Kaikista maailman ihmisistä juuri Addinainen on saanut päähänsä tehdä erityispedagogiikan perusopinnot avoimessa yliopistossa. Perustellusti voidaan kysyä, onko Addinainen tullut vielä entistäkin hullummaksi - onhan Addinainen kiivas, epäsensitiivinen p***a joka ei tunnista kasvonilmeitä vaikka ne tulisivat puremaan nilkkaan. Mistä siis on kysymys?
Ensinnäkin, tämä nyt vaan kiinnostaa. Osin siksi, että olen erityis-ihminen ihan omasta takaa, ja muutenkin niitä löytyy lähipiiristä, mutta osin myös siksi, että haluaisin auttaa ihan kaikkia ihmisiä oppimaan halunsa mukaisesti kaikkia kykyjään käyttäen. Tuskin minusta erityisopettajaa tulisi missään olosuhteissa, sillä se työ on varmasti liian raskasta ihmissuhdetauhkoineen; mutta jos opinnot edes vähän auttaisivat.
Toisaalta, tajusin juuri tänään, että en minä niin kädetön ole kuin luulen. Äkkiseltään kuvittelisi, että olisin surkea asiakaspalvelija ja tiimimoottori, mutta asia on juuri päinvastoin. Asiakaspalvelussa loistan, ja kohtaamiset energisoivat, eivät väsytä. Samoin tiimit ovat antaneet kiitosta juuri siitä, että tarttuva innostukseni on hyvä motivaattori. Olisiko sittenkin niin, että oikeasti pärjäisin niiden erityislasten ja/tai -aikuistenkin kanssa, vaikka se nyt näyttäisikin mahdottomalta?