- Olin saanut tosi hyvän työfokuksen jo tuossa välillä. Nautin työstäni kyllä vieläkin, mutta sitä ei oikein ole tarpeeksi. Tarvitsen kiirettä jatkuvasti, jotta en harhautuisi sivupoluille. No hyvä on, tämä kyllä liittyy addiuteen. Eli julmettu hoppu olisi oltava ja nimenomaan paljon kaikenlaista tekemistä, mutta nyt se ei oikein toteudu ja tuhlailen aivan liikaa työaikaa vähintäänkin toisarvoisiin toimintoihin. Tämä laskee mielialaa.
- Mieheni YT:eetettiin ulos työpaikastaan, eikä ole tietoakaan uudesta paikasta. On vain epävarmoja bisnessuunnitelmia.
- Äidilläni on sikainfluenssa ja sydänvika.
- Miehen äiti on leikkauksen jäljiltä niin tuskainen, ettei voi olla.
- Kuopuksella on helicobakteeri ja kehitysviivästymiä.
- Esikoinen on langanlaiha ja sekopäinen, ja hänelläkin saattaa olla helico tai vaikka giardia.
- Minulla hajoaa selkä ja pää kun en milloinkaan ehdi kuntoilemaan tai muutenkaan liikkumaan. Enkä sitä paitsi haluakaan kuntoilla, sillä en pidä itsestäni - miksi siis haluaisin tuottaa itselleni hyvää mieltä?
- Niillä kahdella ystävällä, jotka jaksavat vielä pitää yhteyttä ja joihin itse tulen ottaneeksi yhteyttä (tosin liian harvoin), on molemmilla valtaisia ongelmia, joiden vuoksi olen heistä todella huolissani.
1.1.10
Taas valitusta
Pahoitteluni kaikille lukijoille, että valitan taas, ja vielä aiheista, jotka eivät (toivottavasti!) liity addiuteen. Missään muuallakaan en oikein voi valittaa, en netissä enkä henkilökohtaisesti... täällä valittaen loukkaan ja huolestutan ihmisiä vähiten. Kompromissi siis oman mielenterveyden ja jaksamisen julkisivun välillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Älä suotta pahoittele, että "valitat" oikeista ongelmista; esimerkiksi minut tai tarkemmin sanoen nikkini tunnetaan tietyillä foorumeilla tätänykyä liiankin hyvin kaikkinaisesta ja poikkeuksellisen kovaäänisestä valittamisesta:)
Oletko muuten sattumoisin tietoinen, että nyt kun yhdistyksen foorumi on hieman pitemmällä tauolla, on vieroitusoireiden lieventämiseksi avattu uusi: adhd.foorumi.org.
Se löytyy osoitteesta: http://adhd.foorumi.org/index.php
Hei
- valita kaikessa rauhassa, mutta älä jää jumiin pahaan oloon, huoleen ja mieleen- joita kaikki nuo isot ongelmat auttamattomasti aiheuttavat.
Millä pystyä astumaan huolikierteestä ulos, se on toinen asia.
Mutta jos spekuloit, ja ajattelet asioita vain asioina, ja yrität sulkea tunnesiteen ulos.
Olla syyllistämättä itseäsi minkään noista asioista takia.
Sinä et voi miehesi työtilanteelle mitään.
Harmistu, älä lannistu.
Miehesi pitää muistaa olla aikuinen hänenkin, ja toimia tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla koko perheen eteen.
Äitisi sydänvialle et voi mitään, ja tuo sika on paska.
Nyt voi rukoilla, toivoa- eikä muuta. Itkeä- mutta vain himppasen ja sitten keskittyä positiiviseen ajatteluun.
Enempään et voi.
Miehesi äitiä voit tukea keinoilla mitä sinulle on annettu, ja lopun hoitavat lekurit ja napit, jotka toivottavasti tuskaa helpottavat. Omaisten toki pitää muistaa patistaa niitä nappeja antamaan.
Kuopuksen heloco on ihan kurja juttu, totta.
Sekään ei ole sinun vikasi.
Kehitysviivästymäkään ei ole sinun vikasi, ei vaan ole.
Esikoisen tilanne?
Sekoipäisyys kuuluu esikoisille, jos sallit kevennyksen :-)
Tsemppiä lasten kanssa, ja muista pyytää apua, oikeaa apua tilanteeseen , jos et jaksa.
Tuo itsestä ei pitäminen on kaikkein hankalin kohta, sillä vain ja ainoastaan sinun itsesi pitää päästä siitä pois ja irti, siinä kukaan muu ei voi auttaa sinua.
Lue Byrnen kirja Salaisuus. Kun olet lukenut sen, lue uudelleen ja uudelleen- uudelleen ja yhä uudelleen.
Minua se auttaa.
Auttaa minua kääntämään kelkkaani ja näkemään itseäni uudemman kerran, ja sen kautta tuntuu kuin vähin erin kiskon itseäni kuivemmalle maalle.
En vielä kuiville.
Anteeksi avautumiseni näin pitkän tauon jälkeen näin perusteellisesti.
vintti
Meidän kummallakin lapsella on kehitysviivästymiä. Mielestäni kaikki muut ongelmat tavallaankuuluvat elämään tietyssä vaiheessa (kunhan eivät jatku pitkään), mutta lapsien sairauksia en jaksa hyväksyä minään normaalin "onnettomuuskiintiön" asiana. Siksi toivon sydämestäni että meidän kaikki lapset tervehtyvät ja kehittyvät. Muista tuosta kehityksestä, että se on aina suhteellista. Kyllä se siitä tasoittuu. Nykyiset kehitysraamit ovat vaan niin tiukat että kukaan muu paitsi se yksi keskivertolapsi ei yllä niihin.
Meilläkään ei ole työtä eikä rahaa, joten muutetaanko samaan pahvilaatikkoon vai onko rahaa ostaa ihan soutuvene...? ; )
Sarin
Kiitos tuesta ja kommenteista :)
Onhan se totta, että meillä on kuitenkin asiat tosi hyvin noin muuten. Enkä minä yleensä näin synkeä ole... mutta aina välillä täytyy päästää höyryjä.
Tulee vain sellainen tunne, että säteilenkö minä jotain onnettomuussäteitä, kun kaikilla läheisilläni menee niin surkeasti. Olisi kai viisainta irtisanoa loputkin ystävyyssuhteet ja muuttaa jonnekin kauas pois. Voisin vaikka ystävystyä jonkun ällöttävän diktaattorin kanssa ja tuoda sille ne onnettomuudet, sen sijaan että ne vainoaisivat niitä ihania ihmisiä, jotka ovat ystäviäni.
Addi
nenä pystyyn, ja vauhtia lisää :-)
Sie oot hyvä just tuollaisena!
vintti
Lähetä kommentti