Perjantai oli perseestä. En muista, milloin olisin ollut niin väsynyt, vihainen, kyllästynyt, ärtynyt, väsynyt, koomainen ja mainitsinko että väsynyt? Enkä edes tehnyt töitä vaan vietin aikaa Siirin kanssa leikkien! Tämän on pakko olla PMS:ää.
Pluspuolella mainittakoon erittäin positiivinen treenisessio. Otin kaksi pilleriä ennen salille lähtöä ja jaksoin keskittyä tunnilla ihan upeasti; jäin vielä ylimääräisiinkin treeneihin ja sekin oli hyödyllistä. Miinuspuolelle taas jää se fakta, että niiden pillereiden ansiosta nukahdin vasta joskus kahden aikaan... tosin siinä oli pluspuolen tekijänä illalla kirjoittamani ficcipätkä. Huh, kyllä siitä onkin aikaa kun koneen ääressä on vilahtanut neljä tuntia ilman, että sitä lainkaan huomaa. (Eikä siis niinkuin yleensä, eli tuijottelee kelloa epätoivoisena eikä silti saa itseään irti Googlesta tai Popcapista.)
25.11.06
16.11.06
Addinainen kokeilee
Kokeilin tänään jotain uutta: tein työt ensin ja aloin vasta sitten tekemään "nettikierrostani" eli lukemaan sähköposteja ja tsekkaamaan tiettyjä sivustoja. Oooooh! Kello 12 olin tehnyt jo periaatteessa kaiken sen, mitä olin korvamerkinnyt tälle päivälle. Nyt kello on 12.30 ja olen jo suorittanut välttämättömän nettikierroksen. Vitsi mä oon hyvä! Hmm, pitäisiköhän tätä kokeilla uudestaan joskus?
14.11.06
Aina pitää säätää
Minun pitää olla koko ajan säätämässä ja parantamassa. Aina on jotain, mikä voisi olla paremmin. Sohva voisi olla toisin päin, niin telkan katselu olisi helpompaa; tai toisen värinen, niin se sopisi paremmin tapettiboordiin. Tai boordi voisi olla toisenlainen. Verhot ainakin voisi vaihtaa. Päiväjärjestystä jos rukkaisi hieman ja siirtäisi Siirin päiväkotiin lähtöä aikaisemmaksi, niin työpäiväni olisi lyhyt ja voisin hakea tytön kotiin puoliltapäivin useammin. Tai jos vain tekisin ahkerammin töitä sen ajan, kun niitä ylipäätään teen. Voisimme käydä kaupassa perjantaina lauantain sijaan, niin saisimme lauantaina kokonaisen päivän virkistäytymistä varten. Jos sittenkin siirrettäisiin Siirin sänky takaisin aikaisemmalle paikalleen makkarissamme, niin se voisi olla parempi tytölle. Jne, jne.
Jos ei ole mitään säädettävää, ahdistun ja koen olevani ansassa. Mietin ja mietin, mikä on vialla, kun mikään ei ole vialla, ja etsin kunnes vikaa löytyy. Jos ei löydy, tunnen irrationaalista halua hajottaa kaikki - ottaa avioero, ryhtyä alkoholistiksi, ottaa kirves ja hakata kalusteet palasiksi - jotta olisi taas jotain paranneltavaa.
Jos ei ole mitään säädettävää, ahdistun ja koen olevani ansassa. Mietin ja mietin, mikä on vialla, kun mikään ei ole vialla, ja etsin kunnes vikaa löytyy. Jos ei löydy, tunnen irrationaalista halua hajottaa kaikki - ottaa avioero, ryhtyä alkoholistiksi, ottaa kirves ja hakata kalusteet palasiksi - jotta olisi taas jotain paranneltavaa.
8.11.06
Mitä haluaisin sanoa ADHD-lasten vanhemmille
Niille lukijoille, joilla on AD(H)D-diagnosoituja lapsia tai lapsia, joilla on keskittymishäiriöiden tai ylivilkkauden oireita tai vaikka pelkkää impulsiivisuutta haluaisin sanoa ennenkaikkea: pitkäkää ne penskanne kurissa!
En tarkoita tätä sillä tavalla, että lasten pitäisi olla hajuttomia ja mauttomia, enkä edes niin, etteivät lapset saisi häiritä aikuisten ns. sivistynyttä elämää. Toki lasten kuuluu olla lapsia ja jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä, kunhan ei estä muita lapsia toteuttamasta puolestaan itseään.
Muista kuitenkin, että lapsella on nimenomaan jokin häiriö. Vaikeus. Lapsen on vaikea hillitä ja hallita itseään. Sinun tulee aikuisena auttaa häntä tekemään niin, jotta lapsi saisi arvoisensa aikuisiän. Elämässä tarvitaan itsehillintää. Meidän kaikkien on opittava se ennemmin tai myöhemmin, ja jos lapsi ei saa apua, hän oppii myöhemmin - ehkä ei koskaan. (*) Sinä olet sen lapsen vanhempi; sinun tulee näyttää esimerkkiä, miten omien tunteiden ja impulssien kanssa tulee toimia, sillä juuri sinulta lapsi oppii, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkin lisäksi itsehillinnän ongelmista kärsivä lapsi saattaa tarvita konkreettisempaakin apua, kuten johdonmukaista, tehokasta kuria ja säännöllisenä toistuvaa rutiinia, jotka auttavat häntä hahmottamaan syy-seuraussuhteita. Myös kurinalainen opettelu toimii, jos lapsi itse on motivoitunut oppimaan (muista sekin, että monet addit motivoituvat oppimaan paremmin liikkumista vaativaa toimintaa).
Esimerkkinä toimimisen ei toki tarvitse tarkoittaa täydellistä itsehillintää joka tilanteessa. Jopa paremmin toiminee, jos näytät, mitä tehdä, jos hillintä pettää: että yleensä se ei ole suoranaisesti vaarallista ja anteeksipyyntö riittää, mutta että parempaa seuraa, jos pystyy pitämään itsensä kurissa.
Jos itsehillintää ei opi, siitä kärsii lapsi (ihminen) itse. Hän ei opi tietämään, mitä haluaa, eikä opi, miten tavoitella haluamaansa asiaa. Hän ei kykene hillitsemään impulssejaan vaan haahuilee koko elämänsä ajan asiasta toiseen, saamatta mitään valmiiksi ja jättäen puolivalmiita, kaduttavia asioita polkunsa varrelle.
Vanhemmat ovat lapsensa ensimmäiset, tärkeimmät opettajat.
(*) Jos tämä kuulostaa rajulta, korvaapa sana "itsehillintä" vaikkapa "yhteenlaskulla". Olemme kai kaikki samaa mieltä siitä, että elämä on helpompaa, jos osaa pluslaskun; vaikka omistaisi taskulaskimenkin, niin kyllä se silti helpottaa. Olemme kai kaikki samaa mieltä siitäkin, että itsehillintä (elämänhallinta) on paljon tärkeämpi asia kuin yhteenlasku.
En tarkoita tätä sillä tavalla, että lasten pitäisi olla hajuttomia ja mauttomia, enkä edes niin, etteivät lapset saisi häiritä aikuisten ns. sivistynyttä elämää. Toki lasten kuuluu olla lapsia ja jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä, kunhan ei estä muita lapsia toteuttamasta puolestaan itseään.
Muista kuitenkin, että lapsella on nimenomaan jokin häiriö. Vaikeus. Lapsen on vaikea hillitä ja hallita itseään. Sinun tulee aikuisena auttaa häntä tekemään niin, jotta lapsi saisi arvoisensa aikuisiän. Elämässä tarvitaan itsehillintää. Meidän kaikkien on opittava se ennemmin tai myöhemmin, ja jos lapsi ei saa apua, hän oppii myöhemmin - ehkä ei koskaan. (*) Sinä olet sen lapsen vanhempi; sinun tulee näyttää esimerkkiä, miten omien tunteiden ja impulssien kanssa tulee toimia, sillä juuri sinulta lapsi oppii, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkin lisäksi itsehillinnän ongelmista kärsivä lapsi saattaa tarvita konkreettisempaakin apua, kuten johdonmukaista, tehokasta kuria ja säännöllisenä toistuvaa rutiinia, jotka auttavat häntä hahmottamaan syy-seuraussuhteita. Myös kurinalainen opettelu toimii, jos lapsi itse on motivoitunut oppimaan (muista sekin, että monet addit motivoituvat oppimaan paremmin liikkumista vaativaa toimintaa).
Esimerkkinä toimimisen ei toki tarvitse tarkoittaa täydellistä itsehillintää joka tilanteessa. Jopa paremmin toiminee, jos näytät, mitä tehdä, jos hillintä pettää: että yleensä se ei ole suoranaisesti vaarallista ja anteeksipyyntö riittää, mutta että parempaa seuraa, jos pystyy pitämään itsensä kurissa.
Jos itsehillintää ei opi, siitä kärsii lapsi (ihminen) itse. Hän ei opi tietämään, mitä haluaa, eikä opi, miten tavoitella haluamaansa asiaa. Hän ei kykene hillitsemään impulssejaan vaan haahuilee koko elämänsä ajan asiasta toiseen, saamatta mitään valmiiksi ja jättäen puolivalmiita, kaduttavia asioita polkunsa varrelle.
Vanhemmat ovat lapsensa ensimmäiset, tärkeimmät opettajat.
(*) Jos tämä kuulostaa rajulta, korvaapa sana "itsehillintä" vaikkapa "yhteenlaskulla". Olemme kai kaikki samaa mieltä siitä, että elämä on helpompaa, jos osaa pluslaskun; vaikka omistaisi taskulaskimenkin, niin kyllä se silti helpottaa. Olemme kai kaikki samaa mieltä siitäkin, että itsehillintä (elämänhallinta) on paljon tärkeämpi asia kuin yhteenlasku.
1.11.06
Tunneli ja valoa
Olen varmaan nykyään yliherkkä valolle, sillä pumpulipääsyndroomani hellittää aina pimeän aikaan. Illalla pärjään, vaikka lääkkeet olisivat jääneet ottamattakin.
Päivisin taas en saa unta pimeässä huoneessa, vaan parhaiten nukahdan kirkkaassa auringonpaisteessa tai lampun valossa, mieluiten liian korkea tyyny pääni alla. Uneni on kuitenkin parempaa pimeässä; jos nukun valoisassa tilassa yli tunnin, olen väsynyt ja sekaisin kunnes yöunet on nukuttu.
Aina ei ole ollut näin. Muutama vuosi sitten harmittelin joka ilta pimennysverhojen puuttumista makuuhuoneesta. Suomen valaistusolosuhteiden muuttumista kuvailin sanomalla, että kesäisin ei saa unta ja talvisin ei herää.
Päivisin taas en saa unta pimeässä huoneessa, vaan parhaiten nukahdan kirkkaassa auringonpaisteessa tai lampun valossa, mieluiten liian korkea tyyny pääni alla. Uneni on kuitenkin parempaa pimeässä; jos nukun valoisassa tilassa yli tunnin, olen väsynyt ja sekaisin kunnes yöunet on nukuttu.
Aina ei ole ollut näin. Muutama vuosi sitten harmittelin joka ilta pimennysverhojen puuttumista makuuhuoneesta. Suomen valaistusolosuhteiden muuttumista kuvailin sanomalla, että kesäisin ei saa unta ja talvisin ei herää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)