Minun pitää olla koko ajan säätämässä ja parantamassa. Aina on jotain, mikä voisi olla paremmin. Sohva voisi olla toisin päin, niin telkan katselu olisi helpompaa; tai toisen värinen, niin se sopisi paremmin tapettiboordiin. Tai boordi voisi olla toisenlainen. Verhot ainakin voisi vaihtaa. Päiväjärjestystä jos rukkaisi hieman ja siirtäisi Siirin päiväkotiin lähtöä aikaisemmaksi, niin työpäiväni olisi lyhyt ja voisin hakea tytön kotiin puoliltapäivin useammin. Tai jos vain tekisin ahkerammin töitä sen ajan, kun niitä ylipäätään teen. Voisimme käydä kaupassa perjantaina lauantain sijaan, niin saisimme lauantaina kokonaisen päivän virkistäytymistä varten. Jos sittenkin siirrettäisiin Siirin sänky takaisin aikaisemmalle paikalleen makkarissamme, niin se voisi olla parempi tytölle. Jne, jne.
Jos ei ole mitään säädettävää, ahdistun ja koen olevani ansassa. Mietin ja mietin, mikä on vialla, kun mikään ei ole vialla, ja etsin kunnes vikaa löytyy. Jos ei löydy, tunnen irrationaalista halua hajottaa kaikki - ottaa avioero, ryhtyä alkoholistiksi, ottaa kirves ja hakata kalusteet palasiksi - jotta olisi taas jotain paranneltavaa.
3 kommenttia:
Sun kaltaisellesi ihmiselle tekee varmaan hyvää harrastaa fiktiivistä kirjoittamista. Tekstiä kun voi säätää loputtomiin. : )
Eikä joudu käyttämään sitä säätämistarvettaan mihinkään haitalliseen.
Taitaa olla vähän samaa vikaa meikäläisessäkin...
Sarin
Kuten tavallista, Sarin osuu naulaa suoraan kantaan: fiktiossa on hyvä säätää. Lisäksi ficin henkilöt ovat minun suvereenissa hallinnassani ja tekevät just niin kuin minä käsken. Power! Unlimited power!
Enkä minä edes yleensä kirjoita mitään, minä vain säädän. Saan motivoitua itseni luomaan uutta tekstiä hokemalla: "tätä voi sit säätää, tätä voi sit säätää..."
Säätämisen toinen nimi on tyytymättömyys. Ja kyllä, minäkin kolhin itseäni.
Lähetä kommentti