahdollisuutta.
(A) Olin hidas lukemaan. (Luen niin valtavasti, että olen keskimääräisen nopea; mutta kokonaisuuksien hahmottaminen takkuaa.)
Sain aikaan enemmän ryhmätöissä kuin
yksinäisessä työskentelyssä.
Aloittamisen vaikeus
A Läksyjenteon aloittaminen oli hankalaa.
A? Minun oli vaikeaa päästä kiinni tehtäviin,
ellei lähellä ollut koko ajan joku jeesaamassa, kun juutuin johonkin. (Ei ollut ketään jeesaamassa, en osaa sanoa.)
Sain enemmän aikaan muiden kanssa kuin yksin
Tehtävien loppuunsaattaminen ja
pitkäjänteisyys
A Lukukauden mittaisten koulutöiden
loppuunsaattaminen oli vaikeaa.
A Sukkuloin monissa harrastuksissa ja toimissa,
mutta pitkäjänteisyys puuttui niistä.
Vaikka kävin soittotunneilla, harjoittelin
vain harvoin tai en koskaan.
Aamu-unisuus
A Olin koulussa unelias, mutta virkosin heti,
kun nousin ylös ja lähdin liikkeelle.
A Aamuisin oli vaikeaa nousta ylös.
A Tunsin heränneeni vasta myöhään aamupäivällä.
A? Tuntui, ettei minulla ollut energiaa yhtä
paljon kuin muilla ystävilläni.
Tehtävien siirtäminen
A Olin fiksu, mutta tein kaiken viimeisellä
hetkellä.
(A) Palautin kotiläksyt myöhässä ja joskus jätin
ne kokonaan tekemättä. (Äiti huolehti, ettei näin käynyt.)
(A) Tein koulutehtäviä, mutta en muistanut
palauttaa niitä kouluun. (Äiti huolehti tästäkin.)
A Ainoa tapani lukea kokeeseen oli valvoa hyvin
myöhään viimeisenä iltana.
Alhainen motivaatio ja alisuoriutuminen
A En menestynyt koulussa niin hyvin kuin
ajattelin.
A Pärjäsin älykkyydelläni, enkä erityisemmin
ponnistellut koulussa.
Vanhempien ja opettajien mielestä olisin
pystynyt parempaan, jos olisin edes yrittänyt.
A Aloitin jokaisen lukukauden parhain aikein,
mutta en milloinkaan pitäytynyt niissä.
Järjestyksen pidon ongelmat
A Huoneeni oli sotkuinen ja tavarat sikinsokin.
A Reppuni / koululaukkuni / koulupöytäni oli
sekaisin.
A Minulla oli vaikeuksia toimia
järjestelmällisesti.
A Tehtävien, varsinkin pitkäjänteisyyttä
vaativien töiden ja niiden palautuspäivien, seuranta tuotti vaikeuksia.
Ajanhallinnan ongelmat
(A) Myöhästelin koulusta. (Harvoin olin oikeasti myöhässä, sillä äiti huolehti - mutta usein piti juosta.)
Olin aina myöhässä harrastuksista.
A Ajan kulumisen tunne hämärtyi.
A Valvoin myöhään ja minun oli vaikeaa nousta
aamulla ylös.
Vaikeudet aikuisen vastuulla olevien asioiden
hoitamisessa
Vanhemmuus
A Olen vanhempana epäjohdonmukainen
A En pysty luomaan rutiineja itselleni, vielä
vähemmän saan niitä lapsilleni
A Minulla on vaikeuksia hillitä itseäni lasten
edessä
Työpaikka
A Minua on huomautettu työn tuloksista.
A Olen sanoutunut irti, ettei minua
irtisanottaisi.
(A) Olen vaihtanut työpaikkaa usein, mutta en ole
kyennyt löytämään "oikeaa" työtä. (Oikeastaan oikea työ on löytynyt, mutten osaa olla siinä rauhassa.)
Elämänhallinta
A En tee taloustöitä säännöllisesti ja
järjestelmällisesti.
A Kotini / Toimistoni pursuaa järjestämistä
kaipaavia paperipinoja.
A Pesen pyykkiä vasta, kun se on aivan
välttämätöntä.
A Vaatekaapissani ei ole järjestystä ja se on
aivan sekaisin.
A En varaa säännöllisiä hammaslääkärin tai lääkärin
tarkastuksia.
A Lyön laimin auton rutiinihuollot.
A Odotan, että bensa kuluu melkein viimeiseen
tippaan, ennen kuin täytän tankin. (Täh? Eikö näin yleensä tehdä?)
A Elämäni on pullollaan lukuisia, vältettävissä
olevia kriisejä.
Raha-asiat
A Raha-asiani eivät ole hallinnassani. (Mies huolehtii... arvatkaa miksi.)
Minulla on huomattava luottokorttivelka.
A Veroilmoituksen tekeminen jää viime tinkaan.
A Minulta on jäänyt lakisääteisiä maksuja
maksamatta.
Muita vaikeuksia AD/HD -naisilla
Hormonaaliset asiat
Pärjäsin ala-asteella, mutta yläasteella ja
lukiossa vaikeudet alkoivat.
A Ennen kuukautisia mieleni ailahtelee,
ärsyynnyn enkä siedä turhautumista.
A PMS -oireeni ovat tulleet vuosi vuodelta
vakavammiksi.
AD/HD -oireeni vähenivät raskauden aikana. (Ei raskauksia)
A Juuri ennen vuodon alkua AD/HD -oireeni
vaikeutuvat.
A!!!! Vaihdevuosien hormonimuutokset ovat lisänneet
AD/HD -oireiluani: keskittyminen, tarkkaavaisuus, muistiongelmat,
tunteidenvaimennus. (JESSSS! Tästäkö se johtuukin!)
Univaikeudet
A Olen “yökyöpeli”, enkä mene nukkumaan
säällisenä aikana. (Paitsi nykyään kun pakotan itseni.)
Nukahtaminen on vaikeaa, sillä ajatukset
laukkaavat päässä.
A Ympäristön pienet / jatkuvat äänet sekä valot
häiritsevät nukahtamista. (Tästä olen osin opetellut pois.)
A Jos voisin nukkua oman aikataulun mukaan,
nukkuisin 3:sta yöllä aamu 11:een.
A Aamulla herääminen on äärimmäisen vaikeaa.
A Sitä hitaammin vireystaso nousee, mitä
pidempään nukkuu.
Fibromyalgia
Minun lihaksiani ja niveliäni särkee usein tai
jatkuvasti.
Minulla on todettu fibromyalgia.
Ruokailutapojen ongelmat
(A) En ruokaile säännöllisesti. (Joutunut opettelemaan.)
A En pysty syömään maun, hajun tai ruoan
rakenteen takia tiettyjä ruoka-aineita / ruokalajeja.
Syön liian suuria ruoka-annoksia kerralla.
A Työnteosta / mielenkiintoisesta harrastuksesta
on vaikeaa irtautua ruokailemaan.
Syön rauhoittaakseni itseäni.
A En pysty lopettamaan syömistäni – syön ylen. (Joskus.)
Minulla on joskus elämäni aikana ollut
syömishäiriö.
Olen käyttänyt ulostuslääkkeitä väärin,
laihduttamistarkoituksessa.
Verensokerin laskutaipumus / hypoglykemia
A Ruokailuvälien pidennyttyä tulee heikko olo,
keskittymisongelmia, muistiongelmia, yleinen vetelyys.
A Äärimmäisenä oireena vapina.
A Makeannälkä, tarve nostaa verensokeria.
Glukoosirasituksessa kolmen tunnin rasitusarvo
laskee alle paastosokeriarvon.
Itselääkitseminen
A Pidän itseni käynnissä päivän ajan kahvin,
teen, cola -juomien tai muiden kofeiinia sisältävien juomien voimalla.
A Syön paljon makeisia nostaakseni
vireystilaani.
Poltan tupakkaa parantaakseni keskittymistäni.
Olen käyttänyt marihuanaa, alkoholia ja / tai
muita päihteitä rauhoittaakseni itseäni.
Olen hankkinut rauhoittavia lääkkeitä
rauhoittaakseni ajatusten virtaa varsinkin iltaisin.
Hyväksikäyttö / trauma
A Olen joutunut koulussa ja/tai työelämässä
järjestelmällisen nöyryyttämisen tai hyväksikäytön kohteeksi.
Olen aikuisena ollut hyväksikäyttävässä
suhteessa (henkinen, taloudellinen, seksuaalinen).
Näen painajaisia, takautumia ja / tai tunnen äärimmäistä
ahdistuneisuutta traumaattisten tapahtumien takia.
Aineiden väärinkäyttö / koukkuun jääminen
Menneisyydessäni on päihteiden ja lääkkeiden
väärinkäyttöä.
A Olen käyttänyt / käytän alkoholia väärin. (Ei ehtinyt ihan siihen asti - en käytä enää alkoholia, ettei menisikään.)
Poltan tupakkaa, enkä ole pystynyt yrityksistä
huolimatta lopettamaan.
Niin, meikä on siis addi. So what else is new :D
24.8.12
Aamun addihetki
Lähdin kauhealla tohinalla toimistolle ehtiäkseni tehdä vähän töitäkin, ennen kuin on pakko poistua viikonlopun rientoihin. Pöydälläni minua odotti lohduton näky: puolityhjä kahvimuki, sekalaisia papereita... ja tyhjä läppäritelakka.
Olin ottanut koneen eilen mukaani lähtiessäni.
Daaaaaah.
Ei muuta kuin autolle ja takaisin kotiin. Täällä minä nyt istun töitä tekemässä.
Olin ottanut koneen eilen mukaani lähtiessäni.
Daaaaaah.
Ei muuta kuin autolle ja takaisin kotiin. Täällä minä nyt istun töitä tekemässä.
21.8.12
Koulu on vaativa suoritus
Facebookin AD/HD Aikuiset -ryhmässä käydään keskustelua siitä, miten voi hanskata lapsensa koulun. Siis eihän sen kuvittelisi olevan niin haastavaa ainakaan vanhemmille - lapsihan sitä koulua käy. Mutta mutta, koulusta tulee sen seitsemän sortin lippua ja lappua, jotka pitää muistaa palauttaa opettajalle/terkkarille/iltapäivähoitoon/kumminkaimanserkulle; pitää muistaa milloin pakataan mukaan liikuntatuntivarustus, ja jopa millainen varustus tälle tunnille tarvitaan ettei lähde uimahalliin luistinten kanssa; pitää muistaa varmistaa joka ilta, että läksyt on tehty; pitää muistaa laittaa illalla kouluvaatteet valmiiksi; pitää muistaa ostaa ajoissa joulu- ja kevätjuhla-asut; pitää muistaa (ja osata!) väsätä naamiaisasuja ja esiintymisasuja ja myyjäiskrääsää ja ja ja... Muistaa, muistaa, muistaa. Aaaargh!
Jep, siis pienen lapsen koulunkäynti (ja miksei myös päiväkotielämä) on addille haaste, siinä missä omankin arjen hallinta.
Tässä siis Addinaisen kootut vinkit koululaiselämän kasassapitämiseksi (joista osa hävyttömästi varastettu muiden kommenteista ko. FB-ryhmässä :)
Kyllähän se aina nolottaa, kun tuntee pudottaneensa pallon taas kerran. Meillä varsinkin esikoinen stressaa tästä, hän kun ei todellakaan ole addi vaan supertarkka siitä että kaikki menee niinkuin strömsössä. Olemme keskustelleet paljon tästä, että äiti ei aina vaan muista kaikkea, ja olen sanonut, että oikeasti tärkeät asiat muistan: muistan aina hänet ja siskonsa ja isänsä, ja sen että rakastan heitä. Kaikki muu on sellaista, minkä voi vähän välillä unohtaakin. Olen opetellut relaamaan tämän sekoiluni kanssa ja nauramaan sille, kun taas unohtui laput pöydälle ja kouluvaatteet on likapyykissä. Paljon olen petrannut viimeisten neljän vuoden aikana (siitä, kun esikoinen meni eskariin), mutta lapsuksia sattuu aina. Ei voi mitään - se nyt on vaan mun juttuni.
Jep, siis pienen lapsen koulunkäynti (ja miksei myös päiväkotielämä) on addille haaste, siinä missä omankin arjen hallinta.
Tässä siis Addinaisen kootut vinkit koululaiselämän kasassapitämiseksi (joista osa hävyttömästi varastettu muiden kommenteista ko. FB-ryhmässä :)
- Jääkö lapsi hakematta päikystä/eskarista/koulusta? Laita puhelimeen toistuva hälytys, joka hälyttää aina silloin, kun on aika lähteä hakemaan lasta. Jos puhelimesi on aina hukassa, osta halpa puhelin, jätä se ilman SIM-korttia ja pidä aina samassa paikassa laturissa kiinni - hälyt ja hätäpuhelut hoituvat silläkin.
- Jäävätkö liput ja laput palauttamatta? Täytä ne HETI kun ne saapuvat kotiin ja teippaa ne ulko-oven sisäpuolelle, jolloin et pääse kämpästä ulos näkemättä niitä, tai laita ne lapsen reppuun jolloin vastuu niistä siirtyy kätevästi lapselle/opettajalle. (Joo tiedän, tuo heti eikä huomenna täyttäminen on vaikeaa. Opettele!)
- Liikuntavaatteet aina kotona? Laita kännykkähälytys aiheesta edelliselle illalle tai sille aamulle.
- Liikuntavaatteet yhä kaupassa?!? Koulusta tulee yleensä lista tarvikkeista, joita lapsella pitää olla. Käytä sitä oman listasi pohjana, tallenna se tietokoneelle ja aina lukukauden alussa käy se läpi vaikka kalenterimuistutuksen avulla.
- Tuliko uimahalliin mukaan nyt ne luistimet? Pyydä opettajalta paremmat infot siitä, mitä milläkin liikkatunnilla tehdään - meidän tyttöjen open käytäntö on merkitä kaikki erikoiset liikuntajutut sekä tapahtumat simppeliin kalenteriin, jonka laitamme jääkaapin oveen, ja tämän olemme kokeneet hyödylliseksi.
- Juhlavaatteet aina kaupassa? Kännykkähälytys pelastaa taas; suunnittele muistaessasi vaikka puoli vuotta etukäteen päivä, jolloin menette ostoksille.
- Kerro avoimesti opettajalle, että sinulla on ADHD, ja kerro, mitä se tarkoittaa: että olet aina myöhässä ja unohtelet asioita. Todennäköisesti hän ihailee avoimuuttasi ja vastaa, että et todellakaan ole luokan ainoa hajamielinen vanhempi :)
Kyllähän se aina nolottaa, kun tuntee pudottaneensa pallon taas kerran. Meillä varsinkin esikoinen stressaa tästä, hän kun ei todellakaan ole addi vaan supertarkka siitä että kaikki menee niinkuin strömsössä. Olemme keskustelleet paljon tästä, että äiti ei aina vaan muista kaikkea, ja olen sanonut, että oikeasti tärkeät asiat muistan: muistan aina hänet ja siskonsa ja isänsä, ja sen että rakastan heitä. Kaikki muu on sellaista, minkä voi vähän välillä unohtaakin. Olen opetellut relaamaan tämän sekoiluni kanssa ja nauramaan sille, kun taas unohtui laput pöydälle ja kouluvaatteet on likapyykissä. Paljon olen petrannut viimeisten neljän vuoden aikana (siitä, kun esikoinen meni eskariin), mutta lapsuksia sattuu aina. Ei voi mitään - se nyt on vaan mun juttuni.
17.7.12
Addin masennus
Sain tohtorilta mietoja masislääkkeitä, joita saa syödä yhden tai kaksi pilleriä päivässä tuntemuksista riippuen. Ylipäätään ne ovat toimineet tosi hyvin, keventäneet oloa yms. Yleensä yksi pilleri riittää hyvin. Se mihin ne eivät tietenkään auta on tämä ADHD, mutta jos olen hyvällä tuulella, jaksan useinkin tehdä asioita eikä jumita. Masennuslääke kuulemma jotenkin poistaa kireyttä, mikä vähentää elimistön kierroksia, minkä ansiosta en ole niin kovin väsynyt.
Tänään lomailevalla Addinaisella oli kuitenkin tosi huono aamu, joten otin kaksi pilleriä. Erehdyin vain siitä, millä tavalla tämä oli huono aamu - tämä olikin addihuono aamu. Nyt jumitan tietokoneella ihan kybällä, mutta onneksi olen tosi onnellinen tässä istuessani.
7.5.12
Työmatkalla on ihanaa
Kävin tässä 10 päivän työmatkalla eksoottisessa maassa. Mikä oli huomattavaa oli, että koko matkan aikana en ollut huonolla tuulla yhden yhtä kertaa. Jaksoin kaiken loistavasti (silloinkin kun paikalliset kontaktimme veivät meidät katsomaan nähtävyyksiä ja lähtö oli klo 4 aamulla), työt tuli tehtyä, ja sain rentouduttua sopivasti. Outoa - työmatkanhan pitäisi olla stressaava kokemus, kun työt ovat koko ajan mielessä ja työn alla?
Mutta kas vain - työmatkallahan ei ole muita velvollisuuksia. Ei tarvitse vaihtaa roolia projektipäälliköstä äidiksi ja äidistä rakastajattareksi. Ei tarvitse valmistaa ruokaa, ei ratkoa riitoja, ei lukea iltasatuja, ei siivota... Keskittyminen ei pirstaloidu tuhannen päreiksi joka kymmenes minuutti, vaan saa ihan vaan tehdä sitä työtä kunnes se on valmis, ja sen jälkeen voi vaikka lukea keskeytymättä kunnes nukahtaa. Näin 9-10 tunnin työpäivät sujuivat kuin vettä vain, ja siihen päälle vielä shoppailut ja nähtävyyksien katselut.
Tästä sitä huomaa, miten kuormittavaa lapsiperhe-elämä on, ja miten paljon se pahentaa addin oireita.
Mutta kas vain - työmatkallahan ei ole muita velvollisuuksia. Ei tarvitse vaihtaa roolia projektipäälliköstä äidiksi ja äidistä rakastajattareksi. Ei tarvitse valmistaa ruokaa, ei ratkoa riitoja, ei lukea iltasatuja, ei siivota... Keskittyminen ei pirstaloidu tuhannen päreiksi joka kymmenes minuutti, vaan saa ihan vaan tehdä sitä työtä kunnes se on valmis, ja sen jälkeen voi vaikka lukea keskeytymättä kunnes nukahtaa. Näin 9-10 tunnin työpäivät sujuivat kuin vettä vain, ja siihen päälle vielä shoppailut ja nähtävyyksien katselut.
Tästä sitä huomaa, miten kuormittavaa lapsiperhe-elämä on, ja miten paljon se pahentaa addin oireita.
2.4.12
Päivän kissa
http://lolcats.icanhascheezburger.com/2012/04/02/funny-cat-pictures-people-say-i-have/
Meillä kissoja on kaksi, emmekä ole toistaiseksi onnistuneet unohtamaan niiden ruokkimista kuin ehkä kerran. Tosin on hyvin vaikeaa unohtaa ruokkia kissaa, sillä ne tuppaavat kiipeämään housunlahjetta ja mouruamaan kunnes ne ruokkii. Kalojen omistaminen olisi kauheaa...
Meillä kissoja on kaksi, emmekä ole toistaiseksi onnistuneet unohtamaan niiden ruokkimista kuin ehkä kerran. Tosin on hyvin vaikeaa unohtaa ruokkia kissaa, sillä ne tuppaavat kiipeämään housunlahjetta ja mouruamaan kunnes ne ruokkii. Kalojen omistaminen olisi kauheaa...
30.3.12
Taas on tylsää
Elämässä menee ihan hyvin. Työ on mielekästä (noh, kunhan sitä olisi hyperille tarpeeksi), lapset ovat parhaassa iässä (7 ja 8 v), avioliitto ei ihan vetele viimeisiään ;) koti on ihan ookoo vaikkei olekaan kahta vessaa, rahat riittävät ruokaan vaikkei nyt ihan kaikkeen mitä keksii haluta. Eli ihan normaalisti menee.
Ja minulla raukalla on tylsää. Elämässä ei katsokaas ole mitään draamaa! Ei aviokriisiä, ei ongelmia lapsilla, ei tulipaloja. Onneksi sentään kolaroin autoni - olin heti paljon paremmalla tuulella kaksi viikkoa. Äitikään ei joutunut sydänleikkaukseen, mikä nyt tietysti on parempi niin päin.
Nyt on vain kauhea vauvakuume. Kun jos tulisi kolmas lapsi, olisi pakko hommata uusi asunto ja uusi auto...
Ja minulla raukalla on tylsää. Elämässä ei katsokaas ole mitään draamaa! Ei aviokriisiä, ei ongelmia lapsilla, ei tulipaloja. Onneksi sentään kolaroin autoni - olin heti paljon paremmalla tuulella kaksi viikkoa. Äitikään ei joutunut sydänleikkaukseen, mikä nyt tietysti on parempi niin päin.
Nyt on vain kauhea vauvakuume. Kun jos tulisi kolmas lapsi, olisi pakko hommata uusi asunto ja uusi auto...
24.3.12
En tunne pelkoa
Tiedättekö sen tunteen, kun vatsasta putoaa pohja pois? Tapahtuu jotain äkkinäistä, uutta, pelottavaa, ja vatsaa kouraisee niin että kurkussa asti tuntuu, kuin mahalaukku olisi kaadettu täyteen nestemäistä typpeä joka sitten valuu suonia pitkin sormiin ja varpaisiin ja koko vartaloa heikottaa?
Minulle ei tule sitä tunnetta enää mistään.
Ajoin kolarin toissapäivänä. (Ehkä ADHD:lla oli osuutta asiaan, vaikka paikka on todella pirullinen todistajaksi sattuneen taksikuskinkin mielestä.) Eikä tuntunut missään. Ei mitään reaktiota missään päin vatsaa. Kun rysähti, ajattelin vain kypsästi: "Voi helvetin helvetti." Iltaan mennessä ei edes kauheasti harmittanut.
Kun poliisi pysäytti minut muutama kuukausi sitten katsastamattomalla autolla ajosta (ADHD:lla oli varmasti osuutta tähän asiaan, vaikka se olikin Kallen nakki hoitaa katsastus kuntoon), reagoin tyynesti ja varsin reippaasti. Sekään ei säikäyttänyt eikä oikeastaan edes harmittanut.
Äitini kävi tuossa sairaalassa sydänvaivojen vuoksi. Sekään ei hetkauttanut vatsanpohjaani, vain varpaissa hieman kipunoi shokki.
Mistähän tämä on oire? Onko tämä normaalia? Kauhean mukava tämä lättänä olo ei välttämättä ole, tai vähintäänkin se tuntuu oudolta.
Minulle ei tule sitä tunnetta enää mistään.
Ajoin kolarin toissapäivänä. (Ehkä ADHD:lla oli osuutta asiaan, vaikka paikka on todella pirullinen todistajaksi sattuneen taksikuskinkin mielestä.) Eikä tuntunut missään. Ei mitään reaktiota missään päin vatsaa. Kun rysähti, ajattelin vain kypsästi: "Voi helvetin helvetti." Iltaan mennessä ei edes kauheasti harmittanut.
Kun poliisi pysäytti minut muutama kuukausi sitten katsastamattomalla autolla ajosta (ADHD:lla oli varmasti osuutta tähän asiaan, vaikka se olikin Kallen nakki hoitaa katsastus kuntoon), reagoin tyynesti ja varsin reippaasti. Sekään ei säikäyttänyt eikä oikeastaan edes harmittanut.
Äitini kävi tuossa sairaalassa sydänvaivojen vuoksi. Sekään ei hetkauttanut vatsanpohjaani, vain varpaissa hieman kipunoi shokki.
Mistähän tämä on oire? Onko tämä normaalia? Kauhean mukava tämä lättänä olo ei välttämättä ole, tai vähintäänkin se tuntuu oudolta.
13.3.12
Essillä mennään
Lääkäri olisi nostanut escitalopram-annosta niin, että joka toinen päivä olisi 20 mg ja joka toinen 10 mg. Parin kolmen viikon kokeilun jälkeen totesin, että mieliala heilahteli aivan kamalasti päivästä toiseen, ja kesti puolisen viikkoa edes yhdistää tätä lääkityksen muutokseen (!). Palasin 10 mg tasaiselle annokselle ja nyt pyyhkii taas loistavasti.
Olen yrittänyt jättää kaikkia mahdollisia piristeitä vähemmälle, esimerkiksi kahvia, jota join aiemmin 3-5 mukillista päivässä hereillä pysyäkseni. Nyt pysyn pirteänä kahdella mukillisella ja olen työkavereiden mielestä vähemmän seinillekiipeävän oloinen. Mikäkö logiikka tässä on? No, ehkä väsymys johtuu liiasta kireydestä ja jatkuvasta pienessä liikkeessä olemisesta - ja piristeethän lisäävät sitä kireyttä. Eli sen sijaan, että annettaisiin aivoille lisää kamaa jolla selvitä kireydestä (kuten dexet) niin hoidetaan kropan energiataloutta downshiftaamalla, eli luodaan olosuhteet, joissa energiaa kuluu vähemmän. Toimii näköjään näinkin.
Olen yrittänyt jättää kaikkia mahdollisia piristeitä vähemmälle, esimerkiksi kahvia, jota join aiemmin 3-5 mukillista päivässä hereillä pysyäkseni. Nyt pysyn pirteänä kahdella mukillisella ja olen työkavereiden mielestä vähemmän seinillekiipeävän oloinen. Mikäkö logiikka tässä on? No, ehkä väsymys johtuu liiasta kireydestä ja jatkuvasta pienessä liikkeessä olemisesta - ja piristeethän lisäävät sitä kireyttä. Eli sen sijaan, että annettaisiin aivoille lisää kamaa jolla selvitä kireydestä (kuten dexet) niin hoidetaan kropan energiataloutta downshiftaamalla, eli luodaan olosuhteet, joissa energiaa kuluu vähemmän. Toimii näköjään näinkin.
10.2.12
Mitä kuuluu
Addinaisen elämä menee addille tuttua ylä- ja alamäkeä. Viime vuonna tähän aikaan sain hoidettavakseni valtavan kiireisen kaaosprojektin, jonka kampaaminen organisoiduksi, kellontarkasti toimivaksi toimituskoneistoksi piti minut onnellisesti hektisenä puoli vuotta. Kun projekti alkoi toimia, alkoi Addinainen kyllästyä, ja joulu-tammikuussa oltiin kovasti ahdistuksen alhossa.
Kävin sitten hakemassa apua tilanteeseen työterveyslääkäriltä, kun ajattelin, että eihän se nyt ihan normaalia ole, ettei näe nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa mitään haluttavaa. Tämä lääkäri diagnosoi minulta masennuksen. Olin taipuvainen vähättelemään diagnoosia, kun ADHD:n oireet ovat joskus kovin samankaltaisia, mutta lääkäri piti päänsä. Nyt syön 10 mg Escitalopraamia päivässä ja voi että! Olen rentoutunut hienosti. Tämä masennus on itse asiassa aika syvää (tosin epäilen, että taipumukseni liioitella asioita on saattanut värittää vastauksiani masennustestiin) eikä todellakaan parane tällä pienellä lääkeannoksella, mutta se keventää ja rentouttaa otettani elämään.
On siis menty stimulanteista rauhoittaviin. Huh. Mitähän sitten seuraavaksi, hullujenhuonetta?
Kävin sitten hakemassa apua tilanteeseen työterveyslääkäriltä, kun ajattelin, että eihän se nyt ihan normaalia ole, ettei näe nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa mitään haluttavaa. Tämä lääkäri diagnosoi minulta masennuksen. Olin taipuvainen vähättelemään diagnoosia, kun ADHD:n oireet ovat joskus kovin samankaltaisia, mutta lääkäri piti päänsä. Nyt syön 10 mg Escitalopraamia päivässä ja voi että! Olen rentoutunut hienosti. Tämä masennus on itse asiassa aika syvää (tosin epäilen, että taipumukseni liioitella asioita on saattanut värittää vastauksiani masennustestiin) eikä todellakaan parane tällä pienellä lääkeannoksella, mutta se keventää ja rentouttaa otettani elämään.
On siis menty stimulanteista rauhoittaviin. Huh. Mitähän sitten seuraavaksi, hullujenhuonetta?
Geenivauriot autismin takana
Tämä nyt on vähän duh: Autismin takana ovat perimän vauriot. Siis haloo. Autismin ja muiden autismikirjon häiriöiden takana on hermoverkon alentunut suorituskyky. Tietyntyyppinen perimä varmasti on yksi asia, joka niitä häiriöitä voi aiheuttaa, mutta myös sikiönkehityksen aikaiset häiriöt, lapsuuden traumat, fyysiset onnettomuudet yms. voivat vaurioittaa hermostoa.
Mielestäni tässä mennään nyt perse edellä puuhun.
Mielestäni tässä mennään nyt perse edellä puuhun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)