***Your EQ is 53***
50 or less: Thanks for answering honestly. Now get yourself a shrink, quick!
(http://www.blogthings.com/whatsyoureqquiz/)
4.9.06
Ei mitään uutta paitsi lääkkeitä
Työpäivien lääkitys näyttäisi muotoutuvan sellaiseksi, että 3 aamulla, 3 päivällä ja 1-2 kun lähden hakemaan Siiriä hoidosta. Jostain syystä nimittäin simmahdan totaalisesti, kun tyttö on kotona.
Mikään vapaaehtoinen tietokoneasia ei nyt jaksa hirveästi kiinnostaa. Teen töitä, olen Siirin kanssa, vietän parisuhdetta Kallen kanssa, katson joskus vähän telkkaa ja luen hyviä kirjoja. En ole kunnolla paennut mielikuvitusmaailmaan ainakaan kuukauteen, mikä on aika ärsyttävää. En pohdi angstisesti kauhean syntyjä syviä. Suurin osa aivokapasiteetista menee ihan arkirutiinien hoitamiseen. Tältäkö normaaleista ihmisistä tuntuu? Olo on nimittäin samanlainen kuin sillä eräällä ajomatkalla Turusta kotiin: aika debiili. On kuin olisin tyhmentynyt ainakin 30 ÄO-pistettä. Elämä ei tunnu sillä lailla mielenkiintoiselta, sitä vaan, no, tekee eikä elä.
Ei, en ole masentunutkaan, mieliala on ihan OK.
24.8.06
AD(H)D on kaikkialla
Viime aikoina eteeni on tullut monia syndroomia yms., joiden syy on mikä nyt sattuu olemaan mutta joiden oireisiin sisältyy "ADHD-maisia" piirteitä. Esimerkiksi: Williams Syndrome, RAD (reaktiivinen kiintymyshäiriö), laitostuminen... On niitä muitakin, mutta menee nyt huis ohi.
Williamsin syndrooma on tosi outo tapaus. Siihen liittyvät tietynlaiset kasvonpiirteet, sydänviat, hypotoniset (löysät) lihakset ja nivelet lapsuudessa, sidekudospoikkeavuudet ja tusina muita fyysisiä oireita. Lisäksi siihen liittyvät seuraavat älylliset ja persoonallisuuspiirteet: hyvä sanallinen ilmaisu ja siihen liittyvä lyhytkestoinen muisti, mutta puheen ymmärtäminen vaikeampaa kuin tuottaminen; huono visuaalinen hahmotuskyky, lievä älyllinen kehitysvamma, spontaani ystävällisyys ja ihmisiin orientoituminen, empatia, yleinen hermostuneisuus, kyvyttömyys solmia kestäviä ystävyyssuhteita, ärtyneisyys ja syömisvaikeudet (koliikki) vauvaiässä, musikaalisuus, aistiyliherkkyys, keskittymisvaikeudet, hieno- ja karkeamotoriikan ongelmat.
Ja mistä tämä kaikki johtuu? Nykytietämyksen mukaan pienestä geenivirheestä, jonka ansiosta keho ei tuota tarpeeksi elastaania. (Elastaani on aine, joka tekee kudoksistamme joustavia.)
Siis otetaanpas uudestaan. Näissä ihmisissä elastaanin puuttuminen aiheuttaa, muun muassa, aistiyliherkkyyttä, keskittymisvaikeuksia ja motoriikan ongelmia. Ja ystävällisyyttä!
On mahdollista, että nämä ihmiset kärsivät perussyndrooman lisäksi ADHD:sta sairaalahoidon seurauksena; pitäisi lukea ne tutkimukset itse. Mutta minulla on toinen teoria. Keskittymisvaikeuksia on onnistuneesti hoidettu sensorista integraatiota parantavilla menetelmillä (jos tätä blogia lukee joku, joka tietää niistä, vaikka omakohtaisesta kokemuksesta, niin hihkaiskoon nyt tai iäisesti vaietkoon!) ja ainakin niiden on todettu olevan yhteydessä ärsykkeiden suodatuksen vaikeuteen. Joten minä ajattelin että: Jospa keskittymisvaikeuksien taustalla on suodatusongelma, joka aiheuttaa kohdistusongelman. Jospa maailmassani on koko ajan enemmän "ääntä" (ääntä/meteliä/vilinää/toimintaa...) kuin naapurin maailmassa, koska naapuri osaa esisuodattaa ärsykkeet ennen niiden pääsyä tietoisuuteen. Naapurin on siis helpompi valita tietyt ärsykkeet seurattaviksi jo alitajuisen prosessoinnin yhteydessä. Näin hän osaa keskittyä esimerkiksi äitinsä kasvoihin ja ääneen. Kun taas minun pitää aina tietoisesti tai puolitietoisesti miettiä, mikä ärsykkeistä liittyy sellaiseen asiaan, mitä haluan havainnoida. Tämä aivotoiminta kuluttaa tietenkin välittäjäaineita valtaisalla nopeudella, joten vedän pohjat jo keskipäivällä, kun naapurilla samat välittäjäaineet riittävät iltaan asti. Samoin en osaa säädellä intensiteettiä (koska sekin on suodattamista): asiat ovat joko kaikki tai ei ollenkaan. Joko rakastan tai vihaan jotakuta täysillä, tai en välitä hänestä lainkaan. Haluan olla kaikessa paras tai huonoin, tai sitten en vaivaudu ollenkaan. Tämä keskittymisongelma puolestaan johtaa kiintymyssuhteen häiriöön, sillä enhän voi kiintyä äitiinikään jos hän on maailmassani vain yksi ärsyke monista.
No joo. Jos jaksais tai viittis niin voisi mennä takaisin yliopistolle ja tutkia tätä. Mutta been there, done that. Gradu oli valmis aikapäivää sitten, next please.
Williamsin syndrooma on tosi outo tapaus. Siihen liittyvät tietynlaiset kasvonpiirteet, sydänviat, hypotoniset (löysät) lihakset ja nivelet lapsuudessa, sidekudospoikkeavuudet ja tusina muita fyysisiä oireita. Lisäksi siihen liittyvät seuraavat älylliset ja persoonallisuuspiirteet: hyvä sanallinen ilmaisu ja siihen liittyvä lyhytkestoinen muisti, mutta puheen ymmärtäminen vaikeampaa kuin tuottaminen; huono visuaalinen hahmotuskyky, lievä älyllinen kehitysvamma, spontaani ystävällisyys ja ihmisiin orientoituminen, empatia, yleinen hermostuneisuus, kyvyttömyys solmia kestäviä ystävyyssuhteita, ärtyneisyys ja syömisvaikeudet (koliikki) vauvaiässä, musikaalisuus, aistiyliherkkyys, keskittymisvaikeudet, hieno- ja karkeamotoriikan ongelmat.
Ja mistä tämä kaikki johtuu? Nykytietämyksen mukaan pienestä geenivirheestä, jonka ansiosta keho ei tuota tarpeeksi elastaania. (Elastaani on aine, joka tekee kudoksistamme joustavia.)
Siis otetaanpas uudestaan. Näissä ihmisissä elastaanin puuttuminen aiheuttaa, muun muassa, aistiyliherkkyyttä, keskittymisvaikeuksia ja motoriikan ongelmia. Ja ystävällisyyttä!
On mahdollista, että nämä ihmiset kärsivät perussyndrooman lisäksi ADHD:sta sairaalahoidon seurauksena; pitäisi lukea ne tutkimukset itse. Mutta minulla on toinen teoria. Keskittymisvaikeuksia on onnistuneesti hoidettu sensorista integraatiota parantavilla menetelmillä (jos tätä blogia lukee joku, joka tietää niistä, vaikka omakohtaisesta kokemuksesta, niin hihkaiskoon nyt tai iäisesti vaietkoon!) ja ainakin niiden on todettu olevan yhteydessä ärsykkeiden suodatuksen vaikeuteen. Joten minä ajattelin että: Jospa keskittymisvaikeuksien taustalla on suodatusongelma, joka aiheuttaa kohdistusongelman. Jospa maailmassani on koko ajan enemmän "ääntä" (ääntä/meteliä/vilinää/toimintaa...) kuin naapurin maailmassa, koska naapuri osaa esisuodattaa ärsykkeet ennen niiden pääsyä tietoisuuteen. Naapurin on siis helpompi valita tietyt ärsykkeet seurattaviksi jo alitajuisen prosessoinnin yhteydessä. Näin hän osaa keskittyä esimerkiksi äitinsä kasvoihin ja ääneen. Kun taas minun pitää aina tietoisesti tai puolitietoisesti miettiä, mikä ärsykkeistä liittyy sellaiseen asiaan, mitä haluan havainnoida. Tämä aivotoiminta kuluttaa tietenkin välittäjäaineita valtaisalla nopeudella, joten vedän pohjat jo keskipäivällä, kun naapurilla samat välittäjäaineet riittävät iltaan asti. Samoin en osaa säädellä intensiteettiä (koska sekin on suodattamista): asiat ovat joko kaikki tai ei ollenkaan. Joko rakastan tai vihaan jotakuta täysillä, tai en välitä hänestä lainkaan. Haluan olla kaikessa paras tai huonoin, tai sitten en vaivaudu ollenkaan. Tämä keskittymisongelma puolestaan johtaa kiintymyssuhteen häiriöön, sillä enhän voi kiintyä äitiinikään jos hän on maailmassani vain yksi ärsyke monista.
No joo. Jos jaksais tai viittis niin voisi mennä takaisin yliopistolle ja tutkia tätä. Mutta been there, done that. Gradu oli valmis aikapäivää sitten, next please.
12.8.06
Alilääkitty, alikunnossa
Takana on rankka viikko, kaksi varsinaista työpäivää (4h ja 5h) ja ensimmäiset "mä tarviin viinaa!" -kännit. Lupaavalta vaikuttaa. Lääketasapaino on ihan heituvalla, osin tietenkin yleisen stressin vuoksi, mutta varmaan myös työn vaatiman (tarjoaman) keskittymisen vuoksi. 3+2 pilleriä ei riitä alkuunkaan, vähintään 3+3 ja ehkä iltapäivällä +1, tai ehkä 2. Olen napsinut ekstroja urakalla. Silti nukuttaa ja koomattaa melkein jatkuvasti. Kutsuisin tätä normaaliksi työhönpaluustressiksi, ja sitä se varmaan onkin, mutta normaalin työhönpalaajan ei tarvitse syödä lääkkeitä pään pitämiseksi kasassa.
Muuten menee hyvin. Siiri ei ole vielä hirveästi vastustellut päiväkotiin menoa, vaikka koko ajan tilanne tavallaan huononee kun hän saa rohkeutta pyristellä vastaan ja kiukutella myös päiväkodissa. Minulle taas työnteko tekee hyvää, varsinkin, kun olen saanut erittäin mieluisan työn asiakkaalta. En muistanutkaan, miten innostavaa on saada käyttää osaamistaan ja miettiä todenteolla ratkaisuja kiehtoviin ongelmiin, ja kerta kaikkiaan vaan paahtaa menemään työn touhussa.
Muuten menee hyvin. Siiri ei ole vielä hirveästi vastustellut päiväkotiin menoa, vaikka koko ajan tilanne tavallaan huononee kun hän saa rohkeutta pyristellä vastaan ja kiukutella myös päiväkodissa. Minulle taas työnteko tekee hyvää, varsinkin, kun olen saanut erittäin mieluisan työn asiakkaalta. En muistanutkaan, miten innostavaa on saada käyttää osaamistaan ja miettiä todenteolla ratkaisuja kiehtoviin ongelmiin, ja kerta kaikkiaan vaan paahtaa menemään työn touhussa.
9.8.06
Kannatusnäkökohtia
Note to self: vaikka olisikin piristeillä, kannattaisi joskus levätäkin.
On ollut rankkaa viime päivinä, tai oikeastaan koko viikon. Miljoona asiaa pitäisi tehdä, mutta energian vievät melko tarkkaan kaksi asiaa: työnteko ja Siirin päivähoito. Töitä pukkaa ovista ja ikkunoista, dedikset seuraavat toisiaan kuin isot, toisiaan seuraavat asiat, ja aikataulut kutistuvat kutistumistaan. Samaan aikaan esikoiseni, ainokaiseni, aloittaa päivähoidon, ja minä istun hänen kanssaan päiväkaudet päiväkodissa harjoittelemassa ja poden surua, stressiä, pelkoa tytön pärjäämisestä ja ennenkaikkea huonoa omaatuntoa. Lisäksi paikka, ryhmän hälinä ja sekamelska ja ympäristön mielessäni nostattamat tunteet ja muistikuvat omasta lapsuudestani saavat minut overloadiin, ja iltapäivisin olen ollut yhtä väsynyt kuin Siirikin, ellen väsyneempi, sillä kohtalaisella varmuudella Siiri ei kärsi ADHD:sta. (Ellei sitten lasketa sitä, että hän kärsii minun ADHD:stani...)
Ei sikäli, ettei Siiri muka pärjäisi. Kuten niin usein näissä tilanteissa, se on se äiti joka tuntuu pärjäävän huonommin - en ole nähnyt tyttäreni vielä heittäytyvän lattialle ja ulvovan itkusta päiväkotiin menon takia, kuten minä tein ensimmäisenä päivänä kun neiti jäi yksin hoitajatätien kanssa. Ongelma onkin se, että en haluaisi hänen joutuvan pärjäämään. Enkä voi edes piiloutua "ei ole vaihtoehtoja" -väitteen taakse. Tottakai on vaihtoehtoja. Voin jatkaa nykyistä tahtia ja tehdä töitä yöllä ja vapaa-aikana, ja Siiri voi jatkaa pärjäämistä pihassa tarjolla olevalla kaveriseuralla. Toiveissa kuitenkin on, että tämän järjestelyn kautta Siiri saa lisää kaipaamaansa leikkiaikaa kavereiden kanssa ja minä saan tehtyä työt niin, että päivän lopuksi minulla on aikaa olla enemmän Siirin kanssa ja latautua vapaalla.
Mutta että laitokseen olen tyttäreni laittamassa...
On ollut rankkaa viime päivinä, tai oikeastaan koko viikon. Miljoona asiaa pitäisi tehdä, mutta energian vievät melko tarkkaan kaksi asiaa: työnteko ja Siirin päivähoito. Töitä pukkaa ovista ja ikkunoista, dedikset seuraavat toisiaan kuin isot, toisiaan seuraavat asiat, ja aikataulut kutistuvat kutistumistaan. Samaan aikaan esikoiseni, ainokaiseni, aloittaa päivähoidon, ja minä istun hänen kanssaan päiväkaudet päiväkodissa harjoittelemassa ja poden surua, stressiä, pelkoa tytön pärjäämisestä ja ennenkaikkea huonoa omaatuntoa. Lisäksi paikka, ryhmän hälinä ja sekamelska ja ympäristön mielessäni nostattamat tunteet ja muistikuvat omasta lapsuudestani saavat minut overloadiin, ja iltapäivisin olen ollut yhtä väsynyt kuin Siirikin, ellen väsyneempi, sillä kohtalaisella varmuudella Siiri ei kärsi ADHD:sta. (Ellei sitten lasketa sitä, että hän kärsii minun ADHD:stani...)
Ei sikäli, ettei Siiri muka pärjäisi. Kuten niin usein näissä tilanteissa, se on se äiti joka tuntuu pärjäävän huonommin - en ole nähnyt tyttäreni vielä heittäytyvän lattialle ja ulvovan itkusta päiväkotiin menon takia, kuten minä tein ensimmäisenä päivänä kun neiti jäi yksin hoitajatätien kanssa. Ongelma onkin se, että en haluaisi hänen joutuvan pärjäämään. Enkä voi edes piiloutua "ei ole vaihtoehtoja" -väitteen taakse. Tottakai on vaihtoehtoja. Voin jatkaa nykyistä tahtia ja tehdä töitä yöllä ja vapaa-aikana, ja Siiri voi jatkaa pärjäämistä pihassa tarjolla olevalla kaveriseuralla. Toiveissa kuitenkin on, että tämän järjestelyn kautta Siiri saa lisää kaipaamaansa leikkiaikaa kavereiden kanssa ja minä saan tehtyä työt niin, että päivän lopuksi minulla on aikaa olla enemmän Siirin kanssa ja latautua vapaalla.Mutta että laitokseen olen tyttäreni laittamassa...
6.8.06
Selviytymisopas hautajaisiin
Olimme koko perheen voimin saattamassa Kallen setää hautaan. Olen viettänyt Kallen suvun kanssa aivan kamaliakin perhejuhlia (serkun häät kauheassa lapsettomuusmasennuksessa tulevat mieleen), mutta nyt oli, niin outoa kuin onkin näin sanoa, mukavaa. Tähän on kaksi syytä: lapsi ja lääkkeet.
Lääkkeet ovat toki avainasemassa aivokemian kannalta. Kun pysyy kunnolla hereillä, niin jaksaa paremmin muistaa kuka kukin on ja pystyy kiinnittämään heihin huomiota sekä olemaan kiinnostunut heidän jutuistaan. Tämä on aina bonusta sosiaalisessa kanssakäymisessä...
Kuitenkin ilman Siiriä olisin ollut hukassa. Ei niin, että hän olisi mitenkään ihmeemmin käyttäytynyt: nukahti kirkkoon, kannoin hänet saattueen mukana haudalle, missä hän taas heräsi; piti hauskaa mummin ja papan kanssa ja loppuvaiheessa myös muiden lasten kanssa. Kerta kaikkiaan neiti oli oikein mallikelpoinen hautajaisvieras, kun ottaa huomioon, että hän on 3-vuotias ja näki elämänsä ensimmäiset hautajaiset.
Lapsen läsnäolo kuitenkin antaa äidille sosiaalisesti hyväksyttävän syyn kääntää katse välillä pois ja "ottaa lomaa" keskustelusta. Vaikka toinen hautajaisvieras juuri kertoisi, miten oli viettänyt viimeistä iltaa vainajan kanssa, voi äitinä yhtäkkiä haukkoa: "Hei, missä meidän Siiri?!?", nousta ylös ja vilkuilla ympärilleen kunnes lapsi löytyy; tai kysyä sylissään majailevalta pieneltä: "Onko sulla pissahätä?" Tämän ymmärtävät kaikki. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Siinä olisi paljonkin ihmeellistä, jos ilman lasta kulkeva nainen kesken intensiivisen keskustelun nousisi ylös ja ympärilleen katsellen huudahtaisi: "Hei mitä hä, mitä, missä mä oon, kuta, kussa?!?" Silti syy olisi molemmissa sama: pää on hetkellisesti täynnä, istumiskapasiteetti samoin, ja on pakko liikkua ja suunnata huomio hetkeksi toisaalle. Samoin lapsi (varsinkin rimpuilevana) antaa syyn liikkua ja (varsinkin huomionkipeänä) syyn vetäytyä tuttuun rutiinitoimintaan tai jopa kokonaan pois muiden ihmisten läheltä.
Lapsi toimii myös tuttuna kiinnekohtana, kun ympäristössä on liikaa uutta, liikaa liikettä ja hälinää. Hänen "varjostaan" voi tarkkailla ympäristöä ja liittyä mukaan keskusteluihin vasta, kun tuntee itse olevansa kypsä; varsinkin kun tietää pakoreitin olevan koko ajan ulottuvilla.
Lääkkeet ovat toki avainasemassa aivokemian kannalta. Kun pysyy kunnolla hereillä, niin jaksaa paremmin muistaa kuka kukin on ja pystyy kiinnittämään heihin huomiota sekä olemaan kiinnostunut heidän jutuistaan. Tämä on aina bonusta sosiaalisessa kanssakäymisessä...
Kuitenkin ilman Siiriä olisin ollut hukassa. Ei niin, että hän olisi mitenkään ihmeemmin käyttäytynyt: nukahti kirkkoon, kannoin hänet saattueen mukana haudalle, missä hän taas heräsi; piti hauskaa mummin ja papan kanssa ja loppuvaiheessa myös muiden lasten kanssa. Kerta kaikkiaan neiti oli oikein mallikelpoinen hautajaisvieras, kun ottaa huomioon, että hän on 3-vuotias ja näki elämänsä ensimmäiset hautajaiset.
Lapsen läsnäolo kuitenkin antaa äidille sosiaalisesti hyväksyttävän syyn kääntää katse välillä pois ja "ottaa lomaa" keskustelusta. Vaikka toinen hautajaisvieras juuri kertoisi, miten oli viettänyt viimeistä iltaa vainajan kanssa, voi äitinä yhtäkkiä haukkoa: "Hei, missä meidän Siiri?!?", nousta ylös ja vilkuilla ympärilleen kunnes lapsi löytyy; tai kysyä sylissään majailevalta pieneltä: "Onko sulla pissahätä?" Tämän ymmärtävät kaikki. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Siinä olisi paljonkin ihmeellistä, jos ilman lasta kulkeva nainen kesken intensiivisen keskustelun nousisi ylös ja ympärilleen katsellen huudahtaisi: "Hei mitä hä, mitä, missä mä oon, kuta, kussa?!?" Silti syy olisi molemmissa sama: pää on hetkellisesti täynnä, istumiskapasiteetti samoin, ja on pakko liikkua ja suunnata huomio hetkeksi toisaalle. Samoin lapsi (varsinkin rimpuilevana) antaa syyn liikkua ja (varsinkin huomionkipeänä) syyn vetäytyä tuttuun rutiinitoimintaan tai jopa kokonaan pois muiden ihmisten läheltä.
Lapsi toimii myös tuttuna kiinnekohtana, kun ympäristössä on liikaa uutta, liikaa liikettä ja hälinää. Hänen "varjostaan" voi tarkkailla ympäristöä ja liittyä mukaan keskusteluihin vasta, kun tuntee itse olevansa kypsä; varsinkin kun tietää pakoreitin olevan koko ajan ulottuvilla.
Addin kanssa keittiössä
Siirin kaverit tulevat huomenna (vihdoin, lomilta palattuaan) juhlistamaan tytön 3-vuotispäivää, ja tämän asian tiimoilta olemmekin siivonneet ja kuuranneet ja ravanneet kaupoissa. Siiri saa prinsessasynttärit, teemaväreina punainen, kulta ja valkoinen. (Saavatpa joulukimpsutkin tuulettua ;) Täytekakun sijaan on iso kulhollinen jäätelöä, jonka sekaan ripotellaan marenkimuruja, karkkimuruja, nonparelleja etc. ja päälle kermavaahtoa.
Tämä on taas niitä juttuja, joissa sekä on että ei ole kiva olla tämmöinen innostuva sekopää. Yhtäältä Siirin synttäreille tulee väsättyä ainakin tuplasti se määrä erityistä ja ihanaa kuin mitä naapurin lasten (voitto sekin), ja omin käsin, ja kivaa on. Kuka muu kuin addi viettäisi puoli tuntia keskellä yötä väsäten kultapahvista lautasliinatelinettä, kun arkiteline ei ole tarpeeksi hieno? Toisaalta yhden kaverin kutsu jäi eteisen pöydälle kirjekuoreen, lähettämättä. Se oli ainoa, minkä piti mennä postitse - ja minä unohdin.
Meidän keittiömme on muuten aivan kauhean likainen. On koko kämppäkin - ovet ja karmit on kuurattu kunnolla joskus toissavuonna, ja huonekalujen siirtely paljastaa yllättäviä pölymammutteja ja hämähäkinseittejä. Keittiö on silti omaa luokkaansa. Jääkaappia en muista pesseeni ikinä; hella ei enää lähde puhtaaksi ilman, että emalikin lähtee; ja hellan lapsisuojus oli niin paksussa rasvassa ja kissankarvassa, että olisin voinut kutoa friteeratun villapaidan. Major ick.
Tämä on taas niitä juttuja, joissa sekä on että ei ole kiva olla tämmöinen innostuva sekopää. Yhtäältä Siirin synttäreille tulee väsättyä ainakin tuplasti se määrä erityistä ja ihanaa kuin mitä naapurin lasten (voitto sekin), ja omin käsin, ja kivaa on. Kuka muu kuin addi viettäisi puoli tuntia keskellä yötä väsäten kultapahvista lautasliinatelinettä, kun arkiteline ei ole tarpeeksi hieno? Toisaalta yhden kaverin kutsu jäi eteisen pöydälle kirjekuoreen, lähettämättä. Se oli ainoa, minkä piti mennä postitse - ja minä unohdin.
Meidän keittiömme on muuten aivan kauhean likainen. On koko kämppäkin - ovet ja karmit on kuurattu kunnolla joskus toissavuonna, ja huonekalujen siirtely paljastaa yllättäviä pölymammutteja ja hämähäkinseittejä. Keittiö on silti omaa luokkaansa. Jääkaappia en muista pesseeni ikinä; hella ei enää lähde puhtaaksi ilman, että emalikin lähtee; ja hellan lapsisuojus oli niin paksussa rasvassa ja kissankarvassa, että olisin voinut kutoa friteeratun villapaidan. Major ick.
29.7.06
Vaihteeksi hyviä treeniuutisia
Olin tänään salilla koko päivän kestävällä kurssilla. Eräs miespuolinen treenikaveri meni vähän ennen lounastaukoa aivan lukkoon. Hän alkoi hätäillä ja hosua, tajusi sen itse ja hermostui, mutta ei saanut hidastettua; mikään ei toiminut, mikään ei mennyt perille, hän ei osannut enää ajatella eikä edes suorittaa äsken helposti osaamiaan liikkeitä.Katsoessani häntä sain valaistuksen: minusta ei tuntunut lainkaan sellaiselta. Joka ikisellä tähänastisella viikonloppukurssilla olen ollut aivan yhtä hyödytön, samanlaisten tuntemusten vuoksi, sen tunnin ennen lounasta ja lähes koko iltapäivän - kuuden tunnin kurssista vain kaksi ensimmäistä tuntia ovat siis olleet hyödyllisiä. Mutta nyt, lääkittynä, ei ollut mitään ongelmia keskittyä ja tehdä kuten käskettiin; olin myös varovainen, pystyin liikkumaan hitaasti ja ajattelemaan taktisesti. YES! Ja toinenkin YES!: opettaja oli myös huomannut, että suoritukseni oli parempi.
26.7.06
Tuntuuko terveistä tältä?
Käväisimme Siirin kanssa päiväseltään Turussa ystävää ja ystävän ihanaa lasta tapaamassa. Reissusta opin parikin asiaa:- Kahden puolitoistatuntisen ajomatkan välille on jäätävä enemmän aikaa liikkua kuin neljä tuntia.
- Jos ratissa alkaa nukuttaa, asennon vaihtaminen ja raajojen epämääräinen heilutteleminen auttaa.
Olin niin koomassa, että ylimääräisistä napeista huolimatta pääni oli ajon aikana aivan tyhjä - en ajatellut juuri mitään muuta kuin kuluvaa hetkeä ja liikenteen seuraaminen tuntui olevan tarpeeksi. Mutta... mutta... onko se sittenkin normaalia? Tiedän, että on olemassa ihmisiä, joille tällainen olotila on se tavallinen - vain oleminen, ilman ihmeempää ajattelemista, suunnittelemista, kuvittelemista tai mitään, vain hetkessä eläminen; mutta onko tämä ehkä sittenkin se, miltä taviksista yleensä tuntuu?
23.7.06
Ota lääkettä, se paranee kyllä
Olen kyllä tiennyt "aina", että minulla on taipumus internalisoida kokemuksia, tulkita vastoinkäymiset viaksi itsessäni. Noh, sitä se meikäläisen kaltainen elämä teettää. Kun minua kiusattiin, se johtui siitä, että olin sairas ja (heidän sitä tietämättään) epämuodostunut. Kun minua satutettiin, se johtui siitä, että olin sairas ja epämuodostunut ja tarvitsin hoitotoimenpiteitä. Ja niin edelleen. Silloinkin, kun jotain kivaa tapahtui, se johtui sairaudestani: kun sain maata sairaalassa kuukauden lukien kirjoja, se johtui sairaudestani ja epämuodostumisistani.
ADHD antoi internalisoinnilleni aivan uuden ulottuvuuden. Kun olen kömpelö, se johtuu sairaudestani. Kun unohdan, se johtuu sairaudestani. Kun mokailen tai en tajua tai en jaksa tai en kykene samaan kuin muut, se johtuu sairaudestani.
Tänään tajusin, mikä kuvassa on vääristynyttä: ei kaikki maailmassa voi johtua siitä, että olen viallinen! En minä voi olla ainoa viallinen asia maailmassa. Muissakin ihmisissä voi olla vikaa. Maailmassa voi olla vikaa.
Toinenkin asia on kuvassa vääristynyt: viat voi parantaa! Toki ehjä astia on parempi kuin paikattu astia, mutta toisin kuin rikkinäinen, paikattu astia on vielä käyttökelpoinen.
Olen tähän asti yrittänyt muuttaa vain itseäni, ja ihmettelen, kun mikään ei tunnu riittävän, mikään ei tunnu tekevän elämästäni sitä mutkatonta auvoa, jollaiseksi kuvittelen muiden ihmisten elämät. (Ei kun ihan totta! Kertokaa minulle vaikka mitä kauheuksia itsestänne ja elämästämme, ja minä näen ne silti loistokkaampina, helpompina ja enemmän elämisen arvoisina kuin omani.) Ensinnäkin en minäkään muovaudu ihan mihin muotoon tahansa, esimerkiksi pinkkiä röyhelötyynyä ei minusta saa tekemälläkään. Toisekseen jos minä ja toinen ihminen taikka ulkomaailma hankaamme ikävästi toisiamme vasten, ei se aina johdu viasta minussa vaan joskus se on vika toisessa ihmisessä tai ulkomaailmassa, ja joskus se ei ole vika kenessäkään vaan vain yhteensopimattomuus.
Kannattaako minun siis ottaa lääkettä, jos elämäni ei ole yhteensopiva ympäröivän todellisuuden kanssa? Ja kannattaako minun olla ottamatta lääkettä, jos se tekee elämäni riippakivistä tukirakenteita?
ADHD antoi internalisoinnilleni aivan uuden ulottuvuuden. Kun olen kömpelö, se johtuu sairaudestani. Kun unohdan, se johtuu sairaudestani. Kun mokailen tai en tajua tai en jaksa tai en kykene samaan kuin muut, se johtuu sairaudestani.
Tänään tajusin, mikä kuvassa on vääristynyttä: ei kaikki maailmassa voi johtua siitä, että olen viallinen! En minä voi olla ainoa viallinen asia maailmassa. Muissakin ihmisissä voi olla vikaa. Maailmassa voi olla vikaa.
Toinenkin asia on kuvassa vääristynyt: viat voi parantaa! Toki ehjä astia on parempi kuin paikattu astia, mutta toisin kuin rikkinäinen, paikattu astia on vielä käyttökelpoinen.
Olen tähän asti yrittänyt muuttaa vain itseäni, ja ihmettelen, kun mikään ei tunnu riittävän, mikään ei tunnu tekevän elämästäni sitä mutkatonta auvoa, jollaiseksi kuvittelen muiden ihmisten elämät. (Ei kun ihan totta! Kertokaa minulle vaikka mitä kauheuksia itsestänne ja elämästämme, ja minä näen ne silti loistokkaampina, helpompina ja enemmän elämisen arvoisina kuin omani.) Ensinnäkin en minäkään muovaudu ihan mihin muotoon tahansa, esimerkiksi pinkkiä röyhelötyynyä ei minusta saa tekemälläkään. Toisekseen jos minä ja toinen ihminen taikka ulkomaailma hankaamme ikävästi toisiamme vasten, ei se aina johdu viasta minussa vaan joskus se on vika toisessa ihmisessä tai ulkomaailmassa, ja joskus se ei ole vika kenessäkään vaan vain yhteensopimattomuus.
Kannattaako minun siis ottaa lääkettä, jos elämäni ei ole yhteensopiva ympäröivän todellisuuden kanssa? Ja kannattaako minun olla ottamatta lääkettä, jos se tekee elämäni riippakivistä tukirakenteita?
22.7.06
Lääkkeet on kivoja
Tänään oli taas aivan täydellisen seis päivä. Aamulääkkeen otto myöhästyi tunnilla - ehkä se oli syynä siihen, että pää oli täynnä pumpulia koko aamupäivän. Kiertelimme kaupoilla koko perhe ja olin taas aivan koomassa. Onneksi ruoan jälkeen otetut lääkkeet tepsivät paremmin ja piristyin niin, että pystyin jopa ajamaan kotiin pirteänä. (Ennen lääkkeellistä elämääni Kalle joutui poikkeuksetta ajamaan iltapäivisin, koska meinasin nukahtaa rattiin.)
Toisaalta elämässä on tapahtunut nyt niin paljon kaikkea (kivaa kylläkin), että elämänmuutokset saattavat viedä aivoilta energiaa, jonka ne normaalisti käyttäisivät jokapäiväisen elämän ylläpitoon.
Toisaalta elämässä on tapahtunut nyt niin paljon kaikkea (kivaa kylläkin), että elämänmuutokset saattavat viedä aivoilta energiaa, jonka ne normaalisti käyttäisivät jokapäiväisen elämän ylläpitoon.
18.7.06
Auvoinen A-nainen
En olisi vuosi sitten millään uskonut, että minä olisin säännönmukaisesti tasaisempi ja jaksaisin Siirin kanssa paremmin kuin Kalle. Hän stressaa ja räjähtää tytölle nykyään (minun mielestäni) aivan mitättömistä asioista, aivan kuin perheemme onnellisuus riippuisi siitä, kaatuuko Siirin maito pöydälle tai peseekö tyttö sohvaa tiskirätillä. Kun eihän se tyttö tahallaan yleensä maitoa kaada (ja vaikka kaataisikin, niin hui, sitten torutaan ja pyyhitään) ja sohvankin puhdistus oli aito erehdys kun äiti ei muistanut sanoa, että pyyhi rätillä sitten vain kovia asioita. Tämä siis naiselta, joka vielä äskettäin veti pultteja ja räiski ja vaipui alhoon pienimmänkin vastoinkäymisen seurauksena.Taas on töitä, ja sen lisäksi en ole saanut nukuttua kunnolla moneen yöhön. Jätin eilen pillerimäärän neljään; se tuntui auttavan.
12.7.06
Oli kivaa
Siiri rakasti aamun aloitusta saadessaan synttärilaulun ja kaksi pientä prinsessa-aiheista pakettia, joista toinen sisälsi alushousuja. Onneksi nukenvaunut tulivat jo lauantaina, sillä nyt Siiri pystyi keskittymään näihin fyysisesti pienempiin iloihin eikä mennyt ylikierroksille. Katsokaas, on siitä jotain hyötyä, että äiti on addi - osaa ennakoida, mikä saa lapsen overloadiin. Jos muistaa...Unohdin ottaa lääkkeet iltapäivällä, mutta siitä huolimatta kestin sukulaisia varsin hyvin. Ehkä se johtui niiden rajallisesta määrästä ja nuoresta keski-iästä.
(Tämän päivän A-taidepläjäykseen tulikin aika karmea pieni tarina. Faktoidina mainittakoon, että kaikki kuvani ovat tarinoita, ellei muuten niin omassa päässäni.)
10.7.06
Lääkityksen tämänhetkinen tila
Nykyisin otan aika tasaisesti viisi Dexeä päivässä, kolme aamulla ja kaksi keskipäivällä. Jos kolmen, neljän aikaan alkaa aivan vietävästi nukuttamaan tai tuntuu olevan seis, otan vielä yhden buusteriksi. Kuukautisten aikana tarvitsin ylimääräistä buusteria myös keskipäivällä. Yritän päästä irti liian helposti tavaksi tulleesta buusterinapista, jotta toleranssi ei kasvaisi. (Mainitsinko, että addiktoidun asioihin helposti?)
Ei jaksa, ei jaksa...
Huomenna on Siirin kolmas syntymäpäivä.
Kolme vuotta sitten olimme juuri keskellä muuttorumbaa.
Kaksi vuotta sitten suku juhli.
Vuosi sitten juhlivat suku, ystävät ja naapurit.
Tänä vuonna tiedossa on hieman ex tempore kokoontuminen - olimme ajatelleet, että näin viikolla vain mummo pistäytyisi ja kummit ja muut sitten ensi viikonloppuna, mutta kummeille ei sopinutkaan ja huomenna onkin sitten kunnon juhlat. Pitäisi siivota, valmistella kakun leipomista, paketoida loput lahjat (nukenvaunut Siiri sai itse valita ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä jo lauantaista lähtien) ja stressata. Ei jaksa. On kuuma. Tarjoamme virvokkeita, kakkua, kahvia, ja ostettuja naposteltavia. Jos ei kelpaa suvulle ja kummeille, niin lähteköön pois. Siiriä tänne tullaan juhlimaan, ja Siiri itse tykkää kakusta, rusinoista, kekseistä, limusta ja muusta siitä tarjottavasta.
Ajattelin tehdä kolmosen muotoisen kakun. Prinsessakakku tulee sitten kaverisynttäreille :)
Kolme vuotta sitten olimme juuri keskellä muuttorumbaa.
Kaksi vuotta sitten suku juhli.
Vuosi sitten juhlivat suku, ystävät ja naapurit.
Tänä vuonna tiedossa on hieman ex tempore kokoontuminen - olimme ajatelleet, että näin viikolla vain mummo pistäytyisi ja kummit ja muut sitten ensi viikonloppuna, mutta kummeille ei sopinutkaan ja huomenna onkin sitten kunnon juhlat. Pitäisi siivota, valmistella kakun leipomista, paketoida loput lahjat (nukenvaunut Siiri sai itse valita ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä jo lauantaista lähtien) ja stressata. Ei jaksa. On kuuma. Tarjoamme virvokkeita, kakkua, kahvia, ja ostettuja naposteltavia. Jos ei kelpaa suvulle ja kummeille, niin lähteköön pois. Siiriä tänne tullaan juhlimaan, ja Siiri itse tykkää kakusta, rusinoista, kekseistä, limusta ja muusta siitä tarjottavasta.
Ajattelin tehdä kolmosen muotoisen kakun. Prinsessakakku tulee sitten kaverisynttäreille :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)