12.8.06

Alilääkitty, alikunnossa

Takana on rankka viikko, kaksi varsinaista työpäivää (4h ja 5h) ja ensimmäiset "mä tarviin viinaa!" -kännit. Lupaavalta vaikuttaa. Lääketasapaino on ihan heituvalla, osin tietenkin yleisen stressin vuoksi, mutta varmaan myös työn vaatiman (tarjoaman) keskittymisen vuoksi. 3+2 pilleriä ei riitä alkuunkaan, vähintään 3+3 ja ehkä iltapäivällä +1, tai ehkä 2. Olen napsinut ekstroja urakalla. Silti nukuttaa ja koomattaa melkein jatkuvasti. Kutsuisin tätä normaaliksi työhönpaluustressiksi, ja sitä se varmaan onkin, mutta normaalin työhönpalaajan ei tarvitse syödä lääkkeitä pään pitämiseksi kasassa.

Muuten menee hyvin. Siiri ei ole vielä hirveästi vastustellut päiväkotiin menoa, vaikka koko ajan tilanne tavallaan huononee kun hän saa rohkeutta pyristellä vastaan ja kiukutella myös päiväkodissa. Minulle taas työnteko tekee hyvää, varsinkin, kun olen saanut erittäin mieluisan työn asiakkaalta. En muistanutkaan, miten innostavaa on saada käyttää osaamistaan ja miettiä todenteolla ratkaisuja kiehtoviin ongelmiin, ja kerta kaikkiaan vaan paahtaa menemään työn touhussa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ite ollut työharjoitteluissa parissa päiväkodissa (musta tulee perhepäivähoitaja) niin ihan lohdukkeeksi, 50 prosenttia lapsista kiukuttelee ja esittää surkeaa kun vanhemmat aamulla hoitoon tuovat, vaan kun vanhemmat katoaa näköpiiristä, niin lapsi on jo täydessä touhussa muiden mukana.

Ja se on hyvä merkki jos lapsi osaa joskus hoidossakin kiukutella. Meinaan lapsi joka alistuu kaikkeen ja tekee kaiken, jää helposti isompana jalkoihin, kun ei osaa/uskalla sanoa omia mielipiteitään.. Oikeesti. Mitä "hankalampi" lapsi sen vahvempi ihminen siitä tulee.

Oma esikoinen on liiankin kiltti.. pahaa pelkään hänen jäävän helposti muiden jalkoihin.. äitiinsä tullut.