6.1.10

Asiasta viidenteen

Addin tunnistaa parhaiten keskustelutyylistä. Jos tavis (tai jopa toinen addi!) keskustelee addin kanssa, tulee pian sellainen tunne, että eksyksissä ollaan. Addi juttelee näennäisen tavallisella tavalla ja keskustelu etenee, mutta muutama erityispiirre saa taviskuuntelijan pian ihmettelemään, mistä on kyse, kun keskustelu vaikuttaa niin surrealistiselta kokemukselta.

Ensinnäkin addi saattaa hävittää ja sekoittaa sanoja ihan jatkuvasti: "Sitten me mentiin sinne... sinne... mikäsenyton-keskustaan, ja Pera poltti auton, eiku mikäsenyton-röökin. Sit me keh-öö-kö-öö-köpöteltiin sinne sinne sinne kauppakujan b-baariin ja..." Kyllä, tätä käy kaikille, varsinkin väsyneenä, mutta huonossa hapessa oleva (eli välittäjäainevajauksesta kärsivä) addi on ihan omaa luokkaansa.

Jos taas kielellisesti lahjakas addi on hyvässä vedossa ja aivot on terässä, saattaa suusta päästä ihan mitä tahansa. Siis ihan mitä vain. Puhe menee ainakin minuutin muiden aivojen osien edellä. Itsekin olen löytänyt itseni selostamasta sukulaiselle, kuinka meitä vastapäätä asuu vapaamielisiä ihmisiä, kun eivät häiriinny siitä jos me emme vedä verhoja eteen kekkaloidessamme vähissä pukeissa kotona. Haloo?

Argumentointia vaativassa keskustelussa addi on alakynnessä, sillä addin argumentit ovat usein joko huonosti muotoiltuja, epärelevantteja tai molempia. Addi itse saattaa aistia asioiden välisiä yhteyksiä jopa valtaisan hyvin, jos vain avaa itsensä ajattelemaan niitä. (Asioiden siis, ei ihmisten.) Ongelma on, että ensinnäkään addi ei tajua eikä malta selostaa yhteyksiä keskustelukumppanilleen vaan olettaa tämän näkevän samat "aivan ilmiselvät" yhteydet, kunhan niihin vain vähän vihjaa; ja toisekseen addi ei osaa erotella toisistaan kuvitteellisia ja aitoja yhteyksiä, koska ei malta käydä läpi erotteluun tarvittavaa päättelyketjua. Koska addien älyssä ei ole vikaa, on jopa todennäköistä, että addi on usein oikeassa nähdessään suhteita yllättävien asioiden välillä. On myös todennäköistä, että luova addi keksii niitä omasta päästään... Joka tapauksessa addi tekee hallaa asialleen, koska keskustelukumppani kuvittelee addin vain keksivän omaa argumenttiaan tukevia seikkoja.

Mutta vähemmänkin vaativa keskustelu on addille vaikeaa. Addi ei nimittäin pysy aiheessa vaan poukkoilee asiasta toiseen. Addin on vaikea ymmärtää, mikä on se keskustelun punainen lanka, eikä siis kykene seurailemaan sitä, vaan ketjuttaa puheenaiheita toisiinsa edeltävistä aiheista riippumatta. Otetaanpa esimerkki. Tavis kuvittelee keskustelussa olevan kyse lapsista ja kasvatukseen liittyvistä asioista. Addi sen sijaan puhuu ensin uhmaiästä, sitten siitä, milloin lapset oppivat kävelemään, sitten siitä kun eilen käytiin kävelyllä kirjastossa, sitten siitä, että kirjasto ei ole auki tarpeeksi pitkään iltapäivisin. Kun Tavis palauttaa puheen aiheeseen tekemällä avauksen kirjastojen tärkeydestä lasten kehitykselle, vinksauttaa Addi keskustelun sujuvasti sivuraiteelle listaamalla kirjastojen muita tärkeitä tehtäviä. Kyllä, kaikki ketjuttavat, ja vaihtavat puheenaihetta, mutta harvempi sentään ihan joka minuutti.

Kaikkein tärkein ongelma on kuitenkin kyvyttömyys aistia keskustelussa vallitsevaa "henkeä". Addi ei tiedä, milloin keskustelukumppani pilailee, milloin hän on surullinen, milloin puhutaan luottamuksellisesti, milloin teoreettisella tasolla. Addi ei myöskään luonnostaan tiedä, mitä missäkin tilanteessa pitäisi tehdä. Itse olen joutunut opettelemaan ulkoa, että vitseille voi nauraa, surullista pitää lohduttaa, luottamukseen pitää vastata ja teoreettista keskustelua ei pidä ottaa vakavasti tai tuoda konkreettiselle tasolle.

Kun kaksi huonossa hapessa olevaa addia keskustelee, tulos on siis jotain aivan absurdia ja yleensä turhauttaa osapuolia aivan tolkuttomasti. Taviksen kanssa keskustelu jättää addille usein hämmentävän riittämättömyyden tunteen ja tavikselle vain suuren hämmennyksen.

4 kommenttia:

Joakim kirjoitti...

Hyvästä aiheesta merkintä. Varsinkin tuo argumentointikohta osui ja upposi.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Oletko muuten itse huomannut, että monesti "huono" keskustelija saattaakin olla erinomainen kirjoittaja?

Itselläni on keskustelussa muutamia toistuvia kipukohtia:
* Oletan, että keskustelukumppanini osaa lukea ajatuksiani ja ettei minun tarvitse pukea sanoiksi kaikkea, mitä ajattelen. Siis mitä, enkö mä jo ajatellut tuota sinulle. Telepatiaa kaivattaisiin!
* En tajua itse, milloin ei voi vitsailla, lyödä läskiksi tai kommentoida toisen lauseen väliin jotain mukanäppärää. Kun toinen kertoo hartaasta tunnelmasta äitinsä hautajaisissa ei välttämättä ole soveliasta todeta että "olisipa ollut hauska tilanne, jos joku olisi juuri silloin pieraissut"
* Keksin monesti kaikki oikeasti nasevat vastalausahdukset vasta tunnin pari keskustelun käymisen jälkeen. "Hei voinko meilata sulle myöhemmin vastakommentteja, joita olisin voinut tässä keskustelussa käyttää?"

Addinainen kirjoitti...

Joo, telepatiaa minäkin kaipaan... ja puolet ajasta olen vakuuttunut, että kaikki muut paitsi minä hallitsevat sen. Halutessaan.

Tuo vitsijuttu kuulostaa myös kumman tutulta. Vähitellen olen alkanut oppimaan, että oma huumorini (joka muutenkin tuppaa olemaan aika hurttia) kannattaa pitää ihan omana tietonani.

A kirjoitti...

Tunnista suureksi osaksi itseni, erona se, että addiudesta huolimatta vaistoan erittäin herkästi toisen tunnetilat.