Liikkeen tunnistaminen ja älykkyys

Kokeissa (http://rochester.edu/news/show.php?id=6422) on havaittu yhteys visuaalisten ärsykkeiden suodattamisen helppouden ja älykkyysosamäärän välillä. Koehenkilöille näytettiin joko pienellä tai suurella kentällä liikkuvia viivoja, joiden liikkeen suunta heidän piti tunnistaa. Lisäksi heille tehtiin älykkyystesti. Älykkyys korreloi n. 71-prosenttisesti sen kanssa, miten liikkeen tunnisti: älykkäät ihmiset tunnistivat liikkeen parhaiten pienistä kentistä, vähemmän älykkäät suurista.

(Ennen kuin teet testin ja masennut, voit miettiä, että älykkyystestihän mittaa vain analyyttista, "terävää" älykkyyttä, eikä niinkään sitä mitä itse ajattelen synteesiin taipuvana "laajan kirjon älykkyytenä"... eli intuitiona. Tutkimuksen tulokset kertovat enemmän älykkyystestin rajoittuneisuudesta kuin yksittäisten ihmisten suorituskyvystä!)

Tämä tutkimus herätti minussa kovasti ajatuksia. Ensinnäkin visuaaliset ärsykkeet tuskin ovat ainoita, joissa tämä vaikutus näkyy, ja addille on aivan päivänselvää, että päivästä toiseen vaihteleva yleinen ärsykkeen suodattamisvalmius (onko huono addipäivä vai hyvä addipäivä) on yhteydessä siihen, miten elämästä suoriutuu. Jos koko maailma tuntuu hyökkäävän päälle ja vuotavan pääkoppaan aistien kautta, niin ihminen väsyy yrittäessään prosessoida sitä kaikkea.

Toisekseen tässä nähdään aika selvästi, mikä addimaisen prosessoinnin hyöty on jännän fyysisellä tasolla. Analyyttiset ihmiset eivät ilmeisesti prosessoi koko havaintokenttää yhtä tehokkaasti kuin syntetisoivat, ja sellaiset megatrendit, jotka jakautuvat koko havaintoalueen kirjolle, jäänevät heiltä havaitsematta siinä missä addi yhdistelee mielessään täysin erillisiltä vaikuttavia yksityiskohtia. (Meillä tämä näkyy ihan perheessäkin, koska mieheni on erittäin älykäs, superanalyyttinen ihminen, ja hänellä on elämässään aivan eri haasteet kuin minulla, mutta ei suinkaan vähempää haasteita.)

Huomatkaa, että yllä en ollenkaan keksi päästäni näitä addiuden piirteitä - sekä suodattamisen vaikeus että asioiden yhteyksien näkeminen ovat aivan dokumentoituja ADHD-faktoja.

Eli palatakseni taas lempiratsuni pariin: addius ei ole sairaus tai syndrooma, johon liittyy esim. väsymys, aggressiivisuus ja matala suoritustaso. Nämä ongelmat eivät varsinaisesti kuulu nimenomaan ADHD:iin, vaan ylipäätään neurologisiin vaikeuksiin tai elämiseen ympäristössä, johon neurologinen kompetenssisi ei ole optimoitu. Jos ADHD:n kova ydin määritellään matalaksi ärsykkeiden suodattamisen tasoksi, saadaankin tästä aivan uusi kuva, jossa addit ja monet muutkin, joiden älykkyys on määritelty "matalaksi" edustavat yksinkertaisesti eri prosessointityyppiä. Alitajuinen prosessointi on käsittääkseni jopa tehokkaampaa kuin tietoinen (löytääkö joku tälle lähdettä? Googlesta tulee enimmäkseen hittejä tyyliin Sacred Texts ja kumpi aivopuolisko sinua hallitsee :P ) ja siten se säilyy kykynä populaatioissa.

Jaaaaa nyt alan jo miettiä oliko Neanderthalinihmisten ja nykyihmisten välinen ero edellisten suuri intuitiokyky v. jälkimmäisten alkava analyyttinen ajattelu ja lienee aika lopettaa tämä kirjoitus!

Musiikki ja keskittyminen

Musiikki auttaa ADHD-lasta keskittymään, kertoo Hesari. Lapsista en tiedä, mutta itselläni teho vaihtelee tehtävän ja tilanteen mukaan. Töissä laskutusta hoitaessani laitan musiikin soimaan, mutta sen pitää olla miellyttävää, joko yhdentekevää tai tuttua musiikkia, ei ekstaattisen ihanaa eikä erityisen "syvällistä" tai hienovaraista. Didon, Elton Johnin, Queenin, Abban yms. avulla onnistun pitämään fokuksen kasassa sen kriittisen päivän verran.

Jos kuitenkin kuuntelen musiikkia jatkuvasti, niin siitä tulee uusi häiriötekijä ja fokusoiva teho lakkaa. Siinä vaiheessa alkaa hiljaisuus toimia hyvänä keskittymisapuna.

Toisaalta joskus hiljaisuuttakin on liikaa, ja jos teen töitä kotona sellaisena päivänä ei keskittymisestä tule mitään. Silloin auttaa avokonttori ja sen äänet, kollegojen jutustelu ja normaalit toimistohälinät.