Lähdin kauhealla tohinalla toimistolle ehtiäkseni tehdä vähän töitäkin, ennen kuin on pakko poistua viikonlopun rientoihin. Pöydälläni minua odotti lohduton näky: puolityhjä kahvimuki, sekalaisia papereita... ja tyhjä läppäritelakka.
Olin ottanut koneen eilen mukaani lähtiessäni.
Daaaaaah.
Ei muuta kuin autolle ja takaisin kotiin. Täällä minä nyt istun töitä tekemässä.
24.8.12
21.8.12
Koulu on vaativa suoritus
Facebookin AD/HD Aikuiset -ryhmässä käydään keskustelua siitä, miten voi hanskata lapsensa koulun. Siis eihän sen kuvittelisi olevan niin haastavaa ainakaan vanhemmille - lapsihan sitä koulua käy. Mutta mutta, koulusta tulee sen seitsemän sortin lippua ja lappua, jotka pitää muistaa palauttaa opettajalle/terkkarille/iltapäivähoitoon/kumminkaimanserkulle; pitää muistaa milloin pakataan mukaan liikuntatuntivarustus, ja jopa millainen varustus tälle tunnille tarvitaan ettei lähde uimahalliin luistinten kanssa; pitää muistaa varmistaa joka ilta, että läksyt on tehty; pitää muistaa laittaa illalla kouluvaatteet valmiiksi; pitää muistaa ostaa ajoissa joulu- ja kevätjuhla-asut; pitää muistaa (ja osata!) väsätä naamiaisasuja ja esiintymisasuja ja myyjäiskrääsää ja ja ja... Muistaa, muistaa, muistaa. Aaaargh!
Jep, siis pienen lapsen koulunkäynti (ja miksei myös päiväkotielämä) on addille haaste, siinä missä omankin arjen hallinta.
Tässä siis Addinaisen kootut vinkit koululaiselämän kasassapitämiseksi (joista osa hävyttömästi varastettu muiden kommenteista ko. FB-ryhmässä :)
Kyllähän se aina nolottaa, kun tuntee pudottaneensa pallon taas kerran. Meillä varsinkin esikoinen stressaa tästä, hän kun ei todellakaan ole addi vaan supertarkka siitä että kaikki menee niinkuin strömsössä. Olemme keskustelleet paljon tästä, että äiti ei aina vaan muista kaikkea, ja olen sanonut, että oikeasti tärkeät asiat muistan: muistan aina hänet ja siskonsa ja isänsä, ja sen että rakastan heitä. Kaikki muu on sellaista, minkä voi vähän välillä unohtaakin. Olen opetellut relaamaan tämän sekoiluni kanssa ja nauramaan sille, kun taas unohtui laput pöydälle ja kouluvaatteet on likapyykissä. Paljon olen petrannut viimeisten neljän vuoden aikana (siitä, kun esikoinen meni eskariin), mutta lapsuksia sattuu aina. Ei voi mitään - se nyt on vaan mun juttuni.
Jep, siis pienen lapsen koulunkäynti (ja miksei myös päiväkotielämä) on addille haaste, siinä missä omankin arjen hallinta.
Tässä siis Addinaisen kootut vinkit koululaiselämän kasassapitämiseksi (joista osa hävyttömästi varastettu muiden kommenteista ko. FB-ryhmässä :)
- Jääkö lapsi hakematta päikystä/eskarista/koulusta? Laita puhelimeen toistuva hälytys, joka hälyttää aina silloin, kun on aika lähteä hakemaan lasta. Jos puhelimesi on aina hukassa, osta halpa puhelin, jätä se ilman SIM-korttia ja pidä aina samassa paikassa laturissa kiinni - hälyt ja hätäpuhelut hoituvat silläkin.
- Jäävätkö liput ja laput palauttamatta? Täytä ne HETI kun ne saapuvat kotiin ja teippaa ne ulko-oven sisäpuolelle, jolloin et pääse kämpästä ulos näkemättä niitä, tai laita ne lapsen reppuun jolloin vastuu niistä siirtyy kätevästi lapselle/opettajalle. (Joo tiedän, tuo heti eikä huomenna täyttäminen on vaikeaa. Opettele!)
- Liikuntavaatteet aina kotona? Laita kännykkähälytys aiheesta edelliselle illalle tai sille aamulle.
- Liikuntavaatteet yhä kaupassa?!? Koulusta tulee yleensä lista tarvikkeista, joita lapsella pitää olla. Käytä sitä oman listasi pohjana, tallenna se tietokoneelle ja aina lukukauden alussa käy se läpi vaikka kalenterimuistutuksen avulla.
- Tuliko uimahalliin mukaan nyt ne luistimet? Pyydä opettajalta paremmat infot siitä, mitä milläkin liikkatunnilla tehdään - meidän tyttöjen open käytäntö on merkitä kaikki erikoiset liikuntajutut sekä tapahtumat simppeliin kalenteriin, jonka laitamme jääkaapin oveen, ja tämän olemme kokeneet hyödylliseksi.
- Juhlavaatteet aina kaupassa? Kännykkähälytys pelastaa taas; suunnittele muistaessasi vaikka puoli vuotta etukäteen päivä, jolloin menette ostoksille.
- Kerro avoimesti opettajalle, että sinulla on ADHD, ja kerro, mitä se tarkoittaa: että olet aina myöhässä ja unohtelet asioita. Todennäköisesti hän ihailee avoimuuttasi ja vastaa, että et todellakaan ole luokan ainoa hajamielinen vanhempi :)
Kyllähän se aina nolottaa, kun tuntee pudottaneensa pallon taas kerran. Meillä varsinkin esikoinen stressaa tästä, hän kun ei todellakaan ole addi vaan supertarkka siitä että kaikki menee niinkuin strömsössä. Olemme keskustelleet paljon tästä, että äiti ei aina vaan muista kaikkea, ja olen sanonut, että oikeasti tärkeät asiat muistan: muistan aina hänet ja siskonsa ja isänsä, ja sen että rakastan heitä. Kaikki muu on sellaista, minkä voi vähän välillä unohtaakin. Olen opetellut relaamaan tämän sekoiluni kanssa ja nauramaan sille, kun taas unohtui laput pöydälle ja kouluvaatteet on likapyykissä. Paljon olen petrannut viimeisten neljän vuoden aikana (siitä, kun esikoinen meni eskariin), mutta lapsuksia sattuu aina. Ei voi mitään - se nyt on vaan mun juttuni.
17.7.12
Addin masennus
Sain tohtorilta mietoja masislääkkeitä, joita saa syödä yhden tai kaksi pilleriä päivässä tuntemuksista riippuen. Ylipäätään ne ovat toimineet tosi hyvin, keventäneet oloa yms. Yleensä yksi pilleri riittää hyvin. Se mihin ne eivät tietenkään auta on tämä ADHD, mutta jos olen hyvällä tuulella, jaksan useinkin tehdä asioita eikä jumita. Masennuslääke kuulemma jotenkin poistaa kireyttä, mikä vähentää elimistön kierroksia, minkä ansiosta en ole niin kovin väsynyt.
Tänään lomailevalla Addinaisella oli kuitenkin tosi huono aamu, joten otin kaksi pilleriä. Erehdyin vain siitä, millä tavalla tämä oli huono aamu - tämä olikin addihuono aamu. Nyt jumitan tietokoneella ihan kybällä, mutta onneksi olen tosi onnellinen tässä istuessani.
7.5.12
Työmatkalla on ihanaa
Kävin tässä 10 päivän työmatkalla eksoottisessa maassa. Mikä oli huomattavaa oli, että koko matkan aikana en ollut huonolla tuulla yhden yhtä kertaa. Jaksoin kaiken loistavasti (silloinkin kun paikalliset kontaktimme veivät meidät katsomaan nähtävyyksiä ja lähtö oli klo 4 aamulla), työt tuli tehtyä, ja sain rentouduttua sopivasti. Outoa - työmatkanhan pitäisi olla stressaava kokemus, kun työt ovat koko ajan mielessä ja työn alla?
Mutta kas vain - työmatkallahan ei ole muita velvollisuuksia. Ei tarvitse vaihtaa roolia projektipäälliköstä äidiksi ja äidistä rakastajattareksi. Ei tarvitse valmistaa ruokaa, ei ratkoa riitoja, ei lukea iltasatuja, ei siivota... Keskittyminen ei pirstaloidu tuhannen päreiksi joka kymmenes minuutti, vaan saa ihan vaan tehdä sitä työtä kunnes se on valmis, ja sen jälkeen voi vaikka lukea keskeytymättä kunnes nukahtaa. Näin 9-10 tunnin työpäivät sujuivat kuin vettä vain, ja siihen päälle vielä shoppailut ja nähtävyyksien katselut.
Tästä sitä huomaa, miten kuormittavaa lapsiperhe-elämä on, ja miten paljon se pahentaa addin oireita.
Mutta kas vain - työmatkallahan ei ole muita velvollisuuksia. Ei tarvitse vaihtaa roolia projektipäälliköstä äidiksi ja äidistä rakastajattareksi. Ei tarvitse valmistaa ruokaa, ei ratkoa riitoja, ei lukea iltasatuja, ei siivota... Keskittyminen ei pirstaloidu tuhannen päreiksi joka kymmenes minuutti, vaan saa ihan vaan tehdä sitä työtä kunnes se on valmis, ja sen jälkeen voi vaikka lukea keskeytymättä kunnes nukahtaa. Näin 9-10 tunnin työpäivät sujuivat kuin vettä vain, ja siihen päälle vielä shoppailut ja nähtävyyksien katselut.
Tästä sitä huomaa, miten kuormittavaa lapsiperhe-elämä on, ja miten paljon se pahentaa addin oireita.
2.4.12
Päivän kissa
http://lolcats.icanhascheezburger.com/2012/04/02/funny-cat-pictures-people-say-i-have/
Meillä kissoja on kaksi, emmekä ole toistaiseksi onnistuneet unohtamaan niiden ruokkimista kuin ehkä kerran. Tosin on hyvin vaikeaa unohtaa ruokkia kissaa, sillä ne tuppaavat kiipeämään housunlahjetta ja mouruamaan kunnes ne ruokkii. Kalojen omistaminen olisi kauheaa...
Meillä kissoja on kaksi, emmekä ole toistaiseksi onnistuneet unohtamaan niiden ruokkimista kuin ehkä kerran. Tosin on hyvin vaikeaa unohtaa ruokkia kissaa, sillä ne tuppaavat kiipeämään housunlahjetta ja mouruamaan kunnes ne ruokkii. Kalojen omistaminen olisi kauheaa...
30.3.12
Taas on tylsää
Elämässä menee ihan hyvin. Työ on mielekästä (noh, kunhan sitä olisi hyperille tarpeeksi), lapset ovat parhaassa iässä (7 ja 8 v), avioliitto ei ihan vetele viimeisiään ;) koti on ihan ookoo vaikkei olekaan kahta vessaa, rahat riittävät ruokaan vaikkei nyt ihan kaikkeen mitä keksii haluta. Eli ihan normaalisti menee.
Ja minulla raukalla on tylsää. Elämässä ei katsokaas ole mitään draamaa! Ei aviokriisiä, ei ongelmia lapsilla, ei tulipaloja. Onneksi sentään kolaroin autoni - olin heti paljon paremmalla tuulella kaksi viikkoa. Äitikään ei joutunut sydänleikkaukseen, mikä nyt tietysti on parempi niin päin.
Nyt on vain kauhea vauvakuume. Kun jos tulisi kolmas lapsi, olisi pakko hommata uusi asunto ja uusi auto...
Ja minulla raukalla on tylsää. Elämässä ei katsokaas ole mitään draamaa! Ei aviokriisiä, ei ongelmia lapsilla, ei tulipaloja. Onneksi sentään kolaroin autoni - olin heti paljon paremmalla tuulella kaksi viikkoa. Äitikään ei joutunut sydänleikkaukseen, mikä nyt tietysti on parempi niin päin.
Nyt on vain kauhea vauvakuume. Kun jos tulisi kolmas lapsi, olisi pakko hommata uusi asunto ja uusi auto...
24.3.12
En tunne pelkoa
Tiedättekö sen tunteen, kun vatsasta putoaa pohja pois? Tapahtuu jotain äkkinäistä, uutta, pelottavaa, ja vatsaa kouraisee niin että kurkussa asti tuntuu, kuin mahalaukku olisi kaadettu täyteen nestemäistä typpeä joka sitten valuu suonia pitkin sormiin ja varpaisiin ja koko vartaloa heikottaa?
Minulle ei tule sitä tunnetta enää mistään.
Ajoin kolarin toissapäivänä. (Ehkä ADHD:lla oli osuutta asiaan, vaikka paikka on todella pirullinen todistajaksi sattuneen taksikuskinkin mielestä.) Eikä tuntunut missään. Ei mitään reaktiota missään päin vatsaa. Kun rysähti, ajattelin vain kypsästi: "Voi helvetin helvetti." Iltaan mennessä ei edes kauheasti harmittanut.
Kun poliisi pysäytti minut muutama kuukausi sitten katsastamattomalla autolla ajosta (ADHD:lla oli varmasti osuutta tähän asiaan, vaikka se olikin Kallen nakki hoitaa katsastus kuntoon), reagoin tyynesti ja varsin reippaasti. Sekään ei säikäyttänyt eikä oikeastaan edes harmittanut.
Äitini kävi tuossa sairaalassa sydänvaivojen vuoksi. Sekään ei hetkauttanut vatsanpohjaani, vain varpaissa hieman kipunoi shokki.
Mistähän tämä on oire? Onko tämä normaalia? Kauhean mukava tämä lättänä olo ei välttämättä ole, tai vähintäänkin se tuntuu oudolta.
Minulle ei tule sitä tunnetta enää mistään.
Ajoin kolarin toissapäivänä. (Ehkä ADHD:lla oli osuutta asiaan, vaikka paikka on todella pirullinen todistajaksi sattuneen taksikuskinkin mielestä.) Eikä tuntunut missään. Ei mitään reaktiota missään päin vatsaa. Kun rysähti, ajattelin vain kypsästi: "Voi helvetin helvetti." Iltaan mennessä ei edes kauheasti harmittanut.
Kun poliisi pysäytti minut muutama kuukausi sitten katsastamattomalla autolla ajosta (ADHD:lla oli varmasti osuutta tähän asiaan, vaikka se olikin Kallen nakki hoitaa katsastus kuntoon), reagoin tyynesti ja varsin reippaasti. Sekään ei säikäyttänyt eikä oikeastaan edes harmittanut.
Äitini kävi tuossa sairaalassa sydänvaivojen vuoksi. Sekään ei hetkauttanut vatsanpohjaani, vain varpaissa hieman kipunoi shokki.
Mistähän tämä on oire? Onko tämä normaalia? Kauhean mukava tämä lättänä olo ei välttämättä ole, tai vähintäänkin se tuntuu oudolta.
13.3.12
Essillä mennään
Lääkäri olisi nostanut escitalopram-annosta niin, että joka toinen päivä olisi 20 mg ja joka toinen 10 mg. Parin kolmen viikon kokeilun jälkeen totesin, että mieliala heilahteli aivan kamalasti päivästä toiseen, ja kesti puolisen viikkoa edes yhdistää tätä lääkityksen muutokseen (!). Palasin 10 mg tasaiselle annokselle ja nyt pyyhkii taas loistavasti.
Olen yrittänyt jättää kaikkia mahdollisia piristeitä vähemmälle, esimerkiksi kahvia, jota join aiemmin 3-5 mukillista päivässä hereillä pysyäkseni. Nyt pysyn pirteänä kahdella mukillisella ja olen työkavereiden mielestä vähemmän seinillekiipeävän oloinen. Mikäkö logiikka tässä on? No, ehkä väsymys johtuu liiasta kireydestä ja jatkuvasta pienessä liikkeessä olemisesta - ja piristeethän lisäävät sitä kireyttä. Eli sen sijaan, että annettaisiin aivoille lisää kamaa jolla selvitä kireydestä (kuten dexet) niin hoidetaan kropan energiataloutta downshiftaamalla, eli luodaan olosuhteet, joissa energiaa kuluu vähemmän. Toimii näköjään näinkin.
Olen yrittänyt jättää kaikkia mahdollisia piristeitä vähemmälle, esimerkiksi kahvia, jota join aiemmin 3-5 mukillista päivässä hereillä pysyäkseni. Nyt pysyn pirteänä kahdella mukillisella ja olen työkavereiden mielestä vähemmän seinillekiipeävän oloinen. Mikäkö logiikka tässä on? No, ehkä väsymys johtuu liiasta kireydestä ja jatkuvasta pienessä liikkeessä olemisesta - ja piristeethän lisäävät sitä kireyttä. Eli sen sijaan, että annettaisiin aivoille lisää kamaa jolla selvitä kireydestä (kuten dexet) niin hoidetaan kropan energiataloutta downshiftaamalla, eli luodaan olosuhteet, joissa energiaa kuluu vähemmän. Toimii näköjään näinkin.
10.2.12
Mitä kuuluu
Addinaisen elämä menee addille tuttua ylä- ja alamäkeä. Viime vuonna tähän aikaan sain hoidettavakseni valtavan kiireisen kaaosprojektin, jonka kampaaminen organisoiduksi, kellontarkasti toimivaksi toimituskoneistoksi piti minut onnellisesti hektisenä puoli vuotta. Kun projekti alkoi toimia, alkoi Addinainen kyllästyä, ja joulu-tammikuussa oltiin kovasti ahdistuksen alhossa.
Kävin sitten hakemassa apua tilanteeseen työterveyslääkäriltä, kun ajattelin, että eihän se nyt ihan normaalia ole, ettei näe nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa mitään haluttavaa. Tämä lääkäri diagnosoi minulta masennuksen. Olin taipuvainen vähättelemään diagnoosia, kun ADHD:n oireet ovat joskus kovin samankaltaisia, mutta lääkäri piti päänsä. Nyt syön 10 mg Escitalopraamia päivässä ja voi että! Olen rentoutunut hienosti. Tämä masennus on itse asiassa aika syvää (tosin epäilen, että taipumukseni liioitella asioita on saattanut värittää vastauksiani masennustestiin) eikä todellakaan parane tällä pienellä lääkeannoksella, mutta se keventää ja rentouttaa otettani elämään.
On siis menty stimulanteista rauhoittaviin. Huh. Mitähän sitten seuraavaksi, hullujenhuonetta?
Kävin sitten hakemassa apua tilanteeseen työterveyslääkäriltä, kun ajattelin, että eihän se nyt ihan normaalia ole, ettei näe nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa mitään haluttavaa. Tämä lääkäri diagnosoi minulta masennuksen. Olin taipuvainen vähättelemään diagnoosia, kun ADHD:n oireet ovat joskus kovin samankaltaisia, mutta lääkäri piti päänsä. Nyt syön 10 mg Escitalopraamia päivässä ja voi että! Olen rentoutunut hienosti. Tämä masennus on itse asiassa aika syvää (tosin epäilen, että taipumukseni liioitella asioita on saattanut värittää vastauksiani masennustestiin) eikä todellakaan parane tällä pienellä lääkeannoksella, mutta se keventää ja rentouttaa otettani elämään.
On siis menty stimulanteista rauhoittaviin. Huh. Mitähän sitten seuraavaksi, hullujenhuonetta?
Geenivauriot autismin takana
Tämä nyt on vähän duh: Autismin takana ovat perimän vauriot. Siis haloo. Autismin ja muiden autismikirjon häiriöiden takana on hermoverkon alentunut suorituskyky. Tietyntyyppinen perimä varmasti on yksi asia, joka niitä häiriöitä voi aiheuttaa, mutta myös sikiönkehityksen aikaiset häiriöt, lapsuuden traumat, fyysiset onnettomuudet yms. voivat vaurioittaa hermostoa.
Mielestäni tässä mennään nyt perse edellä puuhun.
Mielestäni tässä mennään nyt perse edellä puuhun.
8.2.12
Addinainen(kin) parisuhteessa
Elämänkumppanina ADHD on ärsyttävästi otsikoitu (hei, olemme muutakin kuin diagnoosimme!) mutta ainakin hyvää tarkoittava nopea katselmus addin elämänkumppanina asuvalle.
Itse voin allekirjoittaa ainakin tämän: "ADHD voi kuitenkin tuoda parisuhteeseen myös positiivista vaihtelua ja yllätyksellisyyttä. ADHD-aikuinen löytää ongelmiisi ratkaisun ennen kuin toinen on edes ajatellut asiaa. Kokeilunhalua seksuaalisuuden saralla löytyy, samoin asioihin paneutumista ja innostuneisuutta." Mahtaako Kalleni ajatella minusta samoin? :)
Itse voin allekirjoittaa ainakin tämän: "ADHD voi kuitenkin tuoda parisuhteeseen myös positiivista vaihtelua ja yllätyksellisyyttä. ADHD-aikuinen löytää ongelmiisi ratkaisun ennen kuin toinen on edes ajatellut asiaa. Kokeilunhalua seksuaalisuuden saralla löytyy, samoin asioihin paneutumista ja innostuneisuutta." Mahtaako Kalleni ajatella minusta samoin? :)
14.7.11
Lähes lääkkeetön
Luin juuri vanhan postauksen, jossa ilmoitin pudottaneeni Dexen päiväannoksen neljään pilleriin. Huhhuh.
Nykyään en juurikaan lääkkeitä syö, sillä ne tekevät minut tyhmäksi: sanat katoavat, maailma hajoaa... eikä tule enää kasaan. Tai ehkä olen vain tulossa vanhaksi. Joka tapauksessa selviän arjesta pääsääntöisesti kofeiinilla ja liikunnalla. Aina välillä, ehkä kerran puolessa vuodessa, otan neljänneksen (kyllä, 1/4!) yhdestä dexestä esim parina peräkkäisenä päivänä. Tämä määrä nostaa minut kooman alhosta juuri sen verran että pääsen taas elämänsyrjään kiinni, ja sitten voi taas lopettaa että saa nukuttua öisin.
Olen tullut siihen tulokseen, että olen kuitenkin rehellisemmin oma itseni ollessani se vähän poissaoleva, joskus räjähtelevä sekoboltsi. Ainakaan se dexehuuruissa elävä tasainen, vastuullinen, raivostuttavan pitkäpinnainen tavismamma ei ollut ollenkaan sellainen henkilö, jollaiseksi haluan tulla!
Nykyään en juurikaan lääkkeitä syö, sillä ne tekevät minut tyhmäksi: sanat katoavat, maailma hajoaa... eikä tule enää kasaan. Tai ehkä olen vain tulossa vanhaksi. Joka tapauksessa selviän arjesta pääsääntöisesti kofeiinilla ja liikunnalla. Aina välillä, ehkä kerran puolessa vuodessa, otan neljänneksen (kyllä, 1/4!) yhdestä dexestä esim parina peräkkäisenä päivänä. Tämä määrä nostaa minut kooman alhosta juuri sen verran että pääsen taas elämänsyrjään kiinni, ja sitten voi taas lopettaa että saa nukuttua öisin.
Olen tullut siihen tulokseen, että olen kuitenkin rehellisemmin oma itseni ollessani se vähän poissaoleva, joskus räjähtelevä sekoboltsi. Ainakaan se dexehuuruissa elävä tasainen, vastuullinen, raivostuttavan pitkäpinnainen tavismamma ei ollut ollenkaan sellainen henkilö, jollaiseksi haluan tulla!
1.5.11
Addinaisen parvekkeella
Piti ottaa oikein kuva parvekkeesta talven jäljiltä, mutta en saanut aikaiseksi / unohdin.
Kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskaltauduimme parvekkeelle juuri ennen pääsiäistä, sieltä löytyi mm. seuraavaa:
Nyt parveke on siivottu ja ällöimmät tavarat heitetty pois, lattia on pesty ja imuroitu ja matto levitetty. Katsotaan, saisimmeko tänä vuonna jopa parvekelasit ja ikkunat pestyä ennen syksyä.
Kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskaltauduimme parvekkeelle juuri ennen pääsiäistä, sieltä löytyi mm. seuraavaa:
- Kaksi hyvin kuollutta kasvia.
- Suihkukaapin irronnut ovi.
- Ylimääräisiä Lundia-hyllyjä.
- Jääkaapin ylimääräinen laatikko.
- Nestemäisiä ex-porkkanoita.
- Joulukuusenjalka ja kuivuneita havuja, sekä n. kaksi kiloa neulasia.
- Männynoksa.
- Säkillinen multaa.
- Hämähäkinseittejä ja hometta.
Nyt parveke on siivottu ja ällöimmät tavarat heitetty pois, lattia on pesty ja imuroitu ja matto levitetty. Katsotaan, saisimmeko tänä vuonna jopa parvekelasit ja ikkunat pestyä ennen syksyä.
5.10.10
Wau, palkinto!
Celia kunnioitti minua palkinnolla! Kiitos kaunis ja niiaus.
Palkintoon kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään. Huhhuh, kiva tässä yrittää sitten säilyttää anonymiteettinsa! Hmm.
enkä kyllä varmaan saa seitsemää kasaan.
Palkintoon kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään. Huhhuh, kiva tässä yrittää sitten säilyttää anonymiteettinsa! Hmm.
- Kirjoitan työkseni.
- Pelaan ihan liikaa Bejeweled Blitziä.
- Tykkään kulkea paljain jaloin.
- Ruoka on minulle vain ravintoa, mutta joistain ruoista nautin. Suurimpaan osaan niistä liittyy juusto.
- Olen iso ja pitkä ja liian leveä :P (juustolla saattaa olla osuutta asiaan)
- Olen kahden lapsen äiti ja kahden kissan ihmispalvelija.
- Haluaisin kovasti olla rohkeampi ja tehdä epäsovinnaisia asioita, mutta en koskaan keksi mitään epäsovinnaista mitä tehdä.
enkä kyllä varmaan saa seitsemää kasaan.
- Janka's log
- Myytinmurtaja
- SusuPetal (heh, montakohan kertaa hän on tämän jo saanut?)
- Vammaisen vartalon kuvat
- Elämänlankaa (ja hei mä en edes kudo!)
Onko addi sairas?
Viime postauksen kommenteissa Celia esitti jälleen näkemyksensä, että ADHD, ADD, tai miksi me nyt sitten haluammekaan tätä kutsua, ei ole sairaus vaan ominaisuus. Omat ajatukseni tästä eivät mahtuneet oikein kommenttiin :)
Minun mielestäni henkilö, jolla on ADHD, ei toimi optimaalisella tavalla. Kuin moottori, joka sakkaa helposti, ei addikaan käy ihan täysillä. Tietyissä olosuhteissa addin suoritus saattaa vetää vertoja normon suoritukselle, joissain harvinaisissa tapauksissa jopa ylittää (hetkellisesti) normon suorituksen, mutta ylivoimaisesti useimmiten käy niin, että normon tehokkaampi moottori vetää addista ohi niin että vilahti vaan.
Kyllähän ADHD on toki ominaisuus, siinä kun vaikkapa jalan puuttuminen tai tumma tukka. Se vain sattuu olemaan jokapäiväistä elämää haittaava ominaisuus, kuten myös jalan puuttuminen ja ikävä kyllä myös tumma tukka, jos se yhdistyy tummaan hipiään. Myös parantumattomat sairaudet kuten MS-tauti, psoriasis tai AIDS ovat tavallaan ominaisuuksia. Itse olen sitä mieltä, että kaikki ihmisten ominaisuudet ovat keskenään yhdenvertaisia vaikka erilaisia, kuten eri sukupuolet keskenään. Silti on helpompaa olla valkoinen mies kuin vaikkapa tummaihoinen nainen, ja on helpompaa olla normo kuin addi.
No okei, ihan aikuisten oikeesti olen sitä mieltä, että ADHD ei ole mikään yksittäinen ominaisuus tai sairaus, vaan joukko hermostollisista poikkeamista seuraavia oireita. Jos hermosto ei toimi kunnolla mistä tahansa syystä, siitä seuraa joitain osia siitä oirejoukosta, jotka nyt puoliarbitraarisesti niputetaan yhteen ja nimitetään ADHD:ksi. Hermoston madaltunutta toimintakykyä voivat aiheuttaa esim. välittäjäaineiden tuotannon, lähettämisen tai vastaanottamisen ongelmat, hermosäikeiden rakenneviat, synapsien rakenneviat, aivojen tai selkäytimen rakenneviat, kemiallisen koostumuksen poikkeamat, metabolismin ongelmat jne. Nämä taas saattavat olla seurausta melkein mistä vaan, kuten sikiöaikaisesta alkoholi-, nikotiini- tai huumealtistuksesta, virikkeettömästä elämästä, hermoston synnynnäisistä epämuodostumista, ympäristömyrkyistä etc. etc. Eli minusta ADHD:ta ei edes ole olemassa!
Minun mielestäni henkilö, jolla on ADHD, ei toimi optimaalisella tavalla. Kuin moottori, joka sakkaa helposti, ei addikaan käy ihan täysillä. Tietyissä olosuhteissa addin suoritus saattaa vetää vertoja normon suoritukselle, joissain harvinaisissa tapauksissa jopa ylittää (hetkellisesti) normon suorituksen, mutta ylivoimaisesti useimmiten käy niin, että normon tehokkaampi moottori vetää addista ohi niin että vilahti vaan.
Kyllähän ADHD on toki ominaisuus, siinä kun vaikkapa jalan puuttuminen tai tumma tukka. Se vain sattuu olemaan jokapäiväistä elämää haittaava ominaisuus, kuten myös jalan puuttuminen ja ikävä kyllä myös tumma tukka, jos se yhdistyy tummaan hipiään. Myös parantumattomat sairaudet kuten MS-tauti, psoriasis tai AIDS ovat tavallaan ominaisuuksia. Itse olen sitä mieltä, että kaikki ihmisten ominaisuudet ovat keskenään yhdenvertaisia vaikka erilaisia, kuten eri sukupuolet keskenään. Silti on helpompaa olla valkoinen mies kuin vaikkapa tummaihoinen nainen, ja on helpompaa olla normo kuin addi.
No okei, ihan aikuisten oikeesti olen sitä mieltä, että ADHD ei ole mikään yksittäinen ominaisuus tai sairaus, vaan joukko hermostollisista poikkeamista seuraavia oireita. Jos hermosto ei toimi kunnolla mistä tahansa syystä, siitä seuraa joitain osia siitä oirejoukosta, jotka nyt puoliarbitraarisesti niputetaan yhteen ja nimitetään ADHD:ksi. Hermoston madaltunutta toimintakykyä voivat aiheuttaa esim. välittäjäaineiden tuotannon, lähettämisen tai vastaanottamisen ongelmat, hermosäikeiden rakenneviat, synapsien rakenneviat, aivojen tai selkäytimen rakenneviat, kemiallisen koostumuksen poikkeamat, metabolismin ongelmat jne. Nämä taas saattavat olla seurausta melkein mistä vaan, kuten sikiöaikaisesta alkoholi-, nikotiini- tai huumealtistuksesta, virikkeettömästä elämästä, hermoston synnynnäisistä epämuodostumista, ympäristömyrkyistä etc. etc. Eli minusta ADHD:ta ei edes ole olemassa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)