Mieleeni tuli tässä ihmetellä, miten kummassa lasten koulunkäynnistä selvitään. Siis me aikuiset. Lapset kyllä selviävät, meillä on ihanat, fiksut, EI-ADDIT lapset, jotka eivät ole mitään superhypererityislahjakkuuksia mutta silti aivan uskomattoman taitavia akateemisesti ja sosiaalisesti, olosuhteet huomioon ottaen. Heistä en ole huolissani... vaan meistä aikuisista. Nyt jo esikoisemme "Siirin" eskarivuoden aikana olemme saaneet tottua siihen, että huolehdittavaa ja muistettavaa on yllin kyllin: oikeanlaiset vaatteet täytyy olla mukana, liikuntavälineet pitää olla hankittuna ajoissa, pitää palauttaa kaikenkarvaiset lippulappuset eräpäivään mennessä, pitää muistaa, että tänä torstaina luistellaan ja ensi torstaina ei olekaan liikuntaa vaan retki veturimuseoon jonne täytyy ottaa mukaan oma juna (no ei oikeasti :) jne jne. Tämä tuottaa tuskaa Addinaisen ja assinomaisen Kallen perheelle!
Ja koululaisten vanhemmat vakuuttelevat, että meno tästä vielä yltyy, ja lisäksi tulee vielä läksyistä huolehtiminen ja niissä auttelu. APUA!
2 kommenttia:
Meillä ei ole ketään addia, mutta samat asiat huolettavat ihan kybällä. Oliko koulunkäynti tai päiväkoteilu yhtä monimutkaista silloin kun me oltiin pieniä? Huh?
Sarin
Osui ja upposi! Laittelin tässä aamuisia hoitovaatteita valmiiksi, mutta jumituin tähän koneelle. Niin, tiedän kyllä, että kello on puoli kaksi. Ihan vielä en voi kuitenkaan mennä nukkumaan, sillä pitää vielä odottaa pesukoneen ohjelma loppuun. Miksikö? Jotta poikani saisi päiväkotiin vaatteita huomenna. Kuivausrumpu on jokaisen adhd:n perustyöväline, jolla paikataan venähtäneitä pyykkihuoltoprojekteja. En tulisi itse toimeen ilman sitä.
Myrttiina
Lähetä kommentti