Lois McMaster Bujold on todellakin kirjailijoiden aatelia isojen asioiden mahduttamisessa pieniin: hänen romaaniensa yksityiskohdat saavat lukijan ellei nyt kaikissa tapauksissa pohtimaan syntyjä syviä niin ainakin havaitsemaan uusia asioita maailmassa.Kuten nyt vaikka se, miten René Vorbretten ja Dono Vorrutyer värittävät neliöitä. (Ei, tätä ei tarvitse sinällään tajuta - mutta kirja on lukemisen arvoinen.) Ensin mainittu värittää neliönsä tarkasti ja tasaisesti. Viimeksi mainittu värittää omansa nopealla sutaisulla. Bujold ei luonnollisestikaan jää tarkastelemaan tätä Ivanin huomiota sen pidempään - sen on tarkoitus edustaa kahden miehen luonteiden eroa, eikä neliöiden värittäminen todellakaan ole kohtauksen pointti. Minä sen sijaan juutuin pohtimaan neliöiden värittämistä ja, kuten varmasti moni muukin, pohdin, miten minä värittäisin omat neliöni. Ärsyttävä huomio oli, että yrittäisin värittää ne yhtä tunnontarkasti kuin René, mutta toisin kuin ko. herra, käyttäisin paljon aikaa ja energiaa värityksen viimeistelyyn, harmittelisin värin lipsumista rajojen yli ja pohtisin, mitä väritystyylini ja yritteliäisyyteni minusta kertoisivat tuloksen mahdollisesti vuosikymmenten jälkeen löytävälle historioitsijalle.
Outs.
Olen päättänyt tästä lähtien värittää rohkein sohaisuin, sovittaen ajankäytön määrän lopputuloksen tärkeyteen. En halua käyttää liikaa rajallista energiaani jos vähempikin riittäisi. Suurimpaan osaan vähempi riittää. Esimerkiksi voisin vaimon ja äidin rooleissa yrittää vähän vähemmän värittää jonkun muun piirtämille rajoille asti eikä yhtään niiden yli; rohkeat sohaisut ovat aivan yhtä esteettisiä ja aivan riittäviä.
