24.1.07

Hyvä yö


Viime yönä itkin pari tuntia ja nukuin kolme. Päivällä en ehtinyt nukkua, kun piti tehdä töitä. Tänään menin puoleltaöin nukkumaan. Kahdelta Siiri ilmoitti, että pisut on tulleet housuun ja sänkyyn. Nyt neljältä olen yhä valveilla. Huomenna pitää palauttaa työ yhdeksään mennessä.

Alan olla siinä tilassa, että viiltelyfantasiat laukkaavat päässäni. Ei niin, että kuitenkaan oikeasti alkaisin viiltelemään itseäni, sehän sattuu perkele.

23.1.07

En ole Turussa

Aloin jo aamulla pakata hammasharjaa, mutta ikävä kyllä erään työn hankala deadline pakotti hyllyttämään suunnitelmat paosta. Todennäköisesti tämä on hyvä asia.

Kalle on kuin mitään riitaa ei olisi ollutkaan ja yrittää sillä tavalla sovitella. (Ainoa tapa, mitä hän osaa.) Ei kiinnosta. Miksi minua kiinnostaisi palata "normaalitilaan" miehen kanssa, joka ei luota minuun, ei ole minusta innostunut eikä pidä minua ihmisenä, jonka elämää haluaisi keventää pienilläkään teoilla?

Eniten tietenkin sääliksi käyvät lapset. Mitä ero tekisi Siirille, joka on kirkas ja kova ja hauras kuin lasi? Entä Veeralle, jota tuskin tunnemme, mutta joka muistuttaa pehmoista, lämpöistä, helposti karkaavaa palloa?

Ei näin

Otin juuri lääkkeen, en siksi, että "minulla on ADHD", vaan siksi, että väsyttää valvotun yön jälkeen.

Minulla ei mene oikein hyvin juuri nyt. Lapset ovat ihania etc etc., mutta avioliitto taitaa kyllä alkaa vedellä viimeisiään. Painukoon h.ttiin koko Kalle, joka ei luota minuun ja siihen, että kyllä minunkin tavallani ne asiat hoituvat. Ei minusta tarvitse aina anaaliretentiivisesti yrittää kontrolloida kodin kaaosta, vaan voi vähän heittää lonkaltakin. Täydentäisimme hienosti toisiamme, mutta olen väsynyt siihen, että parempi puoliskoni ei anna minun edes pitää kuria lapsille puuttumatta asiaan, tai pukea niille vaatteita tai antaa ruokaa ilman hänen valvovaa tuijotustaan. Olen väsynyt siihen, että kaiken pitäisi olla omalla paikallaan aina, kun sitä ei käytetä; kaikki pitäisi muistaa, ja muistaa tehdä juuri oikein ja optimaalisen kätevästi; ja jos unohdat, sinulle muistutetaan asiasta "hienovaraisesti" ("Laitanko tän maidon jääkaappiin tästä pöydältä?" No älä laita, anna sen vaan mennä pahaksi siinä.) tai vähemmän hienovaraisesti (kokoamalla parisänkyyn unohtuneet lastenkirjat kasaksi minun puolelleni sen sijaan että laittaisi ne yöpöydälle). Lisäksi kaikki on hirveää säätöä, ettei toinen vain laittaisi kodin ja perheen ylläpitoon jouleakaan enemmän energiaa kuin toinen.

Voisin muuttaa Turkuun lasten kanssa. Siellä on halvemmat asunnot. Kun ei tuosta taistelulajiharrastuksestakaan tule lasta eikä paskaa.

12.1.07

Raskaushormonit ja ADHD?

celia oli odottanut minun pohtivan joskus otsikon mukaista kysymystä. Täytyyhän sitä lukijoiden tahtoa kunnoittaa :) Vaikka kyseessä oli ado-odotus, niin täytyy sanoa, että hormonaalisesti se muistutti vähintäänkin etäisesti bio-odotusta.

Siiriä odotettiin yhteensä semmoinen kolmisen vuotta, ja se aika oli yhtä vuoristorataa jopa minun mielialojeni normaaliin, volatiiliin vaihteluun verrattuna. Mentiin minuutissa kiukusta ja epätoivosta vaaleanpunaiseen odotusonneen ja taas takaisin kymmenen minuutin kuluttua. Oli pakokauhua, kärsimättömyyttä, pelkoa, välillä rauhaa ja onnea, ja sitten taas sätkyttelyä. En todellakaan tajua, miten Kalle jaksoi elää kanssani, varsinkin viimeisinä kuukausina kun nimeämistä odotettiin. Keskittymiskyvyn rippeetkin olivat tipotiessään, sohin ja sekoilin kuin heikkopäinen.

Veeran prosessi oli seesteisempi, olihan meillä jo Siiri kotona ylläpitämässä lapsiperheen arkea (kuulemma bioraskaana olevatkin välillä unohtavat "uusintakierroksilla" edes olevansa raskaana), mutta kun loppuvaiheessa odotimme päivästä toiseen hakumatkaa tapahtuvaksi tyyliin ensi viikolla, aloin kypsyä tosi totaalisesti elämään yleensä. Sen huomaa tämänkin blogin päivitystahdin taantumisesta! Hormonit taisivat lähteä liikenteeseen tässä hieman jälkijunassa.

En nyt tiedä, liittyykö tämä mitenkään celian ajatuksiin, mutta tämmöisiä tuli mieleen.

11.1.07

Terveisiä Kiinasta


Selvisimme kaikki hengissä kahden viikon Kiinan-reissusta ja perheemme jopa kasvoi. Niin, se on se suuri salaisuuteni: kävimme noutamassa kuopuksen kotiin :) En uskaltanut hiiskahtaa tästä mitään, ennen kuin saimme tytön virallisesti omaksemme - pelkäsin, että jos paljastun dexejä nappailevaksi sekoboltsiksi, menee koko adoptio pipariksi. Homma on nimittäin niin, että kotiselvitystä tehtäessä minulla ei vielä ollut lääkitystä; lääkärintarkastuksessa kun kysyttiin, onko minulla säännöllistä lääkitystä, vastasin "ei", koska sitä vasta kokeiltiin; ja sen jälkeen... no, Kiinassa ei mistään ADHD:sta mitään tiedetä, kotiselvitys oli kirjoitettu lääkkeettömästä itsestäni joka oli huomattavasti lääkittyä itseäni sekoboltsimpi ja silti kuulemma OK, joten päätimme olla hämmentämättä soppaa ja jätimme koko jutun mainitsematta. Paitsi että sitten oli tosiaan oltava hakumatka ilman, sillä rajalla "huumeista" kiinni jääminen olisi ollut varmaan fataalia adoptioprosessin kannalta.

Nyt meillä on sitten kaksi lasta. Esikoinen Siiri (3,5 v, myös Kiinasta) on aivan loistava isosisko, kärsivällinen ja huomaavainen ja mustasukkaisuudessaankin kohtuullinen - siskoa ei olla lyöty tai satutettu ei kerran kertaa, ei edes haukuttu, ja vain kaksi kertaa on käsketty viemään sisko takaisin Kiinaan ja silloinkin sellaisella "jos sanon näin pahasti, niin mitä nuo tekevät" -ilmeellä eli sitä ei lasketa. Kuopus, kutsutaan häntä vaikka Veeraksi, on 2-vuotisuhmassaankin aivan suunnattoman suloinen ja rakastettava ja ihana ja tämä koko elämä on kerta kaikkiaan unelmien täyttymys!

Niin, se lääkitys - en ole vieläkään aloittanut sitä uudelleen. Kysyttäessä Kalle sanoi, ettei ole huomannut minussa mitään hirveän suurta eroavaisuutta lääkkeen lopettamisen jälkeen. Itsellänikin on tunne, että jotain minussa on muuttunut lääkejakson ansiosta/aikana: olen yhä se verraten kärsivällinen, ymmärtäväinen äiti, jonka löysin sisältäni lääkityksen ansiosta. Päivätorkkujen ja kahvin avulla selviän iltaan asti mainiosti. Toisaalta tässä on koko ajan ollut poikkeustilanne päällä hakumatkan ja sopeutumisen aloittamisen takia, ja poikkeustilanteissahan minä aina tsemppaan tosi hyvin. En myöskään ole käynyt salilla lääkitystauon aikana. Epäilemättä aloitan lääkityksen taas jossain vaiheessa. Sitä odotellessa nautiskelen elämästä ilman unettomuutta ja neljän tunnin välein piippaavaa kännykkää.

17.12.06

Miten värität ruudut?

Lois McMaster Bujold on todellakin kirjailijoiden aatelia isojen asioiden mahduttamisessa pieniin: hänen romaaniensa yksityiskohdat saavat lukijan ellei nyt kaikissa tapauksissa pohtimaan syntyjä syviä niin ainakin havaitsemaan uusia asioita maailmassa.

Kuten nyt vaikka se, miten René Vorbretten ja Dono Vorrutyer värittävät neliöitä. (Ei, tätä ei tarvitse sinällään tajuta - mutta kirja on lukemisen arvoinen.) Ensin mainittu värittää neliönsä tarkasti ja tasaisesti. Viimeksi mainittu värittää omansa nopealla sutaisulla. Bujold ei luonnollisestikaan jää tarkastelemaan tätä Ivanin huomiota sen pidempään - sen on tarkoitus edustaa kahden miehen luonteiden eroa, eikä neliöiden värittäminen todellakaan ole kohtauksen pointti. Minä sen sijaan juutuin pohtimaan neliöiden värittämistä ja, kuten varmasti moni muukin, pohdin, miten minä värittäisin omat neliöni. Ärsyttävä huomio oli, että yrittäisin värittää ne yhtä tunnontarkasti kuin René, mutta toisin kuin ko. herra, käyttäisin paljon aikaa ja energiaa värityksen viimeistelyyn, harmittelisin värin lipsumista rajojen yli ja pohtisin, mitä väritystyylini ja yritteliäisyyteni minusta kertoisivat tuloksen mahdollisesti vuosikymmenten jälkeen löytävälle historioitsijalle.

Outs.

Olen päättänyt tästä lähtien värittää rohkein sohaisuin, sovittaen ajankäytön määrän lopputuloksen tärkeyteen. En halua käyttää liikaa rajallista energiaani jos vähempikin riittäisi. Suurimpaan osaan vähempi riittää. Esimerkiksi voisin vaimon ja äidin rooleissa yrittää vähän vähemmän värittää jonkun muun piirtämille rajoille asti eikä yhtään niiden yli; rohkeat sohaisut ovat aivan yhtä esteettisiä ja aivan riittäviä.

Mikä väsyttää

Vastauksena Olmille: Nyt kun ajattelen männävuosia ilman lääkkeitä, niin ainakin väsymys oli loma-aikojen ulkopuolella perustilani; ja tietenkin lapsen saamisen myötä se paheni.

Varmasti väsymyksen suhteen on osittain kyseessä ei vieroitusoireet vaan viive välittäjäainetasapainon palautumisessa, eli dexe on auttanut aineita pysymään tasapainossa ja nyt taso heittelee / pysyy matalalla kunnes taas tuotanto lähtee käyntiin.

Ja Dexe vei ruokahalun, joten kroppa ottaa nyt energiaa sisään innolla.

Nälkä ja väsy

Kuten Sonja edelliseen kommentoi, nälkä ja väsymys eivät oikeastaan ole asioita, jotka välttämättä haluaisi pysyviksi osiksi elämäänsä. Ei tämä kyllä juuri nyt niin kauheaa ole. Nukun pienet unet keskipäivällä (Siirin päivälevon yhteydessä) ja iltapäivällä (Kallen tullessa kotiin). Näin pysyn kohtalaisen virkeänä muun osan päivää. Syöminen ei vielä ole mikään probleema, vaikka joudun kyllä ensimmäistä kertaa miesmuistiin tietoisesti rajoittamaan energiansaantiani - varsinkin, kun en jalan takia käy salillakaan. Olen alkanut himoita taas karkkeja ja leipää ja perunakin maistuu hyvältä; saas nähdä, pystynkö pitäytymään alakarppiruokavaliossa.

Syön Möllerin triomega-kalaöljyä, ja sekin ihan kuin auttaisi. Tai ehkä se on plaseboefekti.

14.12.06

10+1 tuntia

Kymmenen tuntia unta viime yönä, melkein tunnin torkut tänään; ja tuntuu siltä, että myös tänä iltana uni tulee aikaisin. On oikeastaan aika ihanaa, kun taas nukuttaa. Tosin jos ei saisi nukkua, niin voisi itku tulla...

Nälkä on myös valtaisa, eli voimme päätellä Dexejen oikeasti vaikuttavan ruokahaluuni. Yhtään ei tarvitse pakottaa itseään avaamaan suutaan haarukan lähestyessä.

13.12.06

Toinen puoli maailmaa

Olen lopettanut lääkkeiden ottamisen ainakin muutamaksi viikoksi. Syy on matka: Addinainen lähtee Kiinaan, enkä halua joutua siellä selittelemään, miksi huumekoira on kiinnostunut matkalaukuistani. Joojoo, voisin ottaa mukaan reseptikopion jne., mutta Tiettyjen Komplikaatioiden vuoksi en vaan halua hakemalla hakea vaikeuksia. Selitän tämän sitten, kun palaamme...

Jos kova tarve tulee ennen matkaa (eli on pakko skarpata jostain tietystä syystä), saatan toki ottaa tarvittavan lääkityksen, mutta periaatteessa yritän pysytellä kuivilla.

Menossa on toinen päivä. Eilen väsytti, mutta ei mitenkään ylivoimaisesti. Nyt on pumpulinen olo, mutta ei mitenkään ylivoimaisesti. Olo on aivan erilainen kuin silloin, kun yrittää vaan ihan periaatteen vuoksi lopettaa: lyijyinen väsymys ei tunnu niin pahalta, että olisi iiiiiihan pakko ottaa lääke, enkä mieti omaa oloani koko ajan.

Ikuinen sotku


Kaverini nauroi eilen puhelimessa sille, kuinka en saa pidettyä järjestystä. Häntä huvitti kovasti ajatus minusta, jonka huoneesta saattoi ystävyytemme alkuaikojen teinivuosista lähtien löytää likaisia kahvikuppeja, lautasia ja pikkuhousuja, opettamassa Siirille siisteyden alkeita.

Minua nauratti vähemmän. En loukkaantunut, sillä tunnen kyllä tämän ystäväni eikä hän pahaa tarkoittanut - ja omat ongelmansa hänellä on :) Silti keskustelu oli muistutus siitä, että enhän minä tavis ole.

Kyllä, on aika vaikeaa opettaa tyttöä siivoamaan jälkensä, kun ei siihen itsekään kykene. Olen kuitenkin päättänyt lakata stressaamasta sen suhteen. Sama se lopulta on, siivoaako tavarat pois heti vai myöhemmin, kunhan siivoaa, kunhan tietää, että itse tehty sotku on omalla vastuulla. Kyllä minäkin siihen vielä joskus opin... Ehkä!

5.12.06

Sunnuntai. Jotta onnistuisit aina.

Vuorokausi taisi juuri olla vaihtunut sunnuntaiksi, kun sain salin pikkujouluissa ihan loistavan idean: merimiespainia! Ei ne ole pikkujoulut, jos ei yhtään saa painia.

Tuloksena oli murtunut jalka, 7 tuntia päivystyspolilla, kyynärsauvat, sinipunainen side ja paljon morkkista. Kalle joutuu tekemään kotona kaiken muutaman viikon ajan ja passaamaan vielä minuakin, ja Siiri vierastaa minua eikä suostu tulemaan syliin.

On se kivaa olla addi. Olen maksanut tälle perheelle jo aika paljon ihan muutaman kuukauden aikana; puhkaisin esimerkiksi autosta renkaan n. viikko sitten, kun yritin ajaa salille sateessa ja samalla putsata hihalla tuulilasin sisäpuolta huurteesta. Oliko fiksua? No ei. Ei ollut tämä viimeisinkään tempaus. Aina käy vaan näin.

Tämä koko syksy on ollut muutenkin ihan painajaista. Joka päivä sattuu jotain enemmän tai vähemmän ärsyttävää ja kaikki menee just sen vaikeimman kautta.

25.11.06

Pee Äm Äs kultakultasein

Perjantai oli perseestä. En muista, milloin olisin ollut niin väsynyt, vihainen, kyllästynyt, ärtynyt, väsynyt, koomainen ja mainitsinko että väsynyt? Enkä edes tehnyt töitä vaan vietin aikaa Siirin kanssa leikkien! Tämän on pakko olla PMS:ää.

Pluspuolella mainittakoon erittäin positiivinen treenisessio. Otin kaksi pilleriä ennen salille lähtöä ja jaksoin keskittyä tunnilla ihan upeasti; jäin vielä ylimääräisiinkin treeneihin ja sekin oli hyödyllistä. Miinuspuolelle taas jää se fakta, että niiden pillereiden ansiosta nukahdin vasta joskus kahden aikaan... tosin siinä oli pluspuolen tekijänä illalla kirjoittamani ficcipätkä. Huh, kyllä siitä onkin aikaa kun koneen ääressä on vilahtanut neljä tuntia ilman, että sitä lainkaan huomaa. (Eikä siis niinkuin yleensä, eli tuijottelee kelloa epätoivoisena eikä silti saa itseään irti Googlesta tai Popcapista.)

16.11.06

Addinainen kokeilee

Kokeilin tänään jotain uutta: tein työt ensin ja aloin vasta sitten tekemään "nettikierrostani" eli lukemaan sähköposteja ja tsekkaamaan tiettyjä sivustoja. Oooooh! Kello 12 olin tehnyt jo periaatteessa kaiken sen, mitä olin korvamerkinnyt tälle päivälle. Nyt kello on 12.30 ja olen jo suorittanut välttämättömän nettikierroksen. Vitsi mä oon hyvä! Hmm, pitäisiköhän tätä kokeilla uudestaan joskus?

14.11.06

Aina pitää säätää

Minun pitää olla koko ajan säätämässä ja parantamassa. Aina on jotain, mikä voisi olla paremmin. Sohva voisi olla toisin päin, niin telkan katselu olisi helpompaa; tai toisen värinen, niin se sopisi paremmin tapettiboordiin. Tai boordi voisi olla toisenlainen. Verhot ainakin voisi vaihtaa. Päiväjärjestystä jos rukkaisi hieman ja siirtäisi Siirin päiväkotiin lähtöä aikaisemmaksi, niin työpäiväni olisi lyhyt ja voisin hakea tytön kotiin puoliltapäivin useammin. Tai jos vain tekisin ahkerammin töitä sen ajan, kun niitä ylipäätään teen. Voisimme käydä kaupassa perjantaina lauantain sijaan, niin saisimme lauantaina kokonaisen päivän virkistäytymistä varten. Jos sittenkin siirrettäisiin Siirin sänky takaisin aikaisemmalle paikalleen makkarissamme, niin se voisi olla parempi tytölle. Jne, jne.

Jos ei ole mitään säädettävää, ahdistun ja koen olevani ansassa. Mietin ja mietin, mikä on vialla, kun mikään ei ole vialla, ja etsin kunnes vikaa löytyy. Jos ei löydy, tunnen irrationaalista halua hajottaa kaikki - ottaa avioero, ryhtyä alkoholistiksi, ottaa kirves ja hakata kalusteet palasiksi - jotta olisi taas jotain paranneltavaa.