6.8.06

Selviytymisopas hautajaisiin

Olimme koko perheen voimin saattamassa Kallen setää hautaan. Olen viettänyt Kallen suvun kanssa aivan kamaliakin perhejuhlia (serkun häät kauheassa lapsettomuusmasennuksessa tulevat mieleen), mutta nyt oli, niin outoa kuin onkin näin sanoa, mukavaa. Tähän on kaksi syytä: lapsi ja lääkkeet.

Lääkkeet ovat toki avainasemassa aivokemian kannalta. Kun pysyy kunnolla hereillä, niin jaksaa paremmin muistaa kuka kukin on ja pystyy kiinnittämään heihin huomiota sekä olemaan kiinnostunut heidän jutuistaan. Tämä on aina bonusta sosiaalisessa kanssakäymisessä...

Kuitenkin ilman Siiriä olisin ollut hukassa. Ei niin, että hän olisi mitenkään ihmeemmin käyttäytynyt: nukahti kirkkoon, kannoin hänet saattueen mukana haudalle, missä hän taas heräsi; piti hauskaa mummin ja papan kanssa ja loppuvaiheessa myös muiden lasten kanssa. Kerta kaikkiaan neiti oli oikein mallikelpoinen hautajaisvieras, kun ottaa huomioon, että hän on 3-vuotias ja näki elämänsä ensimmäiset hautajaiset.

Lapsen läsnäolo kuitenkin antaa äidille sosiaalisesti hyväksyttävän syyn kääntää katse välillä pois ja "ottaa lomaa" keskustelusta. Vaikka toinen hautajaisvieras juuri kertoisi, miten oli viettänyt viimeistä iltaa vainajan kanssa, voi äitinä yhtäkkiä haukkoa: "Hei, missä meidän Siiri?!?", nousta ylös ja vilkuilla ympärilleen kunnes lapsi löytyy; tai kysyä sylissään majailevalta pieneltä: "Onko sulla pissahätä?" Tämän ymmärtävät kaikki. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Siinä olisi paljonkin ihmeellistä, jos ilman lasta kulkeva nainen kesken intensiivisen keskustelun nousisi ylös ja ympärilleen katsellen huudahtaisi: "Hei mitä hä, mitä, missä mä oon, kuta, kussa?!?" Silti syy olisi molemmissa sama: pää on hetkellisesti täynnä, istumiskapasiteetti samoin, ja on pakko liikkua ja suunnata huomio hetkeksi toisaalle. Samoin lapsi (varsinkin rimpuilevana) antaa syyn liikkua ja (varsinkin huomionkipeänä) syyn vetäytyä tuttuun rutiinitoimintaan tai jopa kokonaan pois muiden ihmisten läheltä.

Lapsi toimii myös tuttuna kiinnekohtana, kun ympäristössä on liikaa uutta, liikaa liikettä ja hälinää. Hänen "varjostaan" voi tarkkailla ympäristöä ja liittyä mukaan keskusteluihin vasta, kun tuntee itse olevansa kypsä; varsinkin kun tietää pakoreitin olevan koko ajan ulottuvilla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips, Aattelin kerrankin jättää merkin itsestäni, kun käyn usein lukemassa. Välillä tuntuu kun peiliin katsoisi kun juttujasi lukee, tunnistan niistä niin paljon omasta koheltamisestani. Tuokin, oman lapsen "hyväksikäyttö" suojakilpenä oudoissa tilanteissa.. liiankin tuttua. Ja se kuinka välillä mennään kovaa ja korkealla, välillä ryömitään pohjamudissa..

Että terve vaan sullekin :)

Auri kirjoitti...

:) Hauska tutustua, Vinnie.