Niille lukijoille, joilla on AD(H)D-diagnosoituja lapsia tai lapsia, joilla on keskittymishäiriöiden tai ylivilkkauden oireita tai vaikka pelkkää impulsiivisuutta haluaisin sanoa ennenkaikkea: pitkäkää ne penskanne kurissa!
En tarkoita tätä sillä tavalla, että lasten pitäisi olla hajuttomia ja mauttomia, enkä edes niin, etteivät lapset saisi häiritä aikuisten ns. sivistynyttä elämää. Toki lasten kuuluu olla lapsia ja jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä, kunhan ei estä muita lapsia toteuttamasta puolestaan itseään.
Muista kuitenkin, että lapsella on nimenomaan jokin häiriö. Vaikeus. Lapsen on vaikea hillitä ja hallita itseään. Sinun tulee aikuisena auttaa häntä tekemään niin, jotta lapsi saisi arvoisensa aikuisiän. Elämässä tarvitaan itsehillintää. Meidän kaikkien on opittava se ennemmin tai myöhemmin, ja jos lapsi ei saa apua, hän oppii myöhemmin - ehkä ei koskaan. (*) Sinä olet sen lapsen vanhempi; sinun tulee näyttää esimerkkiä, miten omien tunteiden ja impulssien kanssa tulee toimia, sillä juuri sinulta lapsi oppii, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkin lisäksi itsehillinnän ongelmista kärsivä lapsi saattaa tarvita konkreettisempaakin apua, kuten johdonmukaista, tehokasta kuria ja säännöllisenä toistuvaa rutiinia, jotka auttavat häntä hahmottamaan syy-seuraussuhteita. Myös kurinalainen opettelu toimii, jos lapsi itse on motivoitunut oppimaan (muista sekin, että monet addit motivoituvat oppimaan paremmin liikkumista vaativaa toimintaa).
Esimerkkinä toimimisen ei toki tarvitse tarkoittaa täydellistä itsehillintää joka tilanteessa. Jopa paremmin toiminee, jos näytät, mitä tehdä, jos hillintä pettää: että yleensä se ei ole suoranaisesti vaarallista ja anteeksipyyntö riittää, mutta että parempaa seuraa, jos pystyy pitämään itsensä kurissa.
Jos itsehillintää ei opi, siitä kärsii lapsi (ihminen) itse. Hän ei opi tietämään, mitä haluaa, eikä opi, miten tavoitella haluamaansa asiaa. Hän ei kykene hillitsemään impulssejaan vaan haahuilee koko elämänsä ajan asiasta toiseen, saamatta mitään valmiiksi ja jättäen puolivalmiita, kaduttavia asioita polkunsa varrelle.
Vanhemmat ovat lapsensa ensimmäiset, tärkeimmät opettajat.
(*) Jos tämä kuulostaa rajulta, korvaapa sana "itsehillintä" vaikkapa "yhteenlaskulla". Olemme kai kaikki samaa mieltä siitä, että elämä on helpompaa, jos osaa pluslaskun; vaikka omistaisi taskulaskimenkin, niin kyllä se silti helpottaa. Olemme kai kaikki samaa mieltä siitäkin, että itsehillintä (elämänhallinta) on paljon tärkeämpi asia kuin yhteenlasku.
2 kommenttia:
Ei liity asiaan mitenkään, mutta pakko ilmoittaa että tämä sivu näkyy taas. Ei ole pitkään aikaan toiminut. Ei tosin toiminut mikään muukaan.
Toiseksi eniten harmitti se, kun ei nähnyt loton oikeita rivejä. Jos vaikka olisi ollut miljonääri eikä tiennyt asiasta mitään.
Gah näin jälkeenpäin, no such luck...
mutta osaa sitä masentunutkin näköjään olla optimisti. ; )
Sarin
Hyvä!
Mainiota- ja olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi.
Esimerkin kautta lapsi oppii, mutta meillä eroperheenä tilanne on aika hankala. En halua puhua 'pahaa', mutta isäänsä imuroimalla ja jumaloimalla juniori oppii ihan erilaisen-väärän mallin, kuin minun kanssani.
Tämä on pitkä tarina, mutta lyhennettyä juuri tuossa.
Hankalaa- kettumaista ja paljon muutakin.
Vaikeaa-lapselle-ajatusmaailmalle-kasvulle ja kehitykselle.
Asiasta olisi helvetin paljon muutakins anottavaa, mutta en vaan yksinkertaisesti tänään jaksa. Hyvän asian nostit esille- liputan tuon puolesta, näin väsyneenäkin!
Lähetä kommentti